Mulanje

                                                                            Mulanje- vuoren pilviset huiput.

Omistan tämän postauksen aivan upealle ja henkeäsalpaavan kauniille paikalle nimeltään Mulanje, joka sijaitsee eteläisessä osassa Malawia, lähellä Mosambikin rajaa. Blantyresta matkaa Mulanjelle on noin 65 km, joten ei sinänsä kovin kaukana Zombasta katsottuna. Lähdimme siis matkaan perjantaina 25.1 ja takaisin Zombaan palasimme sunnuntaina 27.1, joten kyseessä oli pieni viikonlopun ajan kestävä irtiotto opiskeluiden arjesta. Lähtömme Zombasta perjantaina 25.1 sai jo alkuunsa mukavan vivahteen, kun pääsimme ”keskelle” muslimien juhlapäivän kulkuetta, joka kiersi ympäri Zomban keskustaa. En ole täysin varma mikä muslimien juhlapyhä oli kyseessä, mutta ainakin kyseisen uskontokunnan jäseniä oli sankoin joukoin liikkeellä aamusta. Ihmiset marssivat kulkueessa pitkin Zomban keskustan katuja ja lauloivat samalla joitain islamin uskonnolle tyypillisiä lauluja. Itse asiassa Malawin väestöstä noin 13 % on islamin uskon kannattajia, joka on aika paljon jos vertaa ylipäätään uskontojen osallisuuteen malawilaisessa yhteiskunnassa. Muslimeja näkyy hyvin paljonkin katukuvassa ja oikeastaan joka paikassa on ainakin yksi muslimien oma rukoustemppeli. Zombassakin joka päivä tulee kuunneltua muslimien rukouskutsu minareetista, joka sijaitsee aivan keskustassa. Aluksi oli hieman totuttelemista kyseiseen ääneen, mutta nykyään jo ihan odottaa milloin kutsu minareetista kajahtaa ilmoille. Niin siis siitä juhlakulkueesta, me suomi- tytötkin päästiin rinkkoinemme kulkueen sekaan, kun taitoimme matkaamme pankkiautomaatilta bussiasemalle. Alkoi hieman naurattamaan, että sovitaanko me nyt ihan näiden huivipäisten ja kaapuihin pukeutuneiden ihmisten joukkoon, mutta hyvinhän se meni. Ainakin meidät otettiin ilolla ja hymyssä suin mukaan kunnes erkaannuimme riemukkaasti laulavasta joukosta.

                                               ( http://www.malawitourism.com/assets_cm/FILES/image/map10_infomulanje.gif)

                                                    

 Otimme minibussin Limbeen, joka sijaitsee aivan Blantyren kupeessa. Taas tuli bussiasemalla Zombassa seurattua hymyssä suin meidän omien suhareiden leikkiä, hei oikeesti kuinka lapsellisia aikuiset miehet voivatkaan olla? Saat vastauksen helposti, kun menet seuraamaan minibussi- suhareiden touhuja bussiasemille. Siellä aikuiset miehet leikkitappelevat ja kismailevat keskenään kuin pienet pojanklopit. No pojathan ovat poikia ikuisesti vai miten se nyt menikään. Limbestä jatkoimme matkaa taas toisella minibussilla kohti Mulanjea, yhteensä matka Zombasta Mulanjelle vei noin neljä tuntia vaikkakin matka ei nyt ole niin pitkä. Zombasta Mulanjelle tulee matkaa noin 120 km ja hinnaksi yhteen suuntaan tuli 2350kw eli noin 5 euroa. Jouduimme Mulanjelle tultaessa vaihtamaan minibussia jostain kumman syystä ja loppumatkan Mulanjen bussiasemalle saakka saimmekin hieroskella silmiämme ihmetyksestä . Nimittäin ensimmäistä kertaa koko Malawissa oloni aikana näin naisen minibussin sisäänheittäjänä/rahastajana. Hei nyt pitää oikeasta antaa kyseiselle naiselle täydet pisteet ja valtavasti kunnioitusta, kun on raivannut itsellensä paikan miesvaltaisessa bisneksessä. En vain voinut muuta kuin ihmetellä silmät suurina, kun pinkkiin kukkamekkoon pukeutunut malawilaisnainen roikkui puoliksi minibussin sivuikkunasta sekä samalla huuteli ilmoittaen bussin määränpäätä. Välillä kyseinen nainen loikoili bussin penkillä miesmäisellä tavalla jalat nostettuna ylös sekä rennosti nojaten puolimakuuasennossa. Ajoittain nainen purskahti rempseään nauruun jutellessaan muiden naismatkustajien kanssa sekä heitti jatkuvalla syötöllä jotain vitsiä matkustajille. Mielestäni kyseinen ”suhari- nainen” oli jollain tapaa hyvinkin naisellinen korvakoruissaan ja kukkamekossaan, mutta toisaalta hyvin miesmäinen käytökseltään. Oli miten oli, olin hyvin tyytyväinen nähdessäni naisen miesvaltaisella alalla, pieni feministi sisälläni hypähteli riemusta taas kerran..

                                       Näkymää Mulanje- vuoren huipuille Mulanje View Motellin puutarhasta.

                                                                     Mulanje- vuoren vehreät ja pilviset huiput.

Mulanjella majoituimme Mulanje Motel- nimisessä majapaikassa, joka oli motelliksi ihan kelpo paikka oleskella. Tosin ensimmäisenä yönä tuli nukuttua ehkä noin pari tuntia, koska kyseinen majapaikka oli hyvinkin meluisa. Motellin vieressä on baari, jossa sattui juuri viime perjantaina näkymään telkkarista yksi Afrikka cupin jalkapallomatsi. Tietysti motellin baari oli täyttynyt miespuolisista henkilöistä ja kyseisistä tyypeistä lähti siitä ääntä aikalailla. Itse asiassa jalkapallohulinat jatkuivat motellissa koko yön ajan ja melu oli todellakin häiritsevää. Siksi ehkä kannattaa miettiä jotain toista majoitus paikkaa mikäli seuraavana päivänä haluaa olla hyvin skarppina vaelluksella vuorilla. me suomi- tytöt tehtiin kyllä emämoka, kun majoituimme tuossa motellissa (mentiin siis seuraavana päivänä vaeltamaan Mulanje- vuorelle). Vaelluksemme vuorilla meni hyvin vaikkakin tuntui, että jalat oli aika ikävästi maitohapoilla huonojen yöunien jälkeen.

Sitten kertomusta itse vaelluksesta Mulanje- vuoren juurella. Tähän väliin faktatietoa Mulanje- vuoresta, jonak korekin huippu on 3002 metriä korkea ja se kantaa nimeä Sapitwa. Mulanje- vuoreen liitetään monia taikauskoon liittyviä kertomuksia mm. vuorella asustavista arvaamattomista pikkuihmisistä sekä yksisilmäisestä olennosta, joka vaanii vuorella vaeltavia turisteja. Tällaisia kauhukertomuksia on kerrottu Mulanje- vuoresta jo satoja vuosia, uskokoon ken haluaa. Itse asiassa mm. itse Tolkkien, joka on siis Taru Sormusten Herrasta- trilogian luoja on saanut inspiraatiota hobitti- tarinoihinsa Mulanje- vuorelta. Kuulemani mukaan Tolkkien on matkaillut ennen Taru Sormusten Herrasta- trilogian luomista Malawin Mulanje- vuorilla sekä saanut Mulanje- vuoresta inspiraatioita tarinoihinsa. Niin kyllähän se Mulanje- vuori vähän näyttikin siltä maisemalta jossa ne Taru Sormusten Herrasta- leffan hobitit seikkailee ; )  Niin ja itse asiassa Mulanjella sijaitsee Afrikan vanhimmat teen viljely alueet, jotka ovat ilmeisesti nykyään ihan suojelu- alueita niiden historiallisen arvonsa vuoksi. Teen tuotanto on Mulanjen alueella hyvin tehokasta nykyään ja matkan varrella näimmekin ihmisiä töissä tee- pelloilla keräämässä teepensaiden lehtiä joita he sitten myyvät tehtaille teen tuotantoa varten.

                                      Pieniä vesiputousmaisia puroja matkan varrella Mulanje- vuoren vaelluksella.

                      ”Elämän lähde” virtaa valtoimenaan Mulanje- vuoren juurella sijaitsevissa pienissä puroissa.

Lähdimme matkaan motelliltamme pyörätakseilla, jotka veivät meidät noin kilometrin päähän keskustaan, jossa tapasimme erään paikallisen mieshenkilön. Keskustelimme hänen kanssaan siitä mahdollisuudesta, että hän tulisi oppaaksemme Mulanje- vuorelle, koska päämäärämme oli löytää vesiputoukset. Olimme lukeneet etukäteen opaskirjastamme, että nimenomaan nuo vesiputoukset Mulanje- vuoren juurella ovat vierailemisen arvoinen paikka (ja ne todellakin olivat, kerron siitä myöhemmin lisää). Kyseinen mies sanoi mielellään lähtevänsä mukaamme ja maksoimme hänelle yhteensä 5000kw siitä, että hän opastaisi meidät vesiputouksille sekä sieltä takaisin keskustaan.  Vaellus- reitti Mulanje- vuoren vesiputouksille lähtee Likhubula- nimisestä paikasta, joka sijaitsee noin 6 km päässä Mulanjen keskustasta. Meidät sekä oppaamme Likhubulaan vei eräs perheen isä (ilmeisesti, koska auton etupenkillä matkusti mukana noin 5- vuotias pikkupoika). Niin siis oppaamme vain pysäytti kyseisen henkilön auton keskustassa ja kysyi, että josap hän voisi heittää meidät Likhubulaan. Kyseinen herra sanoi tekevänsä sen ilo mielin ja tarjosi meille kryzo- naksuja matkalla vaellus- reitin alkuun. Oli taas kerran ihanaa kokea malawilaisille tyypillinen yhteisöllisyys, avoimuus sekä lähimmäisen rakkauteen- perustuva ajattelutapa. Vaikkakin maksoimme kyseiselle tyypille 500kw per naama kiitoksena siitä, että pääsimme hänen heittämänä Likhubulaan.

                                                 Kyltit matkalla Likhubulan vesiputouksille Mulanje vuoren juurella.

Tie jota pitkin vaelsimme alkumatkan kunnes maasto jossain vaiheessa todellakin muuttui haasteellisemmaksi matkata, vinkkinä vaelluskenkien tarpeellisuus.

Upeita maisemia Mulanje vuoren juurelta, joka itse asiassa nousi aikamoisiin korkeuksiin vaikkakin oli kyse vuoren juuresta niin sanotusti.

”Sisäänpääsy” Likhubulan vaellus- reitille maksoi 100kw per naama, joka ei todellakaan ole mikään päätä huimaava summa. Pääsimme myös kirjaamaan nimemme Mulanjen metsäreservaatin vieraskirjaan, ilmeisesti nimiä kerätään myös sen varalta mikäli sattuisi jostain syystä katoamaan vuorilla. Niin lähdimme siis kohti mystisiä Likhubulan vesiputouksia Mulanje- vuoren juurelta. Patikoiminen vesiputouksille kesti yhteensä noin tunnin ajan, kävelimme oppaamme johdolla aika reipasta vauhtia ja välillä piti ihan sanoa, että voisimmeko hieman hidastaa vauhtia. Me valkonaamat ei olla kivisessä ja vuoristoisessa maastossa niin ketteriä kuin paikalliset jotka ovat tottuneet kulkemaan Mulanje- vuoren maastoissa koko elämänsä ajan. Sen todisti muun muuassa se, kun meistä vastaan matkalla tuli monta kertaa naisia ja lapsia jotka kantoivat päänsä päällä isoja nippuja painavia oksia. Todellakin taitolaji kyseessä johon tarvitaan vuosien harjaantuminen jotta painava oksakasa pysyy tasapainossa pään päällä, huh. Niin viimeinkin hikinen ja uuvuttava matka palkittiin mitä ihanimmalla tavalla tai pitäisikö sanoa yhdellä maailman kauneimmista nähtävyyksistä, vesiputouksella. Kuulimme jo kauempaa kosken kuohuntaa sekä vesiputouksen jylhän voiman kun vesi tulee voimalla putouksesta alas. Olimme todellakin sanattomia ja häkeltyneitä onnellisuudesta kun laskeuduimme lähemmäksi vesiputouksen juurta. Vihreät puut ja kasvillisuus sekä upean jylhät kalliokivet ympäröivät keskikokoista vesiputousta, joka kantaa nimeä Likhubulan vesiputous. Vesi vaahtosi valkoisena putouksesta alas luonnon omaan ” altaaseen”, josta se jatkoi matkaa koskessa kuohuten aina Likhubula- jokeen laaksossa. Kameralle tuli todellakin käyttöä tuon suurenmoisen upeuden kuvaamiseen.

Yleisnäkymä korkealta Likhubulan vesiputoukselle, luontoa vesiputouksen ympärillä voisi hyvinkin kuvailla paratiisimaiseksi.

Vesi syöksyi voimalla Likhubulan vesiputouksesta alas koskeen, josta se jatkoi matkaansa Likhubula- jokeen.

Näkymää korkealta vesiputouksen alapuolella sijaitsevalle koskelle, oli itsessään haaste selvitä alas saakka sekä hyppiä toiselle puolen koskea pitkin liukkaita kiviä.

Laskeutuminen jyrkkiä ja liukkaita kalliokiviä pitkin vesiputouksen juurelle oli jo itsessään haaste, josta toivoi selviävänsä ehjin nahoin. Oppaamme hyppelehti ketterästi kuin vuoristokauris konsanaan ja sai odotella meitä suomi- tyttöjä kun me hipsuttelimme varovaisesti jyrkkiä kiviä alas. Itselleni tuli todellakin vaikeuksia eteen siinä kohdassa, kun meidän piti hyppelehtiä pitkin liukkaita kiviä kosken toiselle puolen. Voin sanoa, että pelkäsin oikeasti henkeni puolesta, pelkäsin siis että tipun kiviltä alas kuohuvaan koskeen ja kuolen. Ei saa sitten nauraa, mutta olisi kiva hyppelehtiä niillä liukkailla kivillä niin kuin esim. neuvokkaat sankarit leffoissa, jossa seikkaillaan viidakossa tai erämaassa. Harmi kun sekään haavekuva ei vain mene niin, tosi tilanteessa se ”pupu tulee pöksyyn” hyvinkin helposti. No, noloa myöntää tämä, mutta kyllä selvisin melkein kauhusta kiljuen tuosta kosken ylityksestä. Vaikkakin se opas joutui auttamaan siinä aika lailla ja taisi se sen jälkeen hieman huvittuneena katsella suomi- tytön kömpelöä hyppelemistä kiviä pitkin vesiputouksen äärelle..ei sitten muistella tätä kohtaa, sovitaan että hyppelehdin siellä kivillä yhtä siron keveällä askeleella kuin Pocahontas konsanaan..(kyllä musta vielä kunnon tutkimusmatkailija tulee uskokaa vain, toi kivillä hyppely vaatii vain harjoittelua)

Loppujen lopuksi pääsimme turvallisesti alas asti vesiputouksen juurelle ja heti siitä hypättiinkin uimaan vesiputouksen alla sijaitsevaan altaaseen. Vesi oli todella kylmää, mutta rohkeasti me suomi- tytöt pulahdettiin uimaan. Sanotaanko, että aidon luonnon vesiputouksen alla uiminen oli tähän mennessä yksi elämäni upeimpia kokemuksia, menee ehdottomasti top 10- listan kärkisijoille matolalla matkustamisen lisäksi, hih. Tosiaan minä hyppäsin uimaan sitten vaatteet päällä, kun unohdin bikinit Zombaan mutta sehän ei menoa haitannut. Pikkuhousut jalassa ja puuvillapaita päällä uiskentelin menemään vesiputouksen kuohuissa ja fiilis oli todellakin sanoin kuvailematon. Olisi voinut pulikoida Likhubulan- putouksella vaikka koko päivän, mutta lähdimme jatkamaan matkaamme eväiden syönnin ja pienen levähdystauon jälkeen. Aurinko lämmitti ihanasti koko päivän ajan ja ikävästi tuloksen oli taas kerran ihon palaminen, mutta onneksi ei kovin pahasti. Kaikki aamun turhautuneisuus ja väsymys katosivat kuin sen siliän tien kun pääsi pulahtamaan veteen sekä ihailemaan upeaa vesiputouksen kuohuntaa. Tuli todellakin mietittyä, että miten onnekas sitä voikaan olla kun on saanut mahdollisuuden kokea jotain näin upeaa? 

Ilo ylimmillään uintireissun jälkeen vesiputouksen kuohuissa, ei haitannut yhtään vaikka vaatteet kastuivat, se ei todellakaan merkinnyt mitään tuon kokemuksen rinnalla. Huomatkaa myös ”ihana” rusketuksen ero käsivarressa ja jaloissa, mutta onneksi tässä on vielä aikaa ottaa aurinkoa ennen Suomeen paluuta.

Lähdimme vaeltamaan kohti Likhubulan kylän keskustaa toista reittiä pitkin kuin mistä tulimme vesiputouksille. Katsahdin vielä kerran taakseni kohti vesiputouksia ja ajattelin, että tämä oli todellakin kerran elämässä kokemus. Paluureitti kulki pitkin satumaista metsää, jossa lenteli kaikki alla värikkäitä perhosia sekä kukkaloisto oli todellakin upeaa. Polku oli osittain kivinen joten varovainen sai todellakin olla jottei vain onnistunut nyrjäyttämään nilkkaansa. Luonnon äänet metsäpolulla olivat myös hyvin sanoin kuvaamattoman kauniita, kaikkialla kuului kaunista linnun laulantaa sekä välillä sirkkojen sirinää. Suoraan sanoen niin kuin olisi päässyt osaksi jotain Avara Luonnon- jaksoa Mulanje- vuoren metsissä, todellakin silmiä ja korvia hivelevä kokemus. Välillä oppaamme pysähteli matkan varrella ja kuunteli tarkkaavaisesti. Ilmeisesti jossain metsän heinien seassa kiemurteli käärmeitä, joten varovainen sai tietenkin olla jottein vain saisi osakseen myrkyllistä puremaa. Oppaamme myös pysähtyi matkan varrella erään erikoisen kasvin kohdalle ja leikkasi siitä lehden itselleen mukaan. Kysyimme mielenkiinnosta, että mikä tuo kyseinen kasvi mahtaa olla johon oppaamme vastasi sen olevan aloe vera. Olin todellakin äimistynyt, mahtavaa nähdä tuo niin tuttu kasvi ihan ilmi elävänä luonnonhelmassa. Normaalisti tottunut näkemään sen nimen kirjoitettuna joihinkin kasvovoiteiden purnukoihin, mutta nyt tuli nähtyä se myös livenä, hauskaa.

                   Näköalaa Mulanje- vuoren juurella sijaitsevista satumetsistä alas laaksoon jossa Likhubulan kylä sijaitsee.

                        Aloe vera- niminen kasvi luonnonhelmassa Mulanje- vuoren juurella sijaitsevassa metsässä.

                                  Kauniita punaisia kukkia metsäpolun varrella, joka vei takaisin Likhubulan kylään.

Lopulta metsän siimeksestä saavuimmekin lähelle Likhubulan kylän edustaa, mutta ensin taitoimme loppumatkan pitkin maissipeltoja kylän laitamilla. Vasta kypsymässä olevat vihreät maissinkorret kylpivät kultaisena auringon valosta ja näkymät maissipellon laitamilta olivat todellakin kauniit. Olo oli jotenkin todella helpottunut ja kaikin puolin tyytyväinen, oikeastaan koko kroppa oli aika rentoutunut vesiputouksella uimisen jälkeen. Oli vain ihanaa kävellä pitkin maissipellon laitamaa ja nauttia iltapäivänä auringon lämmittävistä säteistä. Tuntui, että olisi voinut vain kävellä pellon laitamilla ja ihastella maisemia vaikka koko loppupäivän.

                                  Erikoinen valkoinen piikkimäinen kukkanen metsäpolun varrella Likhubulan kylään.

                    

                                                       

                                                    Kauniita perhosia lenteli joka puolella pitkin satumaista metsää.

                                                    Polku maissipellon laitamilla kohti Likhubulan kylän keskustaa.

                                                     Maissipellon laitamilla, taustalla näkyy osa Mulanje- vuoresta.

                                                      Kypsymässä olevat maissintähkät kylpevät auringonsäteissä.                 

Viimeinkin saavuimme takaisin Likhubulan kylän keskustaan tai itse asissa paikkaan, josta lähdimme vaellukselle kohti Likhubulan vesiputouksia. Oppaamme ehdotti, että ottaisimme minibussin takaisin Mulanjen keskustaan. Sanoimme, että se sopii hyvin, mutta toisaalta toivoimme salaa pääsevämme matkustamaan taas kerran ihanalla matolalla. Odottelimme jonkin tovin kylän tien varressa kyytiä oppaamme kanssa, mutta yhtään minibussia ei siihen hätää tullut tiellä vastaan. Kuitenkin yhtäkkiä näin kuinka kaukaa horisontista saapui jokin kulkuneuvo kovaa vauhtia. Näin vasta muutaman sadan metrin päästä, että kyseinen kulkuneuvo oli todellakin vastaus rukouksiini. Se oli niin kaunis, kiiltävä pintainen ja salaman nopea valkoinen ratsumme, ihana toyota lava- auto eli matola. Hyppelin ilosta ja sanoin oppaallemme, että tämä on sitä mistä minä pidän. Opas naurahti ja auttoi meidät kipuamaan ratsumme kyytiin. Istahdin lava- auton lavalle rentoon asentoon ja levitin käteni lavan laitamille, annoin vain tuulen tuivertaa hiukseni sekaisin sekä samalla kuivattaa märät vaatteeni. Valkoinen ratsumme kiisi kovaa vauhtia hiekkaisella ja kuoppaisella tiellä. Hiekkaa tosin lensi silmiini ja suuhuni, mutta se ei haitannut mitään, kun sain tuntea sen vapauden sekä onnen tunteen matkustaessani matolalla. Suljin välillä silmäni ja nautin lämpöisestä tuulesta kun taas välillä ihailin maisemia. Auringon säteet hivelivät ihanasti lämmöllään ja katsoin viimeisen kerran upeaa silhuettia Mulanje- vuoresta. Matola- kyyti oli todellakin parhain ja ihanin päätös tuolle upealle päivälle, olin niin onnellinen <3

                                                               

Mulanje kuuluu ehdottomasti jokaisen Malawiin matkaavan vierailukohteisiin ja siihen ei voi muuta kuin ihastua aina uudestaan. Lupasin itselleni, että joku päivä tulen uudestaan Mulanje- vuorelle ja yövyn vuorella sijaitsevissa retkeilymajoissa sekä teen kunnon vaellus- reissun vuorella. Mulanjella kannattaa todellakin viettää enemmän aikaa kuin vain muutama päivä, sanotaanko että viikko on aika hyvä aika tutustua vuoren luonnon kauneuteen ja henkeäsalpaaviin maisemiin. Vesiputouksilla vierailu ja putouksen kuohuihin pulahtaminen olivat ehdottomasti Mulanjen reissumme kohokohtia sekä tietysti se matola- kyyti. Mulanje vaikutti myös paikkana hyvin kauniilta ja paikalliset ovat todella ystävällisiä, ehkä ystävällisempiä kuin esim. Blantyressa tai Zombasta puhumattakaan. Mosambikin raja on myös aika kätevästi Mulanjen vieressä joten naapurimaassa vierailukin käy aika helposti jos niin haluaa.                       

                                                             

Loppu yhteenvetona voisin todeta, että Mulanje on yksi kauneimmista palasista Malawin värikkään kulttuurista ja maisemallista mosaiikkia.

Valkoisen naisen taakka

Vielä viimeisiä kertoja tulee käveltyä ja kierreltyä pitkin Chancon kampuksen kirjastoa, etsien sieltä niitä tiedon antajia eli kirjoja, kirjoja ja aina vaan kirjoja. Loppukokeet lähestyvät uhkaavasti ja itselläni on stressitaso huipussaan. Pitäisi vaan muistaa kaikki sanat sekä se mitä luennoilla on opiskeltu viimeisen lukukauden aikana. Tuntuu niin kuin olisi valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin, onhan siitäkin jo vierähtänyt aikaa. Tosin valmistautuminen terveys- kurssin ja sukupuoli- kurssin kokeisiin on ihan mukavaa, koska aiheet kyseisillä kursseilla ovat olleet todella mielenkiintoisia. Innolla ollaan oltu aina mukana luennoilla sekä pohdittu/keskusteltu luentojen aiheista keskenämme myös vapaa- ajalla. Nyt kuitenkin lisää vain pänttäämään sanoja, sanoja ja vielä kerran sanoja. Ei turhia sanoja vaan niitä kaikkein oleellisimpia.

Eräs kerta käsittelimme terveys- kurssin luennolla sairauksia ja niiden aiheuttajia kehitysmaissa, eritoten Malawin yhteiskunnassa. Opettajamme kertoi meille esimerkin Blantyren alueella sijaitsevasta alueesta nimeltään Ntopwa, joka on ilmeisesti tavallaan slummi- alue. Kyseisellä alueella ihmiset asuvat slummimaisissa asunnoissa ilman kunnollisia sanitaatio- järjestelmiä eli vessoja. Senpä vuoksi alueelle on muodostunut ongelmaksi käsite ”flying toilets” eli suomennettuna ”lentävät vessat”.  Toisin sanoen nämä lentävät vessat ovat muovipusseja, joiden sisältö on sitä itseään, ulostetta ja virtsaa. Ihmiset Ntopwan alueella tekevät tarpeensa muovipusseihin, jotka he sitten heittävät katujen varsille tai suoraan aamulla ikkunasta ulos. Oikeastaan tarpeensahan voi hoitaa muovipussien avulla missä vain vaikka ihan siinä matkalla kouluun. Saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta todellisuudessa nämä ”lentävät vessat” aiheuttavat sairauksia ja ongelmia ympäristölle. Niistä on tullut todellinen ongelma Ntopwan alueella sekä myös muualla slummeissa ympäri Afrikkaa. Sen vuoksi sanitaatio- järjestelmiä, viemäröintiä sekä yleisten vessojen rakentamista tulisi kehittää Ntopwan kaltaisilla alueilla. Riski sairauksien leviämiselle on hyvin suuri jos ja kun ihmisulosteita on yleisesti  ottaen ”heiteltynä” kaikkialle.

Seuraavaksi haluaisin kertoa siitä mihin valkoisen ihmisen ylipäätään tulisi varautua mikäli tekee mieli matkustaa Malawiin tai mihin tahansa kehitysmaahan. Tarkemmin ottaen haluaisin kertoa siitä miten täällä todellakin valkoisia ihmisiä röyhkeästi ”kustaan silmään” (pahoittelut sana valinnoistani, mutta se on ainoa keino kertoa asiat todenmukaisesti). Eräänä lauantaina pari viikkoa sitten sain totaalisesti kokea erään tapauksen jossa katukauppias yritti huijata oikein olan takaa. Vietimme erään viikonlopun Lilongwessa ja minulla oli suunnitelmissa ostaa itselleni kotiin viemisiksi djembe- rumpu. Löysin juuri sopivan djembe- rummun eräästä katukaupan myyntikojusta ja päätin alkaa keskustelemaan rummun hinnasta kauppiaiden kanssa (nämä juipit olivat siis sellaisia pojankloppeja niin sanotusti tai suhareiden tapaisia, miten sen nyt ottaa). Kyseinen juippi sanoi keskikokoisen djemben hinnaksi 25000kw siltä seisomalta ennen kuin edes ehdin aloittaa hintojen kyselyjä. Katsoin tyyppiä suu auki ja kysyin uudestaan järkyttyneenä: ”Sanoitko 25000kw, mitä ihmettä?!”. Kyseinen tyyppi nyökytteli päätän ja toisti hinnan uudestaan. Me suomi-tytöt katsottiin uudestaan toisiamme järkyttyneinä ja sanoin tyypille, että ehei nyt taidat poika huijata meitä oikein kunnolla. Kerroin kyseiselle herralle, että olimme edellisellä viikolla käyneet matkamuistomyymälässä Zombassa ja siellä samanmoiset rummut maksoivat noin 2000kw. Juippi kuitenkin intti vastaan ja käski kavereitaan puolustamaan häntä sekä kuulemma todistamaan, että 25000kw on sopiva hinta keskikokoiselle djembelle. Heilautin kättäni tyypille ja puuskahdin ärsyyntyneenä hyvästit. En todellakaan osta rumpua tuollaiseen hintaan, älä poika kuvittele. Nimittäin 25000kw on euroissa lähemmäs 60€, joka on AIVAN LIIKAA keskikokoisesta, kainaloon mahtuvasta djembe- rummusta. 

Me suomi- tyttäret lähdettiin paikalta nopeasti pois ja juostiin kadun yli ostoskeskukselle. Kuulimme kuinka katukauppiaat huutelivat vielä jotain peräämme ja käskivät tulla takaisin juttelemaan hinnasta. Menimme suivaantuneina ja vihaisina kauppakeskukselle tekemään ostoksemme jonka jälkeen jäimme seisoskelemaan erään pikaruokapaikan edustalle. Yhtäkkiä tämä eräs juippi, joka oli myymässä rumpua minulle tuli paikalle juosten. Ilmeisesti hän oli seurannut meitä sinne ja odotellut ostarin liepeillä kunnes tulisimme ulos kaupasta. Hän halusi jutella kanssani edelleenkin rummun hinnasta ja sanoi, että sovitaan 25000kw sopivaksi hinnaksi. Vastasin tiukkaan sävyyn, että älä unelmoi sellaisesta poika, koska en tule todellakaan maksamaan semmoista summaa rummusta. Hän sanoi, että okei ehdota jotain hänelle sopivaa hintaa, jotta pääsisimme sopuun asiassa. Sanoin vihaiseen äänensävyyn, että ostan rummun 2000kw tai 2500kw, sen enempää ei tipu. Kyseinen tyyppi yritti edelleenkin vängätä vastaan ja tiputti hintaa 10000kw ja siitä edelleen 8000kw. Pysyin tiukkana mielipiteessäni ja ilmoitin maksavani 2500kw, ota tai jätä. Itse asiassa toistin hintaa papukaijamaiseen tyyliin jolloin poika luovutti ja sanoi, että okei saat rummun 2500kw hintaan. Siinä sitten lyötiin kättä päälle ja käskin poikaa sormia napsauttamalla juoksemaan katukauppaansa sekä tuomaan rummun ostarille. Kyseinen tyyppi teki työtä käskettyä ja vähän ajan päästä hän saapuikin jo djembe- rumpu käsissään. Olin niin ylpeä itsestäni tuon rumpu- tapauksen jälkeen, olin ylpeä siitä että pidin pintani enkä alistunut huijattavaksi. Itse asiassa mikäli emme olisi edellisessä viikolla käyneet Zomban matkamuistomyymälässä katsomassa rumpujen hintoja niin varmaan olisin tyhmänä maksanut sen 25000kw djembestä Lilongwessa, voi luoja..Tämäkin tapaus osoittaa sen miten paikalliset täälläpäin huijaavat valkoisia turisteja aika hävyttömästi. Nyt kuitenkin on oppinut huomaamaan milloin jostain jutusta vedetään ylihintaa ja mikä hinta on tavallaan ”fair price”. Ymmärrän kuitenkin sen miksi katukauppiaat yrittävät huijata, kun tietää minkälaista elämää he elintasoltaan elävät. Kuitenkaan se ei oikeuta törkeisiin huijauksiin jos sattuu omistamaan valkoisen naamakertoimen.

Tuon Lilongwen viikonlopun jälkeen me suomi- tytöt lyötiin ylävitoset voittajien tyyliin ja naureskeltiin, että meitä tyttöjähän ei enää juipit huijaa. Ehei , ei todellakaan...

Tässä vielä biisi, joka on omistettu meidän ihanille jupeille ja suhareille, ilman teitä meidän reissu Malawissa ei olisi mitään, vai mitä pojat? vai pitäisikö sanoa  ” For Sure?”

Painotan taas tässä loppusuoralla sitä, että tämän blogin tarkoitushan nimenomaan on olla vaihto- opiskelustani kertova blogi, mutta haluan mielenkiinnostani pohtia täällä myös Malawin yhteiskuntaan liittyviä juttuja (niin kuin aiemminkin olen jo pohtinut). Etenkin naisten asema malawilaisessa kulttuurissa kiinnostaa itseäni ja seuraavaksi pohdinkin taas kerran naisen asemaa tässä kulttuurissa, tosin keskittyen valkoisen naisen asemaan malawilaisessa kulttuurissa. Tämä kyseinen aihe on hyvinkin läheinen itselleni. Olenhan tällä hetkellä juuri se valkoinen nainen Malawissa (niin ja tietysti ystäväni myös, joten meitä ”uhreja” on kaksi).

”Naiset ovat kuin autoja, näet erilaisia joka päivä”. Kyseinen legendaarinen teksti bongattu minibussista, saa kyllä feministisen puolen kiehumaan raivosta. Kyseinen ajattelutapa on hyvinkin yleinen kaikkialla maailmassa, mutta hei jätkät, ottakaa iisisti ja keskittykää vain niihin ”autoihin”, senhän te parhaiten osaatte, haha.

Jep, niin..tuota noin mitenhän sitä edes pystyisi aloittamaan tämän aiheen pohtimisen, koska siitä todellakin riittää kokemuksia kerrottavaksi (yritän kuitenkin tiivistää kaiken oleellisen lyhyesti). Tässä viimeisten neljän kuukauden aikana on tullut todellakin koettua kantapään kautta se minkälainen rooli valkoisella naisella on malawilaisessa kulttuurissa. Voisin vaikka aloittaa kertomalla siitä, että malawilainen kulttuuri on miesvaltainen vaikkakin nykyään maan presidentti on naispuoleinen henkilö. Hienosti sanottuna malawilaisessa yhteiskunnassa toimii patriarkaalinen systeemi, enemmistöltään miehet tekevät yhteiskuntaa koskevat päätökset sekä heille suodaan mahdollisuuksia enemmän mm. ammatillisesti. Malawilaisessa kulttuurissa mies on perheen aivot ja hän tekee suurimmilta osin perhettä koskevat päätökset. Nainen perheessä on se kodinhengetär (taisin kertoa tästä aiheesta jo silloin viime syksyn blogipäivityksissäni) ja siellä ”nyrkin ja hellan välissä” niin sanotusti. Miehillä on lupa lähteä viettämään iltaa ulos ystäviensä kanssa sekä juomaan muutamat oluet baariin. Miehillä on lupa myös pettää vaimoaan ja mikäs sen parempi väline siihen on kuin ”helppo valkoinen nainen”, ikävä kyllä.  En siis vihjaa millään tavalla siihen, että olisin tuo ”helppo valkoinen nainen”, joka on pettänyt jotain jonkun kanssa. Kerron vain yleismaailmallisesti omien havaintojeni kautta, että tällaista todellakin tapahtuu nykyaikana malawilaisessa kulttuurissa (niin kuin varmaan muuallakin maailmassa, ei mikään yllätys siis).

Sanotaanko, että jokaisen afrikkalaisen miehen unelmana olisi saada mahdollisuus seurustella tai pitää hauskaa valkoisen naisen kanssa. Erilaisuus kiehtoo ja valkoinen ihminen nähdään eksoottisena olentona tässä maassa, niin kuin toisin päin mustat ihmiset Euroopan mantereella. Sen huomaa jopa siinä, kun menee ostoksille malawilaiseen apteekkiin ja luo katseensa kassan tiskillä olevaan kondomipakkaus- hyllyyn. Jokaisessa pakkauksessa on viettelevä kuva valkoihoisesta blondista tai brunetesta, tietysti  lähikuva zoomattuna öljyttyihin rintoihin tai peppuun. Jos ja kun valkoinen nainen astuu yksin (tai toisen valkoisen kaverinsa kanssa) malawilaiseen baariin ilman miestään tai malawilaisia naispuoleisia kavereitaan voi olla varma siitä ettei saa hetken rauhaa miespuoleisten henkilöiden ahdisteluilta. Valkoinen nainen, joka menee yksinään baariin saa heti tietynlaisen roolin astuessaan sisään. Toisin sanoen hänet merkataan maksulliseksi naiseksi ja ”lupaus seikkailusta”- leima otsassa onkin hyvä sitten viettää iltaa yöelämässä, kun joka toinen miespuoleinen henkilö tulee vihjaavasti kysymään, että ”paljonko maksaa?”.  Valkoisen naisen tulisi mukautua malawilaisten miesten mieltymyksiin ja ennakko- oletuksiin, jotka he ovat muodostaneet pikkuaivoihinsa katselemalla länsimaalaisia aikuisviihde- leffoja tai kuvia valkoisista supermalleista nettipalstoilta. Kuitenkin aina se aito malawilainen nainen on se paras nainen loppupeleissä, turvallinen ja kanaemon- luonteen omaava ”Sugar Mama”. Valkoinen naikkonen on vain oiva piristysruiske keski- iän kriisissä rämpivälle, kaljuuntuvalle ja kaljaa kittaavalle perheen isälle.

Kerron myös tähän väliin muutamia tapauksia, jotka antavat osviittaa siitä mikä miesten suhtautuminen valkoihoisiin naisiin on malawilaisessa kulttuurissa. Tapaukset, jotka tulen nyt kertomaan ovat sattuneet itselleni täällä Zombassa, missäs muuallakaan. Lähdin eräänä iltapäivänä käymään Zomban keskustassa aikeissani ostaa apteekista nenäsuihketta itselleni (meidän guest housen kämpässä on todennäköisesti hometta joka aiheuttaa itselleni nuhaa, tällainen tieto tähän väliin). Kävelin tuttuun tapaan reittiä jota yleensä aina käytämme kulkiessamme kämppä- keskusta väliä. Matkan varrella ohitin erään myyntikojun tienvarressa, jossa yleensä pari nuorta miestä (ehkä omanikäisiäni) myyvät hedelmiä sekä recharge- kortteja. Kyseiset tyypit huomasivat minut jo kaukaa kun lähestyin heidän myyntikojuaan ohittaakseni sen matkalla keskustaan. Tullessani myyntikojun kohdalle katsahdin heitä silmiin ja sanoin korrektin ystävällisesti ”Hello” heille. Miehet vastasivat takaisin ”Hello” imelään sävyyn sekä virnuillen toisilleen poikamaisesti. Yhtäkkiä toinen kyseisistä tyypeistä hyppäsi ylös myyntikojunsa takaa ja tuli niin sanotusti ”iholleni kiinni” hokien ”I love you”- lausetta. Tarkoitan siis, että kyseinen tyyppi käveli takanani vähän aikaa ja tuli melkein selkääni kiinni sekä samalla hokien rakastavansa minua. Tunsin oloni aika epämukavaksi ja käskin tyyppiä pysymään kaukana sekä huikkasin hänelle lopulta takaisin: ” Sorry but i do not love you”. Jatkaessani matkaa kuulin kuinka tyypit nauroivat ja matkivat ääntäni sekä toistaen lausetta jonka sanoin heille. 

Toinen melkein samanmoinen tapaus sattui ehkä noin viikko sitten, kun me suomi- tytöt olimme palaamassa kaupasta kämpillemme. Olimme viettäneet päivän nettikahvilassa lukien artikkeleita terveys- kurssin kokeeseemme sekä sen jälkeen käyneet viikon ruokaostoksilla Shopritessa. Siinä sitten tallustelimme pitkin kylänraittia käsissämme painavat ostoskassit. Jonkin matkaa käveltyämme meitä vastaan tuli kaksi nuorta miestä, jotka juttelivat keskenään kovaan ääneen. He huomasivat meidät jo kauempaa kunnes toinen heistä alkoi huudella meille jotain chichewan kielellä lähestyessään meitä. Me suomi- työt katsottiin toisiamme hieman huvittuneina ja ajattelimme, että ehkä kyseinen henkilö on humalassa tai jotain. Tullessaan kohdallemme tyyppi puhui edelleen chichewaa meille ja yritti ottaa minua kädestäni kiinni (niin siis käsivarrestani, koska käsissäni oli ne ostoskassit, mutta riuhtaisin käteni irti hänen otteestaan. Vastasimme, että emme ymmärrä mitä sanot ja yritimme vain kävellä hänen ohitseen. Tyyppi kuitenkin lähti seuraamaan meitä ja sanoin hänelle, että jätä meidät rauhaan. Tyyppi alkoi hokemaan minulle, että ”take it easy” ja yritti ottaa uudestaan käsivarrestani kiinni estääkseen minua  etenemästä. Pysähdyin ja sanoin herralle ”päästä irti kädestäni, en nyt halua jutella kanssasi koska minulla kiire kotiin”. Kyseinen tyyppi ymmärsi irrottaa otteensa sekä kääntyi pois. Me suomi- tytöt jatkoimme matkaa aika suivaantuneina tapahtuneesta ja ihmettelimme, että mikä näitä ihmisiä vaivaa täällä. 

Viimeisin tapaus sattui meille jo silloin alkuaikoina, kun saavuimme Zombaan lokakuun alussa. Kerran kävellessämme kampukselta takaisin kämpillemme tienvarrella meitä vastaan tuli poikajoukko, iältään kyseiset pojat olivat ehkä noin 10- vuotiaita. En ole varma olivatko kyseiset lapsoset katulapsia, mutta ainakin heidän ulkomuotonsa perusteella voisin päätellä, että olivat (laihoja, reikäiset ja likaiset vaatteet päällä, yhdellä kädessään pussi jossa ruoantähteitä). Ohittaessamme pojat he tuttuun tapaan ojensivat kätensä suuntamme samalla hokien ”give me money”- lausetta. Katsahdimme poikia ja sanoimme ystävällisesti, että emme anna rahaa tai emme pysty nyt antamaan rahaa. Pojat jäivät virnuilemaan tienvarteen ja katsoen meitä pitkään, kun kävelimme heidän ohitseen. Sitten muutama poika kyseisestä joukosta huudahti vielä peräämme: ”Do you wanna sex with me?”. Niin ja he huudahtivat tuon lauseen kovalla äännellä muutamaan kertaan (että varmasti ne kaikki muutkin ohikulkijat kampukselle päin kuulivat sen HYVIN selvästi). Käännyimme katsomaan taaksemme järkyttyneinä ja mietimme, että kuulimmeko nyt ihan oikein nuo huudot vai kuvittelimmeko. Ikävä kyllä sanoa, että emme kuvitelleet, sen verran selvästi ne pikkupojat huutelivat tuota kysymystä.

Ensinnäkin en henkilökohtaisesti pidä siitä mikäli joku täysin tuntematon henkilö lähtee seuraamaan minua sekä vaatien pysähtymään. Toiseksi en todellakaan pidä siitä mikäli joku käy suoraan sanoen ”käsiksi” minuun ilman mitään varoitusta tai huutelee minulle jotain törkeyksiä. Kaiken kukkuraksi tilanteen vielä ahdistavammaksi tekee se mikäli se käsiksi käyvä tai huuteleva henkilö on miespuoleinen, pikkupojista puhumattakaan. Mielestäni nämä kertomani esimerkit omista kokemuksistani kuvaavat hyvin sitä miten miehet tässä kulttuurissa suhtautuvat naisiin, etenkin meihin valkoihoisiin. Sanotaanko, että valkoihoinen nainen nähdään jonkinasteisena objektina, jota tavoitellaan itselleen ja jonka avulla on hyvä kehuskella kavereilleen omistavansa sen. Kuvottava ajatus, mutta hyvinkin paikkansa pitävät, sen olen ihan henkilökohtaisten kokemusteni kautta todistanut. Kuvottavaa on myös se, että miten jo pienet pojat tarkemmin ottaen ne pienet miehen alut huutelevat jotain noin alentavaa valkoihoisille naisille seksiin tai naisia alentaviin sanoihin liittyen (niitäkin on huudeltu meille muutamia kertoja). En voi käsittää sitä minkälainen asema naisella todenmukaisesti on tässä kulttuurissa jos pienet pojat oppivat käytöksensä aikuisilta miehiltä, tarkemmin sanoen heidän roolimalleiltaan ja ihailun kohteiltaan. En osaa varmuudella sanoa millaista käytös on paikallisia eli malawilaisia naisia kohtaan, mutta itsestäni tuntuu ettei paikallinen nainen saa niin paljon törkyä niskaansa kuin valkoinen nainen. Valkoisena naisena on ehkä mahdollisuus saada enemmän kunnioitusta mikäli olet naimisissa oleva perheen äiti sekä hyvässä virassa, mutta sekään ei ole täysin varma asia. Jos ja kun olet taas nuori opiskelijatyttönen niin olet helppo kohde miehille, jotka haluavat yrittää saada valkoista naista itselleen.

Valkoisen naisen taakka on raskas kantaa eikä siitä pääse todellisuudessa eroon koskaan vaikka esim. menisi naimisiin malawilaisen miehen kanssa. Se on karu totuus, joka on vain hyväksyttävä mikäli tekee mieli elää tässä kulttuurissa normaalia elämää.  Aina taustalla on se epäileväinen asenne, kun on kyse erilaisesta ihmisestä  joka  ei ole yksi heistä. Opetus on se, että kaikki jutut ei mene aina niin kuin Disney- leffoissa, vaikkakin haluaisi uskoa menevän kuin Kiaran ja Kovun tarinan (vaikka kyllähän ne melkein joskus menee..) 

Saimme myös mahdollisuuden noin pari viikkoa sitten eräänä arki- iltana vierailla malawilaisessa kodissa, joka oli itsessään kiva kokemus. Meidän miespuolinen opettajamme kutsui vaimonsa kanssa meidät suomi- vaihtarit illalliselle heidän kotiinsa.  Heidän poikansa, joka opiskelee myös sosiaalitieteitä Chancossa oli mukana illallisella. Opettajamme koti oli todellakin upea sisustukseltaan, hyvin afrikkalaistyylinen joka miellytti omaa silmääni. Illallisella tarjoiltiin riisiä, lihapataa, papuja, avokado- salaattia ja höyrytettyjä vihanneksia. Ruoka oli tyypillistä malawilaista ruokaa kaikkineen lisukkeineen, ai niin ja jälkiruoaksi jokainen sai oman mangon syötäväkseen. Niin ja se mango piti myös itse kuoria. Kuoriminenhan ei tuottanut ongelmia, koska nykyään olen mestari mangon kuorinnassa, hah miettikääpä sitä.  Me suomi- tytöt päätettiin myös hyvin tyypilliseen suomalaiseen tapaan viedä isäntäperheen emännälle tuliaisiksi kahvipaketin. Kiittelivät kovasti siitä ja muutenkin ilta meni mukavasti jutustellessa sekä nauraessa meidän opettajamme vitseille, hyvin hauska persoona: )

Ajattelin myös tässä yhteydessä esitellä erään hyvin mielenkiintoisen lehden, jota on tullut aina välillä lueskeltua täälläpäin. Lehden nimi on ”The Big Issue” ja sen pystyy ostamaan mistä tahansa esim. kadulta, kaupasta tai vaikka hotellin vastaanotosta. Kyseistä lehteä voisi verrata Suomen Kuvalehteen, jutut ovat ainakin yhtä kiinnostavia ellei jopa kiinnostavampia. Lehden hinta on 500kw ja osa lehden tuotoista menee hyväntekeväisyyteen, joten hinta ei ole siihen verrattuna todellakaan päätä huimaava. Lehdessä on ollut artikkeleita liittyen mm. minibussien ”sisäänheittäjien” tekemistä rikoksista, presidentin toimien arvostelusta, hiv/aids- tutkimuksesta jne.  Tässä vielä kuvia lehden sisältämistä artikkeleista, ehkäpä näistä näkee jopa hieman lukea mitä lehden jutut pitävät sisällään.

 

Ai niin ja ihan viimeisimmäksi kuvia hirviöstä, joka asustaa meidän kämppämme keittiössä. Syynä hirviön olemassa oloon on likainen keittiö, likaiset astiat(jotka lötköttävät aina viikon siellä tiskialtaan pohjalla), ruoan tähteet lattialla jne. Tässä pari kuvaa tuosta ällöttävästä otuksesta eli jättitorakasta joka asustaa keittiössämme ja aina pimeän tullen se hiippailee piilostaan tiskialtaalle. Niin ja kerran pari tällaista torakkaa oli myös moskiittoverkkoni sisällä (en tiedä miten olivat sinne joutuneet tai ylipäätään miten niitä oli meidän makuuhuoneessa). Heräsin vain yöllä siihen kun tunsin että jokin verkon sisällä tipahti päälleni tai kuulin sellaisen vaimean kops- äänen. Sitten tunsin myös kuinka jokin kipitti ihan korvani vierestä jonnekkin. Heräsin ja kömmin ulos verkkoni sisältä, laitoin valot päälle ja näin kuinka kaksi isoa torakkaa kipitteli pitkin moskiittoverkkoani, niin siis sen sisäpuolella. Tosi ällöttävää, me suomi- tytöt yritettiin sitten paniikissa tappaa kyseisiä hirvityksiä, en henkilökohtaisesti pysty liiskaamaan mitään torakkaa (joten jätin sen työn ystäväni hoidettavaksi). Tekee pahaa kuulla se rusahtava ääni, joka lähtee siitä kuoresta ja kun ne sisälmykset purskahtavat ulos torakasta (ai niin älkää sitten syökö mitään samalla kun luette tätä). Mut hei, näihin torakoihin, jättihämähäkkeihin ja ylisuuriin koppakuoriaisiin tulee tottua mikäli mieli tekee elää Afrikassa, niistä ei pääse eroon täällä..joten kaikki ötökkä- kammoiset, ehkä kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin päättää lähteä tänne. Se oli vitsi, kyllä niistä selviää, ei ne niin pahoja otuksia ole..

Hauskaa alkanutta viikkoa vain kaikille!