Mistä huomaa sen, että Chancellor Collegen oppilaat ovat jo aikeissa
siirtyä joululoman viettoon? No, tietenkin siitä, että pistetään pystyyn taas
kerran pienimuotoinen lakko ja mielenosoitus siihen kaupanpäälle. Niin siis
näin sai alkunsa viimeinen viikko Chancellor Collegessa ennen joululomaa,
tarkemmin ottaen 18.12. Oltiin kävelemässä aamusta luennolle ja kuultiin noin
puolen kilometrin päästä kampukselta jotain huutoa sekä mellakkaääniä (omat
korvat osaa jo tunnistaa nuo äänet jo aiemman lakon perusteella, joka tapahtui
lokakuussa josta siis kerroinkin silloin tänne blogiin). Sitten nähtiin
kampusalueen ”sisäänkäynnin” vieressä rikottuja peltitynnyreitä ja tuhkaksi
palanut tuoli. Kampuksella sitten taas isohko opiskelijajoukko marssi pitkin
käytäviä samalla meluten ja huutaen jotain iskulauseita. Ilmeisesti lakon syynä
oli taas jokin juttu, joka liittyi lukukausimaksuihin yms. Näin siis ainakin
kuulimme eräältä malawilaiselta opiskelijakaveriltamme, joka ei tosin itse
osallistunut lakkoon. Luentoja ei siis ollut tuona päivänä ollenkaan, mutta
saimmepahan kulutettua tehokasta työaikaa tekemällä kämpillämme yli viiden
sivun esseitä. Aiheena olivat ”Sairauksien ja onnettomuuksien syyt Afrikan
yhteiskunnissa” sekä ”Sukupuolisen sosialisaation ilmeneminen omassa
kulttuurissa”. Tykkäsin itse todella paljon kyseisistä aiheista, koska ne antoivat
paljon pohdittavia ja kyseenalaistettavia asioita molemmista kulttuureista. Nyt
kuitenkin suurin urakka esseiden osalta on takanapäin, seuraavat kouluhommat
jatkuvatkin sitten tammikuun alussa. Siirryn tyytyväisenä ja innolla joululoman
viettoon, meillä on ainakin yli kymmenen päivän loma tiedossa, joten aivot
saavat levätä kunnolla kaiken työn jälkeen.
Pahinta koti- ikävää en ole vielä kokenut, mitä nyt hieman haikeana
muistellut joulun aikaa Suomessa, joka on täällä todellakin erilainen. Tietysti
joulun lähestymisen Malawissa huomaa esim. mennessään ostoksille Shopriteen
jossa muovinen joulukuusi kököttää kaupan kassan sivussa ja sen vieressä heiluu
muovinen tonttu- ukko, joka hoilaa jotain tyypillistä joululaulun sävelmää
monotonisella äänellään. Joulun materialistinen olemus ”joulukrääsän”
myyntiennätyksineen on levinnyt kaikkialle maailmassa, jopa Zomban kaltaiseen
käpykylään. Me suomi- tytöt ollaan myös suunniteltu, että jos hankkisimme
jotain joulukoristeita kämppäämme tai edes ostaisimme itsellemme tonttulakit
ihan vain joulufiiliksen luomisen kannalta. En osaa vielä sanoa, että mitä
malawilaiseen joulupöytään kuuluu tai millainen kaava joulu- aaton vietossa on,
mutta eiköhän se selviä kohta puoliin. Tosin joulukoriste- idea ei sitten
ottanut tuulta alleen, koska afrikkalainen joulu ei sisällä pelkästään muovista
ja materialistista ajattelutapaa joulun hengestä. Olen kuullut paikallisilta,
että afrikkalaisessa joulussa nimenomaan uskonto on läsnä vahvasti niin kuin
joka päiväisessä elämässä tällä mantereella. Ihmiset rukoilevat ja käyvät
kirkossa samaan tapaan kuin joka sunnuntai, mutta joulun aikaan monella
malawilaisella on eräs perinteinen juttu, joka liittyy Malawi- järveen.
Useimmat paikallisista viettävät joulun ajan ja uuden vuoden nimenomaan
taianomaisen kauniin Malawi- järven maisemissa. Ihmiset vuokraavat mökkejä
sieltä sekä useimmiten kaikki hotellit on buukattuna täyteen tuohon aikaan
vuodesta, koska se on myös turistisesongin kiireisin aika. Useimmat Malawin
kaupungit hiljenevät tähän aikaan vuodesta, koska paikalliset lähtevät
kaupungin vilskettä pakoon järvelle. Kuulin tämän jutun siis eräältä Blantyressa
asuvalta afrikkalaiselta, joka on itsekin menossa perinteitä kunnioittaen
järvelle joulun ja uuden vuoden ajaksi. Noh, tietysti voidaan nyt miettiä, että
millaistahan se meno sitten siellä järvellä on joulun ja uuden vuoden
aikaan..nimittäin ihmiset osaavat täälläkin riehua ja rähinöidä kännissä, joten
suomalaiset eivät ole ainoaa juoppo- maineen ansainnutta kansaa. Niin siis
kyllähän toki alkoholi kuuluu malawilaisten elämään ja myös jouluun, ikävä kyllä.
Tietysti Malawi- järvessä ja uskonnollisuudessa on tietty ristiriita, kun
toiset lähtevät järvelle bilettämään ja toiset taas rukoilevat senkin edestä? Toisaalta
uskonnollisuushan on jokaisen henkilökohtainen juttu ja jokainen voi viettää
joulunsa niin kuin haluaa. Molemmat tavat ovat varmasti ihan ok juttu, jos itse
tuntee sen miten joulun aikaan haluaa suhtautua. Asiasta viidenteen, me suomi- tyttäret menemme
myös siis viettämään joulua ja uutta vuotta Malawi- järven maisemiin. Tiedossa
on siis toivottavasti hauska, hyvin erilainen sekä ikimuistoinen joulu ja uusivuosi.
Kerron siitä sitten enemmän tammikuussa mikäli olen selvinnyt järveltä takaisin
täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Lupaan olla kiltisti, mutta en tee mitään
muita lupauksia uudelle vuodelle, koska ne eivät kumminkaan kestä kuin yhden
päivän.
Niin ja tänä vuonna en vietä joulu tosiaankaan lumivalkeissa
maisemissa, nimittäin sadekausi on parhaillaan käynnissä täällä Malawin päässä.
Tähän mennessä on satanut vettä yhtäjaksoisesti jo yli viikon ja tuntuu, että
esim. pyykit eivät kuivu millään edes sisätiloissa mikä on ymmärrettävää ilman
kosteustasosta johtuen. Me suomi- tytöt saatiin myös niskaamme kunnon vesisade
eräänä päivänä tällä viikolla, kun olimme menossa kämpiltämme keskustaan. Siinä
sitten täysin litimärissä vaatteissa, kengät kurassa ja kouluvihkot repussa
kastuneina astelimme nettikahvilaan naurelevien ilmeiden saattelemana.
Sadekausi on ihan jees pitkän ja kuivan talvikauden jälkeen Malawissa, kunhan ei
vain vilustuta itseään..
Hyvää joulua ja hauskaa Uutta Vuotta täältä Malawin lämmöstä sinne
koto- Suomeen, toivottavasti joulupukki tuo paljon lahjoja ja muistakaa, että
Uusivuosi tuo tullessaan uudet kujeet; )
Joulun tunnelmaan kasari hengessa Whamin saattelemana:)
Upea ja opettavainen matka Etiopian Addis Ababassa on nyt takana päin.
Täytyy sanoa, että viikko Addis Ababassa oli yksi elämäni parhaimmista, kaikki
uudet ihmiset ja kokemukset tulevat pysymään muistoissani ikuisesti. Senpä
vuoksi omistan tämän ”erikoispostauksen” tarinalleni ensin Zombasta Lilongween ja
Lilongwesta Kongon kautta Addis Ababaan. Parempi olla valmiina sillä tekstiä
tulee olemaan hyvin paljon kaikkineen kommelluksineen ja kuvineen, let’s go!
Niin kuin jo aiemmassa blogipäivityksessä kerroinkin, että me suomi-
tytöt otettiin varaslähtö Zombasta Lilongween, jossa vietettiin sellaiset neljä
vauhdikasta päivää. Matkaan lähdettiin Zomban hyeena- aitauksesta eli
bussiasemalta perjantaina 30.11. Matkasimme Lilongween isolla bussilla, koska
kyseinen matka olisi ollut yhtä tuskaa ahtaassa minibussissa, matka Zombasta
Lilongween kestää kuitenkin ainakin 5-6 tuntia autolla. Niin ja bussihan
pysähtelee aina viidentoista minuutin välein ottamaan ja jättämään matkustajia
kyydistä. Sillä kertaa mukana taisi matkata taas kerran eläviä kanoja sekä
suolasäkkejä kaikkien yli 60 matkustajan lisäksi. Bussimatka Zombasta
Lilongween sujui kuitenkin yllättävän kivasti, bussissa tunnelmaa kevensi ihana
reggae- musiikki ja onneksi oli eväitä mukana, jottei nyt ihan pyörtymisen
partaalla oltu. Oli myös mahtavaa ihailla upeita maisemia bussin tahmaisista
ikkunoista, siis tarkoitan maisemien olleen oikeasti upeita ikkunoiden
tahraisuudesta huolimatta. Ohitimme myös yhden Malawin korkeimmista vuorista
nimeltään Chirobwe- vuori, jolla on korkeutta 2023 metriä. Matkalla Zombasta
kohti Lilongwea voi myös laittaa merkille sen miten maisema ja maaperä tosiaan
muuttuvat aika radikaalisti. Eteläisemässä Malawissa maaperä on alavampaa ja
tietysti hedelmällisempää, kun taas hieman pohjoisempaan mentäessä maisema
muuttuu enemmänkin vuoristoisemmaksi. Zomban ja Lilongwen varrella sijaitsee
Dedza- niminen pikkukaupunki tai oikeastaan kylä, jossa kasvaa havupuita ja
itse asiassa kyseinen kaupunki sijaitsee vuoren juurella. Dedza on myös siitä
erikoinen, että se sijaitsee aikatavalla Malawin ja Mosambikin rajakohdassa,
yksinkertaisesti lähdettäessä Dedzasta kohti etelää pääse Mosambikin puolelle
hyvinkin nopeasti. Nimittäin osa Dedzan kaupungin rakennuksista on nimetty
portugalin kielellä (portugalin kieli on siis yksi Mosambikin virallisista
kielistä siirtomaa-vallan ajalta ellei joku sitä tiedä) ja kyseiset rakennukset
sijaitsevat tavallaan ”rajan toisella puolen” eli ne kuuluvat periaatteessa
Mosambikin valtiolle. Kuitenkin ihmiset, jotka asuvat tai työskentelevät
kyseisissä rakennuksissa ovat malawilaisia ja he esim. ovat virallisesti
malawilaisia ja käyttävät Malawin valtion etuuksia. Kuitenkin he työskentelevät
tai asuvat Mosambikin puolella mikä on sinällään aika erikoista. Maailmassa
riittää siis paljon erikoisia juttuja, tämä tapaus on ainakin yksi niistä
tuhansista. Loppujen lopuksi matka Lilongween sujui hyvin ja pääsimme
turvallisesti perille saakka. Tosin Lilongwen omat ”suharit” hyökkäsivät heti
kimppuumme saapuessamme bussiasemalle, mutta kyseisten tyyppien hyökkäyksiin on
ehtinyt jo tottua tässä parin kuukauden aikana. Jouduimme myös ensimmäisen
yöpymisen jälkeen vaihtamaan toisesta lodgesta toiseen, koska ensimmäinen
paikka ei osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi kahdelle valkoihoiselle naiselle
(kyseisessä lodgessa yöpyi enimmäkseen keski- ikäisiä kaljamahaisia miehiä,
paikan vessa ja suihku olivat aivan järkyttäviä, sängyn patjan alta löytyi eräs
pikkuyllätys jne.)
Neljä päivään Malawin pääkaupungissa Lilongwessa mahtui mm. ostoksia,
taidetta, musiikkia, hyvää ruokaa, tanssimista, kävelemistä jalat rakoilla,
turhautumista, etsimistä, pankkiautomaattien kanssa sähläämistä, uusia
kavereita, mukava taksikuski jne. Itse asiassa mukavaan taksikuskiin voidaan
liittää myös sana: korruptoitunut virkavalta. Antakaahan kun hieman valaisen
asiaa, olimme siis viettämässä lauantai- iltaa kaupungilla ja tietysti
siirryimme aina paikasta A paikkaan B taksia käyttäen, ihan oman turvallisuuden
vuoksi. Taksikuskimme tuli hakemaan meidät majapaikastamme alkuillasta ja
lähdimme köröttelemään kohti erästä illanvietto paikkaa, joka sijaitsi n. 5 km
päässä majapaikastamme. Jonkin matkaa ajettuamme Lilongwen keskustassa saimme
vastaamme poliisit, jotka siis ilmeisesti pitivät ratsiaa tienvarressa
autoilijoille. Taksikuskimme oli täysin selvin päin ja ajoi ihan rajoitusten
mukaisesti, mutta silti poliisi- setä pysäytettyään meidät käski ajamaan
tiensivuun sekä näyttämään henkilöllisyyspaperit. Niin siis poliisi- setä käski
myös meidän matkustajia näyttämään henkkareitamme, mutta eihän meillä
tietenkään juuri silloin ollut mukana niitä (Malawissa ei yleisesti kysytä
missään esim. baarissa henkkareita). Poliisi- setä käski meidät suomi- tytöt
nousemaan ylös autosta ja alkoi tivaamaan meiltä vastauksia kysymyksiinsä.
Taksikuskimme oli aikaisemmin (siis ennen kuin poliisit pysäyttivät meidät)
sanonut meille, että jos joku kysyy jotain taksista niin meidän tulisi
valehdella, että taksikuski oli vain ystävämme, ei siis virallinen taksikuski?
En tiedä kuvittelenko, mutta aika monimutkaista ja kieroa peliä. Ai niin,
taksikuski käski meidän sanoa sillä tavoin poliiseille, koska silloin hän saisi
pitää ajolupansa emmekä me joutuisi pulittamaan rahaa virkavallalle (poliisit
siis yrittävät täälläpäin nyhtää rahaa kaikin keinoin valkoihoisilta, keksivät
vaikka valheita laittoman taksin käytöstä). Korruption kukat siis kukkivat
tässäkin tapauksessa.
Huh, nyt siis siirrytään Lilongwesta huikeaan Etiopian pääkaupunkiin
eli Addis Ababaan. Haluaisin myös mainita tässä yhteydessä yhden aika hauskan
huomion Lilongwen Kamuzun kansainvälisestä lentokentästä. Sanotaanko, että
kyseisellä lentokentällä on ainakin hieno nimi, mutta se kätkee taaksensa
jotain täysin muuta kuin mitä voisi olettaa. Ensinnäkin, en tiedä missä päin
muualla maailmaa lentokentällä sijaitsevista aikataulu- screeneiltä näkyy
jalkapallomatsi vaikka siellä nimenomaan pitäisi näkyä lentojen lähtö- ja
saapumisajat?! En ihmettele miksi lentomme kohti Addis Ababaa oli muutenkin myöhässä
reilusti yli tunnin, jossain asioissa olisi todellakin parantamisen varaa
kyseisellä lentokentällä. Kaikesta huolimatta lentomatka sujui Lilongwesta
Addis Ababaan hyvin, tosin meillä oli tekninen välilasku Kongossa, joka ainakin
pisti hieman huolestuttamaan. Nou hätä, saimme kuitenkin istua Kongon
välilaskun ajan turvallisesti lentokoneessa ja vain ihailla ikkunasta Kongonmaaperää. Tosin taisi siellä puskissa
lentokentän läheisyydessä näkyä kyykkivän barettipäisiä sotilaita
rynnäkkökivääreineen..
Kongon maaperalla.
Sitten siirryn hieman kertomaan itse matkamme kohteesta eli Etiopiasta
ja sen pääkaupungista Addis Ababasta. Itsessään Etiopia on yksi maailman
erikoisimmista valtioista, uskokaa tai älkää. Sain kuulla eräältä Addis
Ababassa tällä hetkellä oleskelevalta suomalaisystävältäni, että ajanlasku
Etiopiassa on täysin erilainen kuin muualla maailmassa. Etiopialaiset elävät
ajanlaskussa n. 6 vuotta jäljessä eli tällä hetkellä Etiopiassa on menossa
vuosi 2006. Tosi outoa, mutta täysin totta. Aikakäsitykseen kuuluu myös kellon
ajan erilaisuus, toisin sanoen etiopialaiset elävät ajassa jäljessä. Etiopiassa
ajatellaan kellonajat eri tavalla kuin muualla maailmassa esim. jos sovit
tapaamisen etiopialaisen kanssa kello yhdeltä päivällä niin tapaamisen
tarkoitetaan tapahtuvan kello seitsemältä illalla. Sanotaanko,että eläminen etiopialaisessa kulttuurissa
voi olla hyvinkin hankalaa ensiksi, mutta aikakäsitykseen tottuu yllättävän
nopeasti. Ihan hauska ajatella siirtyvän ”ajassa taaksepäin”eli jees ajatella
olevansa taas 15- kesäinen teini edes hetken.Muita juttuja, jotka kuuluvat
etiopialaiseen elämään ovat mm. injera (=muurinpohjalätyn näköinen lettu, joka
maistuu ihan hapankorpulta) ja kahviseremonia. Injeraa tuli syötyä enemmän kuin
tarpeeksi viikon aikana sekä osallistuttua yhteen kahviseremoniaan slummissa
mikä oli sinällään koskettava tapahtuma, kerron siitä kohta enemmän.
Todiste NSS- kurssille osallistumisesta, hah!
Lapset Kebenan slummissa.
Condominium rakennus. (Kuva:Manasseh Mukhongo)
Alla olevassa videossa jotain yleiskuvaa Etiopian slummeista (otin youtubesta)
Pääasiallinen tarkoitus Etiopian matkallamme oli siis North-South-South-
vaihto-ohjelman järjestämä intensiivi- kurssi urbaaniin köyhyyteen ja
slummeihin liittyen. Kyseinen kurssi oli mitä mielenkiintoisin ja hyödyllisin
tulevaisuutta ajatellen. Kyseinen kurssi sisälsi paljon asiatietoa erilaisiin
tutkimusmetodeihin liittyen, urbaaniin köyhyyteen pureutumiseen,
kehittämismahdollisuuksiin ja arkkitehtuuristen rakenteiden tarkastelemiseen
Addis Ababan alueella. NSS- ohjelman intensiivi- kurssi sisälsi nimensä
mukaisesti todellakin tiukan aikataulun luentoineen, ryhmätöineen sekä
kenttätöineen. Mielestäni kenttätyöt olivat se kaikkein odotetuin ja
mielenkiintoisin osa- alue koko kurssi tarjonnassa. Meidät oltiin siis jaettu
jo kurssin alussa pienryhmiin (5-6 henkilöä) ja samoissa ryhmissä lähdettiin
myös työskentelemään kentälle eli slummeihin ja condominiumeihin(anteeksi, en
tiedä suomalaista vastinetta tuolle sanalle tai en ainakaan ole varma mikä se
on, condominiumit ovat kuitenkin kerrostalon tapaisia rakennuksia joihin
ihmiset slummeista ovat siirtymässä asumaan). Tehtävänämme oli siis haastatella
slummeissa asuvia ihmisiä ja kartoittaa heidän asumisolojaan sekä edesauttaa
niiden kehittämistä. Meidän ryhmämme kierteli pääosin slummialuetta nimeltään
Kebena, joka sijaitsee Addis Ababan laitamilla. Haastateltavamme olivat pääosin
perheitä, jotka asuivat vaatimattomissa oloissa slummialueella. Eräs
haastateltavistamme oli keski- ikäinen etiopialaisnainen, joka asui tyyliin
metri kertaa metri kokoisessa asunnossa kahden tyttärensä sekä aviomiehensä
kanssa. Vierailimme kyseisen naisen luona ja suoraan sanoen alkoi todellakin
itkettämään, kun ajatteli sitä miten yksi perhe pystyi asumaan sellaisessa
tilassa. Kyseinen nainen purskahti myös itkuun kesken haastattelun, koska hän
oli suruissaan siitä ettei perheen varat riittäneet tyttöjen koulunkäyntiin.
Nainen myös kertoi kyyneleet silmissä siitä miten naisen asema ja rooli
etiopialaisessa yhteiskunnassa on hyvin hankala eikä elämä ole todellakaan
helppoa. Itsellänikin tuli kyyneleet silmiin, kun katsoin itkevää naista, teki
hyvin pahaa ajatella esim. hänen tyttäriensä tulevaisuutta, toinen tytöistä oli
12 – vuotias ja nuorempi vasta 6- vuotias. En kuitenkaan tutkijan roolissa
halunnut näyttää liikaa tunteitani vaikka olisin halunnutkin. Meidän ryhmä sai
kokea myös jotain hyvin etiopialaiseen kulttuuriin kuuluvia juttuja kyseisen
haastateltavamme kotona. Perheen äiti valmisti meille kahvia sekä tarjosi
injeraa chilijauheen kera. Etiopiassa kahvin juontiin kuuluu siis
kahviseremonia, joka on oleellinen osa kyseisen maan kulttuuria. Yleensä
kahviseremoniassa kahvikupit asetellaan pienen pöydän päälle johon siis kupit
on aseteltu sievästi riviin (yksi hassu juttu, etiopian kielessän eli ahmran
(en ole varma oikeinkirjoituksesta) kielessä sana ”sini” tarkoittaa
kahviseremoniassa käytettävää kuppia). Pöydän alle on sen sijaan levitelty
ruohonkorsia, joiden ilmeisesti uskotaan olevan pyhiä tai siis ne tuovat pyhän
olemuksen kahviseremoniaan, mikäli olen oikein ymmärtänyt..Niin ja Etiopiassa
kahvi juodaan mustana ja monen sokerilusikallisen kera. Kastamisina eli
kahvileipänä syödään oletettavasti injeraa eli sitä muurinpohjaletun kaltaista
juttua, joka on maultaan happama (hankala kuvailla tarkasti, jokaisen täytyy
itse kokea se makuelämys).
Valmistelut kahviseremoniaa varten. (Kuva:Manasseh Mukhongo)
Konserttilippu reggae- festivaaleille.
Festariyleisoa sankoin joukoin.
Yksi illan paaesiintyjista, Mohamed Ahmad.
Kohta alkaa
kädet kramppaamaan kaikesta kirjoittamisesta, mutta vielä tähän loppuun muutamia
juttuja, joita tuli koettua Etiopiassa sekä kotimatkalla Lilongwesta Zombaan:
- Kaksi
päivää kestäneen reggae- musiikkifestivaalit Addis Ababan kylmässä yössä
(lämpötila on öisin ehkä vain +5 astetta, hrrr). Iltaan kuului Carlsbergiä ja
tanssimista, naurua, uusia tuttavuuksia, mielenkiintoisia keskusteluja,
puremajälki otsassa (kiitos erään etelä- afrikkalaisen henkilön, joka oli ehkä
liiankin innoissaan festivaaleista), illallisen syöminen perinteisessä
etiopialaisravintolassa <3
-
Yllytyshullut ja pelkokerroin kastiin meneviä juttuja eli söin ensimmäistä
kertaa elämässäni ÖTÖKÄN! Tarkemmin ottaen kuolleen, siis hyvin grillatun
keskikokoisen lentävän muurahaisen (tuttavallisemmin suomalaisille
”hevosmuurahaisen”) eli ngumpin (chichewan kielessä). Niin siis me suomi-
vaihtarit oltiin matkalla Lilongwesta kohti Zombaa kera meidän malawilaisten
opiskelutovereiden ja opettajamme. Siinä sitten matkan varrella meidän ope
kysyi, että olemmeko maistaneet ngumpeja koskaan. Oletimme niiden olevan jotain
marjoja tai hedelmiä ja sanoimme, ettemme olleet varmoja olimmeko koskaan
maistaneet niitä. Siinä sitten matkan varrella pysähdyimme erään tienvarrella
seisoneen tytön luoksen, jolla oli kädessään olevassa saavissa kasoittain
savustettuja ngumpeja. Siinä sitten tuli kädet täristen ja itkua pidätellen
heitettyä naamaan kaksi ngumpia. Ai että, voin vieläkin tuntea kuinka
hevosmuurahaisen sisälmysmössöt ja silmämunat narskuvat hampaideni välissä,
hrrr…mutta hei, voitin yhden pahimmista peloistani, koskin ja SÖIN ällöttävän
ötökän, joten respektiä kiitos!
- Nähtiin
myös Lilongwesta lähdettäessä se plantaasi tai maa-alue johon maailmankuuluisan pop- artisti Madonnan oli tarkoitus rakennuttaa koulu
vähävaraisten perheiden lapsille. Kyseinen hanke kuitenkin kaatui vuosia
sitten, osa syynä olivat hankkeen kanssa yhteistyössä olleet
kehitysyhteistyöjärjestöjen johtohenkilöt, jotka toimivat ”välistä vetäjinä”
kyseisessä jutussa. Ajaessamme alueen ohi näin kuinka maahan oli luotu
betonista vain perustukset koululle, jota tuskin koskaan tulee olemaan sillä
paikalla..oli kyllä ihan kiva nähdä käytännössä tuo kyseinen paikka, olin
aiemmin lukenut ja seurannut Madonnan hanketta vain Suomesta käsin lehtien ja
television välityksellä.
Whuu, nyt
kuitenkin paluu takaisin arkiseen aherrukseen Zombassa, koulujuttuja on vielä
paljon tiedossa ennen joulua eli toisin sanoen ainakin pari yli viiden sivun
mittaista esseetä. En revi kuitenkaan kaikkia hiuksia päästäni tai jyrsi
kynsiäni olemattomiin, muistan myös rentoutua ja pitää hauskaa. Tänä iltana on
luvassa tanssimista ja hyvää musiikkia Zombassa, joten sitä odotellessa.
Ihan aluksi
haluan tiedottaa juttuja opiskeluihin liittyen, koska tämähän on nimenomaan
vaihto- blogi (joskus melkein ihan unohdan sen, anteeksi). Kaikki tehtävät ja
ikuisuuksia kestäneet esseet on saatu päätöksen ainakin joltain osin, vielä
pitää ennen joululomaa kirjoitella ainakin kolme kappaletta esseitä. Töitä on
todellakin tehty enemmän kuin tarpeeksi ja aivotyöskentely on ollut huipussaan.
Välillä tuli jo pieni paniikki päälle kun vaikutti siltä, että kaikki
opiskelujutut kasaantuvat yhtä aikaa päällekkäin. Nyt kuitenkin fiilikset ovat
luottavaiset kaiken suhteen, jännityksellä vain odotellaan opettajien
arvosteluita esseistä. Itse asiassa täällä arvostelut annetaan pisteinä tyyliin
10- 100. Sanotaanko, että esim. 50 pistettä on ilmeisesti 6-7 tasoa
numerollisesti, kun taas 90-100 on sitä 9-10 luokkaa. En nyt halua alkaa
kertomaan omia tuloksiani, mutta voin sanoa olleeni suhteellisen tyytyväinen
arvosteluun. Kaikki kurssikokeet tulevat olemaan tämän lukukauden lopussa eli
toisin sanoen helmikuun alussa. En ole vielä varma onko meillä kokeita ennen
”lukulomaa”, joka on siis niin kuin Suomen lukioissa koeviikolla tai ennen
ylioppilaskirjoituksia. Itseäni kuitenkin hieman pelottaa kurssikokeet, koska
aiheet kokeissa tulevat olemaan oletettavasti aika laajoja kun olemme
käsitelleet luennoilla paljon erilaisia aiheita. Pitää vain yrittää muodostaa
tietynlainen kokonaiskuva jokaisen kurssin sisällöstä, jotta osaa hahmottaa sen
mikä on pääpointti.
Mainokset opiskeluihin liittyen ovat
hyvin yleinen näky Malawin eri kaupungeissa. Koulutusta arvostetaan yhä
etenevissä määrin kehitysmaissa, yllä oleva kuva Zomban keskustasta.
Jatkan vielä tässä päivityksessä pohtimista liittyen naisten asemaan ja
rooliin malawilaisessa yhteiskunnassa. Niin kuin jo aiemmin mainitsinkin, että
naisten asema on yhteiskunnallisesti kehittynyt parempaan suuntaan Malawissa,
pääosin naispresidentin valtaan nousun vuoksi. Naiset ovat yhteiskunnallisella
tasolla nousseet yhä etenevissä määrin samalle tasolle kuin miehet, mutta
sanotaanko matkaa vielä olevan jäljellä. Tarkoitan tällä sitä, että olen itse
henkilökohtaisesti sekä sivusta seuraamalla huomannut, että malawilaisessa
yhteiskunnassa nainen on edelleen miestä alemmalla tasolla joka suhteessa.
Tietenkin tämä on aika erikoista minulle, koska Suomessahan naisten ja miesten
välinen suhde työelämässä ja yhteiskunnan kaikilla osilla on hyvinkin
tasa-arvoinen. En halua yleistää mitään, mutta Malawissa nainen on edelleenkin
siellä ”nyrkin ja hellan välissä”.
Malawissa naisen oletetaan edelleenkin olevan se ”kodinhengetär”, joka valmistaa
ruoan perheelle, pesee pyykit, siivoa kodin ja pitää aviomiehen kaikin puolin
tyytyväisenä. Malawilaisen naisen odotetaan olevan joustava ja miehensä
mielipiteisiin mukautuva persoona, joka tietää oman roolinsa parisuhteessa sekä
sen mitä hänen oletetaan toimivan. Vaikka puhunkin tässä koko ajan käsitteenä
”malawilaisesta naisesta” , niin voin sanoa saman asian koskevan myös
länsimaalaista naista tai minkä maalaista naispuoleista henkilöä tahansa. Hyvänä
esimerkkinä voisin mainita erään tapauksen feminismiä ja sukupuolirooleja
käsittelevältä luennolta. Luennon alussa opettaja antoi meille oppilaille
tehtävän, jossa meidän piti luetella adjektiiveja naisen ja miehen rooleihin
liittyen malawilaisessa yhteiskunnassa. Naisiin kohdistuvia adjektiiveja olivat
esim. naisen täytyy olla kaunis, joustava mielipiteissään, ymmärtävä
aviomiestään kohtaan, pukeutua siveellisesti , olla hyvä tekemään ruokaa, (nainen ei saa katsoa suoraan silmiin
appiukkoaan Malawissa?) jne. Miehiin liitettäviä adjektiiveja taas olivat esim.
miehen täytyy olla rohkea, voimakas, älykäs, aggressiivinen, itsenäinen, komea,
pitää huolta perheestään jne. Kaikin puolin listat adjektiiveista sekä naisten
että miesten osalta olivat hyvinkin stereotypioita sisältäviä, mutta myös ristiriitaisia. Ensinnäkin kyseisellä
luennolla monet malawilaiset tytöt sanoivat nimenomaan asioita liittyen esim.
siihen, että naisen oletetaan Malawissa pukeutuvan säännösten mukaisesti
hameeseen sekä olevan myötäilevä aviomiehensä mielipiteitä kohtaan. Pojat taas
kertoivat, että miehen oletetaan tuovan elanto perheelle, mutta toisaalta
miehelle suodaan vapauksia esim. hauskanpitoon, baarissa notkumiseen miespuoleisten kavereidensa kanssa ym.
Tietysti naisen oletetaan pysyvän kiltisti kotona odottamassa miestään tai
sitten hänen pitää yksinkertaisesti kysyä lupa mieheltään ulos menemiseen.
Malawilaisessa kulttuurissa miehet osaavat olla hyvinkin mustasukkaisia
naisensa puolesta ja useasti se ilmenee lapsellisena käytöksenä, joka on
höystetty temperamenttisella luonteella, soppa on siis valmis.
Yhteenvetona voisin sanoa, että nainen on siis vain suoraan sanottuna
esine, jolla mies voi leikkiä. En halua kuulostaa liian hyper-feministiseltä
persoonalta, mutta itsenäisenä nuorena naisena en todellakaan alistu
parisuhteessa orjaksi tai leikkikaluksi vasten tahtoani. Tietysti voidaan myös
yleismaailmallisesti ajatella, että nainen on aina hierarkkisesti miehen
alapuolella ja että miehellä on oikeus komennella sekä kontrolloida esim.
aviovaimonsa elämää. Tällaisten huomioiden myötä on oppinut ymmärtämään sen,
että miten hyvä asema naisella on suomalaisessa yhteiskunnassa, ei siis
valittamista. Naisten oikeudet ja tasa-arvo miehiin verrattuna pelaa sangen
hyvin. Pieni sisäinen feministini jatkaa tämän aiheen parissa ehkä taas kerran
myöhemmässä vaiheessa, joten palopuheita naisten asemasta luvassa ja turha
yrittää paeta hyvät lukijat.
Ajattelin myös omistaa hetken ihanien ystäviemme eli minibussi
”suhareiden” elämästä kertomiseen. Lupaan, että seuraava teksti tulee olemaan
mielenkiintoista ja huvittavaa luettavaa, lupaan sen todellakin.. Ensinnäkin
olen omien havaintojeni kautta tarkastellut minibussikuskien ja minibussien
rahastajien elämää lähietäisyydeltä. Hyviä tarkkailupaikkoja ovat esim. Zomban
hyeena- aitaus eli bussiasema keskustassa tai istuskelu minibussissa odottaen
milloin bussi starttaa (ennätys on ollut yli kaksi tuntia, miettikääpä sitä)
tai se, kun saavut valkoihoisena bussiaseman porteista sisään ja nälkäiset
hyeenat ovat kimpussasi välittömästi. En tiedä miten tunnelmaa bussiasemalla
esim. Zombassa ja Blantyressa tai missään muualla päin Malawia voisi edes
oikein sanoin kuvailla. Sanotaanko, että meno bussiasemilla on kuin yhdistelmä
pahimman luokan katuteatteria, taisteluareenaa ja lastentarha meininkiä.
Monesti on tullut mietittyä seuratessa suhareiden touhuja, että kuinka
lapsellisia aikuiset miehet voivatkaan olla (kaikki minibussi suharit ovat siis
miehiä) kisaillessaan keskenään kuin pikkulapset, tapellessaan nyrkit heiluen
asiakkaista, hakatessaan kämmenellä minibussin peltiin ja meluten täysillä kuin
mölyapinat (se on siis ilmeisesti voiton huudon merkki, suharit tekevät sitä
aina silloin, kun he saavat asiakkaan taivuteltua juuri tiettyyn minibussiin
toisen minibussi yrittäjän jäädessä ruikuttamaan rannalle, kuskeilla on siis
kova kilpailu keskenään mikä on ymmärrettävää Malawin elintasoon nähden). Ennen
kuin bussi lähtee liikkeelle tulee sen olla täynnä asiakkaita, siis korostan
sanaa TÄPÖTÄYSI sanan mukaisesti. Matkustajien tulee istua melkein sylikkäin
tai muuten vain aivan litistyksissä toinen poski ikkunaan liimautuneena. Senpä
vuoksi monesti bussiasemalla tulee odotettua melkein parikin tuntia ennen kuin
pikkuinen minibussi saadaan täyteen jengiä. Rasittavaa istua hiostavan kuumassa
bussissa, pylly liimautuneena hiestä penkkiin ja yrittäessä pitää oma käytös
korrektina, kun suharit tulevat heittelemään jotain ihme kommentteja minibussin
avoimista ikkunoista, kellepä muille kuin ”mazunguille”. Samalla myös täytyy olla pokerinaamana, kun
paikalliset katumyyjät tulevat tunkemaan tuotteitaan bussin ikkunoista sisään
ja samalla tehden sitä ärsyttävää ”sss”- käärmeen suhinaa ,josta aiemmassa
päivityksessä kerroinkin. Kaikesta huolimatta tykkään tai voisinko sanoa, että
rakastan matkustamista minibussilla sen tunnelman vuoksi. Okei, vaikka aina on
tietynlainen turhautuminen mielessä, kun tietää menevänsä bussiasemalle ja
tietää miten siellä suhareiden toiminta on sekavaa sähläämistä. Kuitenkin tien
päälle päästessä tunnelma muuttuu leppoisaksi, kiireettömäksi (tai no sellaista
se on aina) ja malawilaisen rennoksi tavaksi taittaa matkaa. Minibussissa soi
letkeän rytmikäs reggae tai rnb- musiikki, oikeastaan olen itse kuullut kaikki
parhaimmat biisit täälläpäin nimenomaan minibussilla matkustaessani. Minibussilla
matkustamisessa korostuu myös tietynlainen yhteisöllisyys, minibussin rahastajat
ja muut matkustajat auttavat toisiaan esim. bussiin lastattavien
matkatavaroiden kanssa sekä ihmisten auttamisessa bussin kyytiin. Minibussissa
on oma ihana viehätyksensä ja tekee aina mieli
matkustaa sillä uudelleen, outo juttu. Annan kuitenkin arvostusta
suhareille, heidän elämänsä ei ole todellakaan helppoa. Joskus on myös
surullista ajatella, että suurin osa kyseisistä henkilöistä tulee viettämään
koko elämänsä pyörien bussiasemilla ja minibusseissa. Tosin kyseiset henkilöt
eivät välttämättä tiedä paremmasta elämästä mitään, koska eivät ole koskaan
kokeneet sitä (niin kuin moni muu hyvin
köyhä ihminen täällä) ja he tyytyvät siihen mitä heille on annettu.
Eräs toinenkin huomio matkustamiseen, liikenteeseen ja ihmisiin
liittyen on esim. yleinen rattijuoppous kaikkialla Malawissa. Tarkoitan siis
sitä, että täällä on ihan okei jos hyppäät baari- illan päätteeksi lähes parin
promillen humalassa auton rattiin ja kaasuttelet kotiin jos sinne saakka nyt
pääset. On tullut monet kerrat todistettua miten selvästi humalassa oleva
henkilö lähtee tosiaan ajamaan autoa ihan muina miehinä yleiselle tielle, jossa
on myös muuta liikennettä ja tietysti jalankulkijoita. Ei siinä mitään, kunhan
vain kykenee ajamaan suhteellisen suoraan eikä aja ojaan/ihmisten päälle/törmää
toiseen autoon ym. niin se on sallittua, aika typerää tai suorastaan sairasta
touhua? Ihmiset täällä harrastavat humalassa ajoa tietoisesti eikä poliisi
puutu siihen oikeastaan mitenkään tai ehkä jos poliisi- setä tai- täti sattuu
olemaan huonolla tuulella. Erään kerran olimme istuskelemassa iltaa yhdessä
pubissa Blantyressa, kun eräs tukevassa humalassa oleva malawilaismies tuli
luokseni ja löi autonsa avaimet kouraani sekä sanoi, että lähde sinä kuskiksi
hänelle (ilmeisesti tyyppi oli jatkamassa iltaansa ja olisi halunnut siirtyä
toiselle kierrokselle eri paikkaan). Annoin ystävällisesti avaimet takaisin
kyseiselle henkilölle ja sanoin ytimekkäästi, että jos otan niin en aja,
ymmärretty? Tuon kommentin jälkeen tyyppi katsoi minua oudosti ja huvittuneena
sekä ihmetteli, että mikä humalassa ajamisessa on ongelma. Sehän on ihan
yleistä täälläpäin, mihin aikaan päivästä tahansa kunhan poliisit eivät tule
vastaan ja pysyy tiellä niin kaikki on ok. Niinpä niin, kuitenkin rattijuoppous
on hyvin vakava asia eikä sen kanssa ole leikkimistä. Rattijuopon tekojen
seurauksena on monesti jonkun toisen ihmisen vammautuminen tai kuolema, mutta
niin kuin aiemmin jo olen sanonut niin ihmishenki on täällä halpa. Humalassa
ajamistahan tapahtuu kaikkialla maailmassa, etenkin myös Suomessa jossa
kuitenkin virkavalta puuttuu tehokkaasti rattijuoppouteen toisin kuin täällä.
Tittidii, nyt on sitten taas kerran syömiseen ja herkkuihin liittyvän
jutun aika:) Tällä kertaa kerron hieman siitä miten Malawi ja suomalaisille
tuttuakin tutumpi herkku nimeltään pulla
sopivat loistavasti yhteen. Aivan ensiksi haluan kertoa siitä miten sain kipinän
siihen, että päätin leipoa pullia itselleni ja ystävilleni Malawissa. Eräs
afrikkalainen ystäväni siis ehdotti, että voisin kokata tai leipoa jotain
suomalaisille tyypillistä ruokaa/leipomuksia, koska häntä kiinnosti tietää
enemmän suomalaisten ruokailutottumuksista. Yleensä kyseinen henkilö tekee
todella hyvää malawilaista ruokaa, kun olen vieraillut hänen luonaan. Niinpä
päätin ystävällisesti ehdottaa, että voisin leipoa pullia, koska en keksinyt
mitään tyypillistä suomalaista ruokaa, jota pystyisin tekemään Malawissa (en
edes tiedä saisinko kaikkia tarvittavia juttuja täältä). Mielessäni kävi ensin
karjalanpiirakat tai lohikeitto, mutta suunnitelmat kaatuivat siihen, etten
oikeastaan osaa tehdä kyseisiä ruokia (niin ja ne raaka- aineet on hankalampi hankkia
täältäpäin). Idea pullan leivonnasta oli
myös kaatua siihen etten meinannut löytää kaikkia tarvittavia raaka- aineita.
Ensinnäkin esim. vehnäjauhojen löytäminen Zomban kaltaisesta pikkukylästä oli
ongelmallista. Kävin monessa eri ruokakaupassa täällä (niitä on siis huikeat
kolme vaihtoehtoa) ja löysin lähinnä kakkujauhoja, joita en siis voi käyttää
pullan leivontaan. Löysin kuitenkin
lopulta vehnäjauhoja tai ainakin jotain sen kaltaisia jauhoja. Suola, sokeri,
kanamunat, hiiva ja margariini oli helppo löytää Zombasta, koska kyseiset
raaka- aineet ovat aika perusjuttuja ravintoon liittyen. Kaikkein
ongelmallisimmat jutut löytää olivat leivinpaperi ja kardemumma. Okei, no siis
löysin vihdoin ja viimein työlään etsinnän jälkeen leivinpaperia tai jotain sen
tapaista Blantyren Chipiku store- nimisestä ruokakaupasta. En itse asiassa
ollut varma, että onko kyseinen paperi ihan uunissa paistamista varten, mutta
ainakin sen pakkauksessa luki ”mikroaaltouuni”. Tosin eihän pullia paisteta
mikrossa, mutta järkevänä tyttönä ajattelin, että eiköhän se aja samaa asiaa
ihan oikean uunin kanssa vai? Ei huolta, en onnistunut polttamaan kämppämme
keittiötä, ,kyseinen paperi oli siis tarkoitettu myös uunissa paistamiseen.
Niin siis kardemumma oli sitten se kaikkein työläin ja vaikein löydettävä
Malawin rajojen sisäpuolelta. Zombassa myydään market placella mausteita, mutta
ei tietenkään minun tuurillani kardemummaa. Päätin siis lähteä metsästämään
kyseistä maustetta yli 50 km päästä Zombasta eli toisin sanoen Blantyren huudeilta.
Olin siis saanut vinkkiä eräältä afrikkalaiselta tuttavaltani, että Blantyressa
olisi monia maustekauppoja, joista saisi monipuolisesti kaikkia maailman
mausteita. Hmm, niin kaikkia mausteita..me suomi- vaihtarit kierreltiin ympäri
Blantyren keskustaa kokonainen päivä ja oltiin jo vähällä luovuttaa, koska
mistään ei löytynyt kardemummaa. Sitten tapasimme erään paikallisen
afrikkalaismiehen, joka lupasi saattaa meidät johonkin maustekauppaan
keskustassa. Kyseinen tyyppi oli kuitenkin aika ”huuhaa”- veikkonen, koska hän
häipyi jonnekkin sillä välin kun me
kävimme eräässä ruokakaupassa katsomassa mausteita. Yritimme kysellä eri
vaihtoehtoja myös paikallisilta Blantyren market placella, mutta kukaan ei
oikein osannut kertoa mistä saisi kardemummaa tai ylipäätään mausteita.
Monien tuntien jälkeen ajattelimme jo luovuttaa, koska olimme kävelleet
koko päivän yli +30 asteen helteessä tuskastuneina, nälkäisinä ja
ärsyyntyneinä. Sitten sattumalta huomasimme eräässä tienristeyksessä
intialaisen maustekaupan (niin siis kyseisen putiikin yläpuolella luki kissan
kokoisilla kirjaimilla ”Indian spice shop”, hyvä suomi-tytöt..) ja päätin mennä
tarkistamaan mikäli hyvällä tuurilla sieltä löytyisi kardemummaa. Pystyin
huokaisemaan helpotuksesta ja hyppimään ilosta, koska kyseisestä kaupasta
tosiaan löytyi kardemummaa, vihdoin ja viimein! Intialainen mieshenkilö palveli
minua hymyssä suin ja kyseli mitä mausteita olen etsimässä. Kerroin etsiväni
kardemummaa ja myyjä lähti hakemaan sitä minulle hyllystä. Innostukseni
kuitenkin muuttui hetkessä hämmennykseksi, koska myyjä toi eteeni pussin jossa
tosiaan oli kardemummaa, mutta täysin eri muodossa mihin olen yleensä Suomessa
tottunut. Sain siis pussillisen kynnen kokoisia kardemumman siemeniä. Sitten
tietysti huolissani kyselin myyjältä, että miten muka voin käyttää siemeniä,
koska tarvitsen kardemumman jauhetussa muodossa (niin kuin yleensä Suomessa,
jossa kardemumma on niin kuin mustaa jauhetta). Myyjä katsoi minua aika oudosti
ja tokaisi vain, että kuorit siemenet ja otat kardemumman muruset niiden
sisältä sekä jauhat ne jauheeksi, yksinkertaista? Siinä sitten hölmönä
vastasin, että asia ymmärretty, kyllä minä toimeliaana henkilönä nyt
kardemumman siemenet osaan jauhaa jauheeksi, ainakin luulisin...lähdin loppujen
lopuksi hyvillä mielin kyseisestä maustekaupasta ja onnellisesti haistelin
ihanaa kardemumman tuoksua pussista, jossa siemenet olivat. Kaiken kaikkiaan pullien
leipominen onnistui odotettua paremmin ja lopputulos oli hyvä. Tosin päänvaivaa
teetti hieman kaatopaikkaa muistuttava keittiö kämpässämme (kiitos kämppisten,
jotka eivät kauheana siisteyttä harrasta) ja uuni, jonka luukku on rikki
(toisin sanoen, uunin luukkua piti pidellä kiinni koko pullan
paistamisprosessin ajan eli kolmisen tuntia. Niin pullien paistamiseen meni
tosiaan hyvin paljon aikaa, koska siinä välissä ehti olla muutama sähkökatkos
mitkä ovat hyvin joka päiväisiä Malawissa päin). Syödessä itse leipomia pullia
tuli ihan kyynel silmäpuoleen kun muisteli kotona leivottua pullaa. Ihanat voipullat,
korvapuustit, pullapitkot..<3 Malawilainen ystäväni tykkäsi myös tästä
suomalaisesta herkusta, tarjosin myös muutaman pullan asuintalomme pihalla
istuskeleville naisvartijoille. He söivät pullia mielellään ja sanoivat niiden
olevan hyviä, joten tyytyväisempi en voisi olla. Pullat ovat siis tulleet
jäädäkseen Malawiin.
Kuva lopputuloksesta eli periksi
antamattomalla luonteella leivottuja pullia Malawissa.
Tässä vielä lisäksi hieman chichewan kielen alkeita ja hyödyllisiä
sanontoja, joita itse yritän oppia käyttämään jutellessa paikallisten kanssa:
Moni= Hei/Terve.
Muli bwanji? = Mitä kuuluu/Kuinka voit?
Ndili bwino. Kaya inu? = Minulle kuuluu hyvää, entä sinulle?
Zikomo= Kiitos.
Khalani bwino= Hyvästi.
Inde= Kyllä.
Ai= Ei.
Ine ndikupita= Minä menen nyt.
Ichi ndi chiyani= Mikä tämä on?
Kuyenda= Liikkua, matkustaa.
Kudya= Syödä.
Usiku wabwino!= Hyvää yötä!
Ndikumukonda tiyi.= Rakastan teetä.
Ine= Minä.
Iwe= Sinä.
Iye= Hän
Ife= Me.
Inu= He.
Iwo= Te.
Lisää chichewan oppitunteja luvassa myöhemmin..
Itse asiassa me suomi- vaihtarit ostettiin eräänä päivänä yhdestä
ravintolasta (joka suomennettuna on nimeltään ”maukkaat palat”, tiedän tuosta
nimestä tulevan mielleyhtymiä johonkin toiseenkin asiaan, mutta joo asia
sikseen) chichewan kielen oppikirjan ja nyt sitten ollaan ahkerasti opiskeltu
paikallista kieltä, jotta tiedetään mitä paikalliset juttelevat. Etenkin esim.
minibussi ”suharit”, jotka useasti puhuvat meistä jotain mitä en edes halua
arvata (tämä on siis oma oletukseni, voin kuitenkin vakuuttaa, että meistä
puhutaan PALJON täällä). Kielen oppiminen auttaa myös paljon siinä miten
sopeutuu paikallisten elämäntapoihin ja kulttuuriin, tavoitteenani on tuntea
itseni osaksi malawilaisia tämän reissun lopussa. Niin kuin kerran eräs
malawilainen henkilö sanoi minulle eräässä kuppilassa Blantyressa, että minä
tulen kaikesta huolimatta olemaan osa malawilaista yhteisöä ihonväristä
riippumatta. Tietysti tämänkin mielipiteen voi ymmärtää eri tavoin, mutta tietysti
olisi ihan kiva tuntea itsensä tervetulleeksi malawilaisten elämään, katsotaan
miten asiat tulevat tapahtumaan jatkossa.
Muuta täällä Zombassa tapahtunutta on mm. se, että olemme joutuneet
suoraan sanottuna riitelemään kämppäämme koskevista vuokran korotuksista
yliopiston hallinnon ja isännöitsijämme kanssa. Saimme viime viikolla yllättäen
tietää, että kuukausivuokramme tulisi nousemaan 15000 kwachasta yli 90000
kwachaan, joka ei todellakaan tulisi käymään päinsä. Sanotaanko, että etenkin
kun katsoo kämppäämme: torakoita ja rottia juoksee nurkissa, kylpyhuone on
täynnä etanoita, keittiö on kuin kaatopaikka, uuni on rikki jne. Anteeksi kaikki
valitus taas kerran, mutta haluan vain tuoda esille elämisen karuja totuuksia
Malawista. Turha mielistely ja yliystävällisyys paikallisia kohtaan alkaa
pikkuhiljaa hiipua, ei meitä suomalaisiakaan kohtaan aina olla millään tavalla
ystävällisiä, ehei. Samalla mitalla takaisin, katsotaan sitten miten
kommunikaatio alkaa pelaamaan..
Nyt turha valitus ja itkeminen pois sillä huomenna koittaa matka kohti
Etiopiaa, tarkemmin ottaen Addis Ababaa, jossa on luvassa North- South- South-
ohjelman intensiivi- kurssi urbaaniin köyhyyteen sekä slummeihin liittyen.
Jännittävä ja työn täyteinen reissu siis luvassa, siitä enemmän seuraavalla
kerralla.
Muistakaa ottaa rennosti ja nauttia joka hetkestä, elämä on sitä
varten.
Tässä ihan lopuksi vielä kuvia Lilongwesta, jossa siis olemme nyt
viettäneet viimeiset neljä päivää. Lentomme kohti Etiopian pääkaupunkia Addis Ababaa lähtee siis
Lilongwesta, joten sen vuoksi saavuimme tänne jo viime viikon perjantaina.
Olemme pääosin kierrelleet kaupungilla tutustuen nähtävyyksiin, käyneet
ostoksilla ja muuten vain rentouduttu ennen henkisesti vaativaa Etiopian
matkaa.
Alla olevassa videossa hieman lisätietoa Malawin pääkaupungista
Lilongwesta:
Matkustimme bussilla noin kuusi tuntia
Zombasta Lilongween, tunnelma oli bussissa hyvin tiivis, hikinen ja
kiireetön niin kuin aina. Lilongwe on kuitenkin kaupunkina rakenteellisesti
hieno ja selkeä sekä länsimaalaisempi kuin esim. Blantyre. Se on tietysti ihan
ymmärrettävää, onhan kyseessä tosiaan pääkaupunki.Alapuolella hieman kuvia Lilongwesta:
Nico Center- liikekeskus Lilongwen keskustassa
Auringonlasku Lilongwessa lauantai- iltana
Maisemia bussimatkan varrelta Lilongween
Vierailimme myos Lilongwen Wildlife Centerissa, joka sijaitsee keskustan kupeessa. Alapuolella olevasta linkista saatte hieman lisatietoa kyseisesta paikasta:
http://www.lilongwewildlife.org/
Sitten muutamia kuvia Wildlife Centerista, tuli nahtya paviaaneja, yksi leijona (tosin en laita kuvaa siita tanne, koska uskon ettei se ole oikein katsomisen arvoinen, sori), krokotiileja jne.