Elämää se vain on

Ihan aluksi haluan tiedottaa juttuja opiskeluihin liittyen, koska tämähän on nimenomaan vaihto- blogi (joskus melkein ihan unohdan sen, anteeksi). Kaikki tehtävät ja ikuisuuksia kestäneet esseet on saatu päätöksen ainakin joltain osin, vielä pitää ennen joululomaa kirjoitella ainakin kolme kappaletta esseitä. Töitä on todellakin tehty enemmän kuin tarpeeksi ja aivotyöskentely on ollut huipussaan. Välillä tuli jo pieni paniikki päälle kun vaikutti siltä, että kaikki opiskelujutut kasaantuvat yhtä aikaa päällekkäin. Nyt kuitenkin fiilikset ovat luottavaiset kaiken suhteen, jännityksellä vain odotellaan opettajien arvosteluita esseistä. Itse asiassa täällä arvostelut annetaan pisteinä tyyliin 10- 100. Sanotaanko, että esim. 50 pistettä on ilmeisesti 6-7 tasoa numerollisesti, kun taas 90-100 on sitä 9-10 luokkaa. En nyt halua alkaa kertomaan omia tuloksiani, mutta voin sanoa olleeni suhteellisen tyytyväinen arvosteluun. Kaikki kurssikokeet tulevat olemaan tämän lukukauden lopussa eli toisin sanoen helmikuun alussa. En ole vielä varma onko meillä kokeita ennen ”lukulomaa”, joka on siis niin kuin Suomen lukioissa koeviikolla tai ennen ylioppilaskirjoituksia. Itseäni kuitenkin hieman pelottaa kurssikokeet, koska aiheet kokeissa tulevat olemaan oletettavasti aika laajoja kun olemme käsitelleet luennoilla paljon erilaisia aiheita. Pitää vain yrittää muodostaa tietynlainen kokonaiskuva jokaisen kurssin sisällöstä, jotta osaa hahmottaa sen mikä on pääpointti.

Mainokset opiskeluihin liittyen ovat hyvin yleinen näky Malawin eri kaupungeissa. Koulutusta arvostetaan yhä etenevissä määrin kehitysmaissa, yllä oleva kuva Zomban keskustasta.

Jatkan vielä tässä päivityksessä pohtimista liittyen naisten asemaan ja rooliin malawilaisessa yhteiskunnassa. Niin kuin jo aiemmin mainitsinkin, että naisten asema on yhteiskunnallisesti kehittynyt parempaan suuntaan Malawissa, pääosin naispresidentin valtaan nousun vuoksi. Naiset ovat yhteiskunnallisella tasolla nousseet yhä etenevissä määrin samalle tasolle kuin miehet, mutta sanotaanko matkaa vielä olevan jäljellä. Tarkoitan tällä sitä, että olen itse henkilökohtaisesti sekä sivusta seuraamalla huomannut, että malawilaisessa yhteiskunnassa nainen on edelleen miestä alemmalla tasolla joka suhteessa. Tietenkin tämä on aika erikoista minulle, koska Suomessahan naisten ja miesten välinen suhde työelämässä ja yhteiskunnan kaikilla osilla on hyvinkin tasa-arvoinen. En halua yleistää mitään, mutta Malawissa nainen on edelleenkin siellä  ”nyrkin ja hellan välissä”. Malawissa naisen oletetaan edelleenkin olevan se ”kodinhengetär”, joka valmistaa ruoan perheelle, pesee pyykit, siivoa kodin ja pitää aviomiehen kaikin puolin tyytyväisenä. Malawilaisen naisen odotetaan olevan joustava ja miehensä mielipiteisiin mukautuva persoona, joka tietää oman roolinsa parisuhteessa sekä sen mitä hänen oletetaan toimivan. Vaikka puhunkin tässä koko ajan käsitteenä ”malawilaisesta naisesta” , niin voin sanoa saman asian koskevan myös länsimaalaista naista tai minkä maalaista naispuoleista henkilöä tahansa. Hyvänä esimerkkinä voisin mainita erään tapauksen feminismiä ja sukupuolirooleja käsittelevältä luennolta. Luennon alussa opettaja antoi meille oppilaille tehtävän, jossa meidän piti luetella adjektiiveja naisen ja miehen rooleihin liittyen malawilaisessa yhteiskunnassa. Naisiin kohdistuvia adjektiiveja olivat esim. naisen täytyy olla kaunis, joustava mielipiteissään, ymmärtävä aviomiestään kohtaan, pukeutua siveellisesti , olla hyvä tekemään ruokaa,  (nainen ei saa katsoa suoraan silmiin appiukkoaan Malawissa?) jne. Miehiin liitettäviä adjektiiveja taas olivat esim. miehen täytyy olla rohkea, voimakas, älykäs, aggressiivinen, itsenäinen, komea, pitää huolta perheestään jne. Kaikin puolin listat adjektiiveista sekä naisten että miesten osalta olivat hyvinkin stereotypioita sisältäviä, mutta  myös ristiriitaisia. Ensinnäkin kyseisellä luennolla monet malawilaiset tytöt sanoivat nimenomaan asioita liittyen esim. siihen, että naisen oletetaan Malawissa pukeutuvan säännösten mukaisesti hameeseen sekä olevan myötäilevä aviomiehensä mielipiteitä kohtaan. Pojat taas kertoivat, että miehen oletetaan tuovan elanto perheelle, mutta toisaalta miehelle suodaan vapauksia esim. hauskanpitoon, baarissa notkumiseen  miespuoleisten kavereidensa kanssa ym. Tietysti naisen oletetaan pysyvän kiltisti kotona odottamassa miestään tai sitten hänen pitää yksinkertaisesti kysyä lupa mieheltään ulos menemiseen. Malawilaisessa kulttuurissa miehet osaavat olla hyvinkin mustasukkaisia naisensa puolesta ja useasti se ilmenee lapsellisena käytöksenä, joka on höystetty temperamenttisella luonteella, soppa on siis valmis.

Yhteenvetona voisin sanoa, että nainen on siis vain suoraan sanottuna esine, jolla mies voi leikkiä. En halua kuulostaa liian hyper-feministiseltä persoonalta, mutta itsenäisenä nuorena naisena en todellakaan alistu parisuhteessa orjaksi tai leikkikaluksi vasten tahtoani. Tietysti voidaan myös yleismaailmallisesti ajatella, että nainen on aina hierarkkisesti miehen alapuolella ja että miehellä on oikeus komennella sekä kontrolloida esim. aviovaimonsa elämää. Tällaisten huomioiden myötä on oppinut ymmärtämään sen, että miten hyvä asema naisella on suomalaisessa yhteiskunnassa, ei siis valittamista. Naisten oikeudet ja tasa-arvo miehiin verrattuna pelaa sangen hyvin. Pieni sisäinen feministini jatkaa tämän aiheen parissa ehkä taas kerran myöhemmässä vaiheessa, joten palopuheita naisten asemasta luvassa ja turha yrittää paeta hyvät lukijat.

Ajattelin myös omistaa hetken ihanien ystäviemme eli minibussi ”suhareiden” elämästä kertomiseen. Lupaan, että seuraava teksti tulee olemaan mielenkiintoista ja huvittavaa luettavaa, lupaan sen todellakin.. Ensinnäkin olen omien havaintojeni kautta tarkastellut minibussikuskien ja minibussien rahastajien elämää lähietäisyydeltä. Hyviä tarkkailupaikkoja ovat esim. Zomban hyeena- aitaus eli bussiasema keskustassa tai istuskelu minibussissa odottaen milloin bussi starttaa (ennätys on ollut yli kaksi tuntia, miettikääpä sitä) tai se, kun saavut valkoihoisena bussiaseman porteista sisään ja nälkäiset hyeenat ovat kimpussasi välittömästi. En tiedä miten tunnelmaa bussiasemalla esim. Zombassa ja Blantyressa tai missään muualla päin Malawia voisi edes oikein sanoin kuvailla. Sanotaanko, että meno bussiasemilla on kuin yhdistelmä pahimman luokan katuteatteria, taisteluareenaa ja lastentarha meininkiä. Monesti on tullut mietittyä seuratessa suhareiden touhuja, että kuinka lapsellisia aikuiset miehet voivatkaan olla (kaikki minibussi suharit ovat siis miehiä) kisaillessaan keskenään kuin pikkulapset, tapellessaan nyrkit heiluen asiakkaista, hakatessaan kämmenellä minibussin peltiin ja meluten täysillä kuin mölyapinat (se on siis ilmeisesti voiton huudon merkki, suharit tekevät sitä aina silloin, kun he saavat asiakkaan taivuteltua juuri tiettyyn minibussiin toisen minibussi yrittäjän jäädessä ruikuttamaan rannalle, kuskeilla on siis kova kilpailu keskenään mikä on ymmärrettävää Malawin elintasoon nähden). Ennen kuin bussi lähtee liikkeelle tulee sen olla täynnä asiakkaita, siis korostan sanaa TÄPÖTÄYSI sanan mukaisesti. Matkustajien tulee istua melkein sylikkäin tai muuten vain aivan litistyksissä toinen poski ikkunaan liimautuneena. Senpä vuoksi monesti bussiasemalla tulee odotettua melkein parikin tuntia ennen kuin pikkuinen minibussi saadaan täyteen jengiä. Rasittavaa istua hiostavan kuumassa bussissa, pylly liimautuneena hiestä penkkiin ja yrittäessä pitää oma käytös korrektina, kun suharit tulevat heittelemään jotain ihme kommentteja minibussin avoimista ikkunoista, kellepä muille kuin ”mazunguille”.  Samalla myös täytyy olla pokerinaamana, kun paikalliset katumyyjät tulevat tunkemaan tuotteitaan bussin ikkunoista sisään ja samalla tehden sitä ärsyttävää ”sss”- käärmeen suhinaa ,josta aiemmassa päivityksessä kerroinkin. Kaikesta huolimatta tykkään tai voisinko sanoa, että rakastan matkustamista minibussilla sen tunnelman vuoksi. Okei, vaikka aina on tietynlainen turhautuminen mielessä, kun tietää menevänsä bussiasemalle ja tietää miten siellä suhareiden toiminta on sekavaa sähläämistä. Kuitenkin tien päälle päästessä tunnelma muuttuu leppoisaksi, kiireettömäksi (tai no sellaista se on aina) ja malawilaisen rennoksi tavaksi taittaa matkaa. Minibussissa soi letkeän rytmikäs reggae tai rnb- musiikki, oikeastaan olen itse kuullut kaikki parhaimmat biisit täälläpäin nimenomaan minibussilla matkustaessani. Minibussilla matkustamisessa korostuu myös tietynlainen yhteisöllisyys, minibussin rahastajat ja muut matkustajat auttavat toisiaan esim. bussiin lastattavien matkatavaroiden kanssa sekä ihmisten auttamisessa bussin kyytiin. Minibussissa on oma ihana viehätyksensä ja tekee aina mieli  matkustaa sillä uudelleen, outo juttu. Annan kuitenkin arvostusta suhareille, heidän elämänsä ei ole todellakaan helppoa. Joskus on myös surullista ajatella, että suurin osa kyseisistä henkilöistä tulee viettämään koko elämänsä pyörien bussiasemilla ja minibusseissa. Tosin kyseiset henkilöt eivät välttämättä tiedä paremmasta elämästä mitään, koska eivät ole koskaan kokeneet sitä (niin  kuin moni muu hyvin köyhä ihminen täällä) ja he tyytyvät siihen mitä heille on annettu.

Eräs toinenkin huomio matkustamiseen, liikenteeseen ja ihmisiin liittyen on esim. yleinen rattijuoppous kaikkialla Malawissa. Tarkoitan siis sitä, että täällä on ihan okei jos hyppäät baari- illan päätteeksi lähes parin promillen humalassa auton rattiin ja kaasuttelet kotiin jos sinne saakka nyt pääset. On tullut monet kerrat todistettua miten selvästi humalassa oleva henkilö lähtee tosiaan ajamaan autoa ihan muina miehinä yleiselle tielle, jossa on myös muuta liikennettä ja tietysti jalankulkijoita. Ei siinä mitään, kunhan vain kykenee ajamaan suhteellisen suoraan eikä aja ojaan/ihmisten päälle/törmää toiseen autoon ym. niin se on sallittua, aika typerää tai suorastaan sairasta touhua? Ihmiset täällä harrastavat humalassa ajoa tietoisesti eikä poliisi puutu siihen oikeastaan mitenkään tai ehkä jos poliisi- setä tai- täti sattuu olemaan huonolla tuulella. Erään kerran olimme istuskelemassa iltaa yhdessä pubissa Blantyressa, kun eräs tukevassa humalassa oleva malawilaismies tuli luokseni ja löi autonsa avaimet kouraani sekä sanoi, että lähde sinä kuskiksi hänelle (ilmeisesti tyyppi oli jatkamassa iltaansa ja olisi halunnut siirtyä toiselle kierrokselle eri paikkaan). Annoin ystävällisesti avaimet takaisin kyseiselle henkilölle ja sanoin ytimekkäästi, että jos otan niin en aja, ymmärretty? Tuon kommentin jälkeen tyyppi katsoi minua oudosti ja huvittuneena sekä ihmetteli, että mikä humalassa ajamisessa on ongelma. Sehän on ihan yleistä täälläpäin, mihin aikaan päivästä tahansa kunhan poliisit eivät tule vastaan ja pysyy tiellä niin kaikki on ok. Niinpä niin, kuitenkin rattijuoppous on hyvin vakava asia eikä sen kanssa ole leikkimistä. Rattijuopon tekojen seurauksena on monesti jonkun toisen ihmisen vammautuminen tai kuolema, mutta niin kuin aiemmin jo olen sanonut niin ihmishenki on täällä halpa. Humalassa ajamistahan tapahtuu kaikkialla maailmassa, etenkin myös Suomessa jossa kuitenkin virkavalta puuttuu tehokkaasti rattijuoppouteen toisin kuin täällä.

Tittidii, nyt on sitten taas kerran syömiseen ja herkkuihin liittyvän jutun aika:) Tällä kertaa kerron hieman siitä miten Malawi ja suomalaisille tuttuakin tutumpi herkku nimeltään pulla sopivat loistavasti yhteen. Aivan ensiksi haluan kertoa siitä miten sain kipinän siihen, että päätin leipoa pullia itselleni ja ystävilleni Malawissa. Eräs afrikkalainen ystäväni siis ehdotti, että voisin kokata tai leipoa jotain suomalaisille tyypillistä ruokaa/leipomuksia, koska häntä kiinnosti tietää enemmän suomalaisten ruokailutottumuksista. Yleensä kyseinen henkilö tekee todella hyvää malawilaista ruokaa, kun olen vieraillut hänen luonaan. Niinpä päätin ystävällisesti ehdottaa, että voisin leipoa pullia, koska en keksinyt mitään tyypillistä suomalaista ruokaa, jota pystyisin tekemään Malawissa (en edes tiedä saisinko kaikkia tarvittavia juttuja täältä). Mielessäni kävi ensin karjalanpiirakat tai lohikeitto, mutta suunnitelmat kaatuivat siihen, etten oikeastaan osaa tehdä kyseisiä ruokia (niin ja ne raaka- aineet on hankalampi hankkia täältäpäin).  Idea pullan leivonnasta oli myös kaatua siihen etten meinannut löytää kaikkia tarvittavia raaka- aineita. Ensinnäkin esim. vehnäjauhojen löytäminen Zomban kaltaisesta pikkukylästä oli ongelmallista. Kävin monessa eri ruokakaupassa täällä (niitä on siis huikeat kolme vaihtoehtoa) ja löysin lähinnä kakkujauhoja, joita en siis voi käyttää pullan leivontaan. Löysin  kuitenkin lopulta vehnäjauhoja tai ainakin jotain sen kaltaisia jauhoja. Suola, sokeri, kanamunat, hiiva ja margariini oli helppo löytää Zombasta, koska kyseiset raaka- aineet ovat aika perusjuttuja ravintoon liittyen. Kaikkein ongelmallisimmat jutut löytää olivat leivinpaperi ja kardemumma. Okei, no siis löysin vihdoin ja viimein työlään etsinnän jälkeen leivinpaperia tai jotain sen tapaista Blantyren Chipiku store- nimisestä ruokakaupasta. En itse asiassa ollut varma, että onko kyseinen paperi ihan uunissa paistamista varten, mutta ainakin sen pakkauksessa luki ”mikroaaltouuni”. Tosin eihän pullia paisteta mikrossa, mutta järkevänä tyttönä ajattelin, että eiköhän se aja samaa asiaa ihan oikean uunin kanssa vai? Ei huolta, en onnistunut polttamaan kämppämme keittiötä, ,kyseinen paperi oli siis tarkoitettu myös uunissa paistamiseen. Niin siis kardemumma oli sitten se kaikkein työläin ja vaikein löydettävä Malawin rajojen sisäpuolelta. Zombassa myydään market placella mausteita, mutta ei tietenkään minun tuurillani kardemummaa. Päätin siis lähteä metsästämään kyseistä maustetta yli 50 km päästä Zombasta eli toisin sanoen Blantyren huudeilta. Olin siis saanut vinkkiä eräältä afrikkalaiselta tuttavaltani, että Blantyressa olisi monia maustekauppoja, joista saisi monipuolisesti kaikkia maailman mausteita. Hmm, niin kaikkia mausteita..me suomi- vaihtarit kierreltiin ympäri Blantyren keskustaa kokonainen päivä ja oltiin jo vähällä luovuttaa, koska mistään ei löytynyt kardemummaa. Sitten tapasimme erään paikallisen afrikkalaismiehen, joka lupasi saattaa meidät johonkin maustekauppaan keskustassa. Kyseinen tyyppi oli kuitenkin aika ”huuhaa”- veikkonen, koska hän häipyi  jonnekkin sillä välin kun me kävimme eräässä ruokakaupassa katsomassa mausteita. Yritimme kysellä eri vaihtoehtoja myös paikallisilta Blantyren market placella, mutta kukaan ei oikein osannut kertoa mistä saisi kardemummaa tai ylipäätään mausteita.

Monien tuntien jälkeen ajattelimme jo luovuttaa, koska olimme kävelleet koko päivän yli +30 asteen helteessä tuskastuneina, nälkäisinä ja ärsyyntyneinä. Sitten sattumalta huomasimme eräässä tienristeyksessä intialaisen maustekaupan (niin siis kyseisen putiikin yläpuolella luki kissan kokoisilla kirjaimilla ”Indian spice shop”, hyvä suomi-tytöt..) ja päätin mennä tarkistamaan mikäli hyvällä tuurilla sieltä löytyisi kardemummaa. Pystyin huokaisemaan helpotuksesta ja hyppimään ilosta, koska kyseisestä kaupasta tosiaan löytyi kardemummaa, vihdoin ja viimein! Intialainen mieshenkilö palveli minua hymyssä suin ja kyseli mitä mausteita olen etsimässä. Kerroin etsiväni kardemummaa ja myyjä lähti hakemaan sitä minulle hyllystä. Innostukseni kuitenkin muuttui hetkessä hämmennykseksi, koska myyjä toi eteeni pussin jossa tosiaan oli kardemummaa, mutta täysin eri muodossa mihin olen yleensä Suomessa tottunut. Sain siis pussillisen kynnen kokoisia kardemumman siemeniä. Sitten tietysti huolissani kyselin myyjältä, että miten muka voin käyttää siemeniä, koska tarvitsen kardemumman jauhetussa muodossa (niin kuin yleensä Suomessa, jossa kardemumma on niin kuin mustaa jauhetta). Myyjä katsoi minua aika oudosti ja tokaisi vain, että kuorit siemenet ja otat kardemumman muruset niiden sisältä sekä jauhat ne jauheeksi, yksinkertaista? Siinä sitten hölmönä vastasin, että asia ymmärretty, kyllä minä toimeliaana henkilönä nyt kardemumman siemenet osaan jauhaa jauheeksi, ainakin luulisin...lähdin loppujen lopuksi hyvillä mielin kyseisestä maustekaupasta ja onnellisesti haistelin ihanaa kardemumman tuoksua pussista, jossa siemenet olivat. Kaiken kaikkiaan pullien leipominen onnistui odotettua paremmin ja lopputulos oli hyvä. Tosin päänvaivaa teetti hieman kaatopaikkaa muistuttava keittiö kämpässämme (kiitos kämppisten, jotka eivät kauheana siisteyttä harrasta) ja uuni, jonka luukku on rikki (toisin sanoen, uunin luukkua piti pidellä kiinni koko pullan paistamisprosessin ajan eli kolmisen tuntia. Niin pullien paistamiseen meni tosiaan hyvin paljon aikaa, koska siinä välissä ehti olla muutama sähkökatkos mitkä ovat hyvin joka päiväisiä Malawissa päin). Syödessä itse leipomia pullia tuli ihan kyynel silmäpuoleen kun muisteli kotona leivottua pullaa. Ihanat voipullat, korvapuustit, pullapitkot..<3 Malawilainen ystäväni tykkäsi myös tästä suomalaisesta herkusta, tarjosin myös muutaman pullan asuintalomme pihalla istuskeleville naisvartijoille. He söivät pullia mielellään ja sanoivat niiden olevan hyviä, joten tyytyväisempi en voisi olla. Pullat ovat siis tulleet jäädäkseen Malawiin.

  Kuva lopputuloksesta eli periksi antamattomalla luonteella leivottuja pullia Malawissa.

Tässä vielä lisäksi hieman chichewan kielen alkeita ja hyödyllisiä sanontoja, joita itse yritän oppia käyttämään jutellessa paikallisten kanssa:

Moni= Hei/Terve.                                                                           

Muli bwanji? = Mitä kuuluu/Kuinka voit?

Ndili bwino. Kaya inu? = Minulle kuuluu hyvää, entä sinulle?

Zikomo= Kiitos.

Khalani bwino= Hyvästi.

Inde= Kyllä.

Ai= Ei.

Ine ndikupita= Minä menen nyt.

Ichi ndi chiyani= Mikä tämä on?

Kuyenda= Liikkua, matkustaa.

Kudya= Syödä.

Usiku wabwino!= Hyvää yötä!

Ndikumukonda tiyi.= Rakastan teetä.

Ine= Minä.

Iwe= Sinä.

Iye= Hän

Ife= Me.

Inu= He.

Iwo= Te.

Lisää chichewan oppitunteja luvassa myöhemmin..

Itse asiassa me suomi- vaihtarit ostettiin eräänä päivänä yhdestä ravintolasta (joka suomennettuna on nimeltään ”maukkaat palat”, tiedän tuosta nimestä tulevan mielleyhtymiä johonkin toiseenkin asiaan, mutta joo asia sikseen) chichewan kielen oppikirjan ja nyt sitten ollaan ahkerasti opiskeltu paikallista kieltä, jotta tiedetään mitä paikalliset juttelevat. Etenkin esim. minibussi ”suharit”, jotka useasti puhuvat meistä jotain mitä en edes halua arvata (tämä on siis oma oletukseni, voin kuitenkin vakuuttaa, että meistä puhutaan PALJON täällä). Kielen oppiminen auttaa myös paljon siinä miten sopeutuu paikallisten elämäntapoihin ja kulttuuriin, tavoitteenani on tuntea itseni osaksi malawilaisia tämän reissun lopussa. Niin kuin kerran eräs malawilainen henkilö sanoi minulle eräässä kuppilassa Blantyressa, että minä tulen kaikesta huolimatta olemaan osa malawilaista yhteisöä ihonväristä riippumatta. Tietysti tämänkin mielipiteen voi ymmärtää eri tavoin, mutta tietysti olisi ihan kiva tuntea itsensä tervetulleeksi malawilaisten elämään, katsotaan miten asiat tulevat tapahtumaan jatkossa.

Muuta täällä Zombassa tapahtunutta on mm. se, että olemme joutuneet suoraan sanottuna riitelemään kämppäämme koskevista vuokran korotuksista yliopiston hallinnon ja isännöitsijämme kanssa. Saimme viime viikolla yllättäen tietää, että kuukausivuokramme tulisi nousemaan 15000 kwachasta yli 90000 kwachaan, joka ei todellakaan tulisi käymään päinsä. Sanotaanko, että etenkin kun katsoo kämppäämme: torakoita ja rottia juoksee nurkissa, kylpyhuone on täynnä etanoita, keittiö on kuin kaatopaikka, uuni on rikki jne. Anteeksi kaikki valitus taas kerran, mutta haluan vain tuoda esille elämisen karuja totuuksia Malawista. Turha mielistely ja yliystävällisyys paikallisia kohtaan alkaa pikkuhiljaa hiipua, ei meitä suomalaisiakaan kohtaan aina olla millään tavalla ystävällisiä, ehei. Samalla mitalla takaisin, katsotaan sitten miten kommunikaatio alkaa pelaamaan..

Nyt turha valitus ja itkeminen pois sillä huomenna koittaa matka kohti Etiopiaa, tarkemmin ottaen Addis Ababaa, jossa on luvassa North- South- South- ohjelman intensiivi- kurssi urbaaniin köyhyyteen sekä slummeihin liittyen. Jännittävä ja työn täyteinen reissu siis luvassa, siitä enemmän seuraavalla kerralla.

Muistakaa ottaa rennosti ja nauttia joka hetkestä, elämä on sitä varten.

 

Tässä ihan lopuksi vielä kuvia Lilongwesta, jossa siis olemme nyt viettäneet viimeiset neljä päivää. Lentomme kohti  Etiopian pääkaupunkia Addis Ababaa lähtee siis Lilongwesta, joten sen vuoksi saavuimme tänne jo viime viikon perjantaina. Olemme pääosin kierrelleet kaupungilla tutustuen nähtävyyksiin, käyneet ostoksilla ja muuten vain rentouduttu ennen henkisesti vaativaa Etiopian matkaa.

Alla olevassa videossa hieman lisätietoa Malawin pääkaupungista Lilongwesta:

Matkustimme bussilla noin kuusi tuntia  Zombasta Lilongween, tunnelma oli bussissa hyvin tiivis, hikinen ja kiireetön niin kuin aina. Lilongwe on kuitenkin kaupunkina rakenteellisesti hieno ja selkeä sekä länsimaalaisempi kuin esim. Blantyre. Se on tietysti ihan ymmärrettävää, onhan kyseessä tosiaan pääkaupunki.Alapuolella hieman kuvia Lilongwesta:

                                             Nico Center- liikekeskus Lilongwen keskustassa

                                                             Auringonlasku Lilongwessa lauantai- iltana

                                              Maisemia bussimatkan varrelta Lilongween

                                                               


Vierailimme myos Lilongwen Wildlife Centerissa, joka sijaitsee keskustan kupeessa. Alapuolella olevasta linkista saatte hieman lisatietoa kyseisesta paikasta:


 http://www.lilongwewildlife.org/


Sitten muutamia kuvia Wildlife Centerista, tuli nahtya paviaaneja, yksi leijona (tosin en laita kuvaa siita tanne, koska uskon ettei se ole oikein katsomisen arvoinen, sori), krokotiileja jne.