Valkoisen naisen taakka

Vielä viimeisiä kertoja tulee käveltyä ja kierreltyä pitkin Chancon kampuksen kirjastoa, etsien sieltä niitä tiedon antajia eli kirjoja, kirjoja ja aina vaan kirjoja. Loppukokeet lähestyvät uhkaavasti ja itselläni on stressitaso huipussaan. Pitäisi vaan muistaa kaikki sanat sekä se mitä luennoilla on opiskeltu viimeisen lukukauden aikana. Tuntuu niin kuin olisi valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin, onhan siitäkin jo vierähtänyt aikaa. Tosin valmistautuminen terveys- kurssin ja sukupuoli- kurssin kokeisiin on ihan mukavaa, koska aiheet kyseisillä kursseilla ovat olleet todella mielenkiintoisia. Innolla ollaan oltu aina mukana luennoilla sekä pohdittu/keskusteltu luentojen aiheista keskenämme myös vapaa- ajalla. Nyt kuitenkin lisää vain pänttäämään sanoja, sanoja ja vielä kerran sanoja. Ei turhia sanoja vaan niitä kaikkein oleellisimpia.

Eräs kerta käsittelimme terveys- kurssin luennolla sairauksia ja niiden aiheuttajia kehitysmaissa, eritoten Malawin yhteiskunnassa. Opettajamme kertoi meille esimerkin Blantyren alueella sijaitsevasta alueesta nimeltään Ntopwa, joka on ilmeisesti tavallaan slummi- alue. Kyseisellä alueella ihmiset asuvat slummimaisissa asunnoissa ilman kunnollisia sanitaatio- järjestelmiä eli vessoja. Senpä vuoksi alueelle on muodostunut ongelmaksi käsite ”flying toilets” eli suomennettuna ”lentävät vessat”.  Toisin sanoen nämä lentävät vessat ovat muovipusseja, joiden sisältö on sitä itseään, ulostetta ja virtsaa. Ihmiset Ntopwan alueella tekevät tarpeensa muovipusseihin, jotka he sitten heittävät katujen varsille tai suoraan aamulla ikkunasta ulos. Oikeastaan tarpeensahan voi hoitaa muovipussien avulla missä vain vaikka ihan siinä matkalla kouluun. Saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta todellisuudessa nämä ”lentävät vessat” aiheuttavat sairauksia ja ongelmia ympäristölle. Niistä on tullut todellinen ongelma Ntopwan alueella sekä myös muualla slummeissa ympäri Afrikkaa. Sen vuoksi sanitaatio- järjestelmiä, viemäröintiä sekä yleisten vessojen rakentamista tulisi kehittää Ntopwan kaltaisilla alueilla. Riski sairauksien leviämiselle on hyvin suuri jos ja kun ihmisulosteita on yleisesti  ottaen ”heiteltynä” kaikkialle.

Seuraavaksi haluaisin kertoa siitä mihin valkoisen ihmisen ylipäätään tulisi varautua mikäli tekee mieli matkustaa Malawiin tai mihin tahansa kehitysmaahan. Tarkemmin ottaen haluaisin kertoa siitä miten täällä todellakin valkoisia ihmisiä röyhkeästi ”kustaan silmään” (pahoittelut sana valinnoistani, mutta se on ainoa keino kertoa asiat todenmukaisesti). Eräänä lauantaina pari viikkoa sitten sain totaalisesti kokea erään tapauksen jossa katukauppias yritti huijata oikein olan takaa. Vietimme erään viikonlopun Lilongwessa ja minulla oli suunnitelmissa ostaa itselleni kotiin viemisiksi djembe- rumpu. Löysin juuri sopivan djembe- rummun eräästä katukaupan myyntikojusta ja päätin alkaa keskustelemaan rummun hinnasta kauppiaiden kanssa (nämä juipit olivat siis sellaisia pojankloppeja niin sanotusti tai suhareiden tapaisia, miten sen nyt ottaa). Kyseinen juippi sanoi keskikokoisen djemben hinnaksi 25000kw siltä seisomalta ennen kuin edes ehdin aloittaa hintojen kyselyjä. Katsoin tyyppiä suu auki ja kysyin uudestaan järkyttyneenä: ”Sanoitko 25000kw, mitä ihmettä?!”. Kyseinen tyyppi nyökytteli päätän ja toisti hinnan uudestaan. Me suomi-tytöt katsottiin uudestaan toisiamme järkyttyneinä ja sanoin tyypille, että ehei nyt taidat poika huijata meitä oikein kunnolla. Kerroin kyseiselle herralle, että olimme edellisellä viikolla käyneet matkamuistomyymälässä Zombassa ja siellä samanmoiset rummut maksoivat noin 2000kw. Juippi kuitenkin intti vastaan ja käski kavereitaan puolustamaan häntä sekä kuulemma todistamaan, että 25000kw on sopiva hinta keskikokoiselle djembelle. Heilautin kättäni tyypille ja puuskahdin ärsyyntyneenä hyvästit. En todellakaan osta rumpua tuollaiseen hintaan, älä poika kuvittele. Nimittäin 25000kw on euroissa lähemmäs 60€, joka on AIVAN LIIKAA keskikokoisesta, kainaloon mahtuvasta djembe- rummusta. 

Me suomi- tyttäret lähdettiin paikalta nopeasti pois ja juostiin kadun yli ostoskeskukselle. Kuulimme kuinka katukauppiaat huutelivat vielä jotain peräämme ja käskivät tulla takaisin juttelemaan hinnasta. Menimme suivaantuneina ja vihaisina kauppakeskukselle tekemään ostoksemme jonka jälkeen jäimme seisoskelemaan erään pikaruokapaikan edustalle. Yhtäkkiä tämä eräs juippi, joka oli myymässä rumpua minulle tuli paikalle juosten. Ilmeisesti hän oli seurannut meitä sinne ja odotellut ostarin liepeillä kunnes tulisimme ulos kaupasta. Hän halusi jutella kanssani edelleenkin rummun hinnasta ja sanoi, että sovitaan 25000kw sopivaksi hinnaksi. Vastasin tiukkaan sävyyn, että älä unelmoi sellaisesta poika, koska en tule todellakaan maksamaan semmoista summaa rummusta. Hän sanoi, että okei ehdota jotain hänelle sopivaa hintaa, jotta pääsisimme sopuun asiassa. Sanoin vihaiseen äänensävyyn, että ostan rummun 2000kw tai 2500kw, sen enempää ei tipu. Kyseinen tyyppi yritti edelleenkin vängätä vastaan ja tiputti hintaa 10000kw ja siitä edelleen 8000kw. Pysyin tiukkana mielipiteessäni ja ilmoitin maksavani 2500kw, ota tai jätä. Itse asiassa toistin hintaa papukaijamaiseen tyyliin jolloin poika luovutti ja sanoi, että okei saat rummun 2500kw hintaan. Siinä sitten lyötiin kättä päälle ja käskin poikaa sormia napsauttamalla juoksemaan katukauppaansa sekä tuomaan rummun ostarille. Kyseinen tyyppi teki työtä käskettyä ja vähän ajan päästä hän saapuikin jo djembe- rumpu käsissään. Olin niin ylpeä itsestäni tuon rumpu- tapauksen jälkeen, olin ylpeä siitä että pidin pintani enkä alistunut huijattavaksi. Itse asiassa mikäli emme olisi edellisessä viikolla käyneet Zomban matkamuistomyymälässä katsomassa rumpujen hintoja niin varmaan olisin tyhmänä maksanut sen 25000kw djembestä Lilongwessa, voi luoja..Tämäkin tapaus osoittaa sen miten paikalliset täälläpäin huijaavat valkoisia turisteja aika hävyttömästi. Nyt kuitenkin on oppinut huomaamaan milloin jostain jutusta vedetään ylihintaa ja mikä hinta on tavallaan ”fair price”. Ymmärrän kuitenkin sen miksi katukauppiaat yrittävät huijata, kun tietää minkälaista elämää he elintasoltaan elävät. Kuitenkaan se ei oikeuta törkeisiin huijauksiin jos sattuu omistamaan valkoisen naamakertoimen.

Tuon Lilongwen viikonlopun jälkeen me suomi- tytöt lyötiin ylävitoset voittajien tyyliin ja naureskeltiin, että meitä tyttöjähän ei enää juipit huijaa. Ehei , ei todellakaan...

Tässä vielä biisi, joka on omistettu meidän ihanille jupeille ja suhareille, ilman teitä meidän reissu Malawissa ei olisi mitään, vai mitä pojat? vai pitäisikö sanoa  ” For Sure?”

Painotan taas tässä loppusuoralla sitä, että tämän blogin tarkoitushan nimenomaan on olla vaihto- opiskelustani kertova blogi, mutta haluan mielenkiinnostani pohtia täällä myös Malawin yhteiskuntaan liittyviä juttuja (niin kuin aiemminkin olen jo pohtinut). Etenkin naisten asema malawilaisessa kulttuurissa kiinnostaa itseäni ja seuraavaksi pohdinkin taas kerran naisen asemaa tässä kulttuurissa, tosin keskittyen valkoisen naisen asemaan malawilaisessa kulttuurissa. Tämä kyseinen aihe on hyvinkin läheinen itselleni. Olenhan tällä hetkellä juuri se valkoinen nainen Malawissa (niin ja tietysti ystäväni myös, joten meitä ”uhreja” on kaksi).

”Naiset ovat kuin autoja, näet erilaisia joka päivä”. Kyseinen legendaarinen teksti bongattu minibussista, saa kyllä feministisen puolen kiehumaan raivosta. Kyseinen ajattelutapa on hyvinkin yleinen kaikkialla maailmassa, mutta hei jätkät, ottakaa iisisti ja keskittykää vain niihin ”autoihin”, senhän te parhaiten osaatte, haha.

Jep, niin..tuota noin mitenhän sitä edes pystyisi aloittamaan tämän aiheen pohtimisen, koska siitä todellakin riittää kokemuksia kerrottavaksi (yritän kuitenkin tiivistää kaiken oleellisen lyhyesti). Tässä viimeisten neljän kuukauden aikana on tullut todellakin koettua kantapään kautta se minkälainen rooli valkoisella naisella on malawilaisessa kulttuurissa. Voisin vaikka aloittaa kertomalla siitä, että malawilainen kulttuuri on miesvaltainen vaikkakin nykyään maan presidentti on naispuoleinen henkilö. Hienosti sanottuna malawilaisessa yhteiskunnassa toimii patriarkaalinen systeemi, enemmistöltään miehet tekevät yhteiskuntaa koskevat päätökset sekä heille suodaan mahdollisuuksia enemmän mm. ammatillisesti. Malawilaisessa kulttuurissa mies on perheen aivot ja hän tekee suurimmilta osin perhettä koskevat päätökset. Nainen perheessä on se kodinhengetär (taisin kertoa tästä aiheesta jo silloin viime syksyn blogipäivityksissäni) ja siellä ”nyrkin ja hellan välissä” niin sanotusti. Miehillä on lupa lähteä viettämään iltaa ulos ystäviensä kanssa sekä juomaan muutamat oluet baariin. Miehillä on lupa myös pettää vaimoaan ja mikäs sen parempi väline siihen on kuin ”helppo valkoinen nainen”, ikävä kyllä.  En siis vihjaa millään tavalla siihen, että olisin tuo ”helppo valkoinen nainen”, joka on pettänyt jotain jonkun kanssa. Kerron vain yleismaailmallisesti omien havaintojeni kautta, että tällaista todellakin tapahtuu nykyaikana malawilaisessa kulttuurissa (niin kuin varmaan muuallakin maailmassa, ei mikään yllätys siis).

Sanotaanko, että jokaisen afrikkalaisen miehen unelmana olisi saada mahdollisuus seurustella tai pitää hauskaa valkoisen naisen kanssa. Erilaisuus kiehtoo ja valkoinen ihminen nähdään eksoottisena olentona tässä maassa, niin kuin toisin päin mustat ihmiset Euroopan mantereella. Sen huomaa jopa siinä, kun menee ostoksille malawilaiseen apteekkiin ja luo katseensa kassan tiskillä olevaan kondomipakkaus- hyllyyn. Jokaisessa pakkauksessa on viettelevä kuva valkoihoisesta blondista tai brunetesta, tietysti  lähikuva zoomattuna öljyttyihin rintoihin tai peppuun. Jos ja kun valkoinen nainen astuu yksin (tai toisen valkoisen kaverinsa kanssa) malawilaiseen baariin ilman miestään tai malawilaisia naispuoleisia kavereitaan voi olla varma siitä ettei saa hetken rauhaa miespuoleisten henkilöiden ahdisteluilta. Valkoinen nainen, joka menee yksinään baariin saa heti tietynlaisen roolin astuessaan sisään. Toisin sanoen hänet merkataan maksulliseksi naiseksi ja ”lupaus seikkailusta”- leima otsassa onkin hyvä sitten viettää iltaa yöelämässä, kun joka toinen miespuoleinen henkilö tulee vihjaavasti kysymään, että ”paljonko maksaa?”.  Valkoisen naisen tulisi mukautua malawilaisten miesten mieltymyksiin ja ennakko- oletuksiin, jotka he ovat muodostaneet pikkuaivoihinsa katselemalla länsimaalaisia aikuisviihde- leffoja tai kuvia valkoisista supermalleista nettipalstoilta. Kuitenkin aina se aito malawilainen nainen on se paras nainen loppupeleissä, turvallinen ja kanaemon- luonteen omaava ”Sugar Mama”. Valkoinen naikkonen on vain oiva piristysruiske keski- iän kriisissä rämpivälle, kaljuuntuvalle ja kaljaa kittaavalle perheen isälle.

Kerron myös tähän väliin muutamia tapauksia, jotka antavat osviittaa siitä mikä miesten suhtautuminen valkoihoisiin naisiin on malawilaisessa kulttuurissa. Tapaukset, jotka tulen nyt kertomaan ovat sattuneet itselleni täällä Zombassa, missäs muuallakaan. Lähdin eräänä iltapäivänä käymään Zomban keskustassa aikeissani ostaa apteekista nenäsuihketta itselleni (meidän guest housen kämpässä on todennäköisesti hometta joka aiheuttaa itselleni nuhaa, tällainen tieto tähän väliin). Kävelin tuttuun tapaan reittiä jota yleensä aina käytämme kulkiessamme kämppä- keskusta väliä. Matkan varrella ohitin erään myyntikojun tienvarressa, jossa yleensä pari nuorta miestä (ehkä omanikäisiäni) myyvät hedelmiä sekä recharge- kortteja. Kyseiset tyypit huomasivat minut jo kaukaa kun lähestyin heidän myyntikojuaan ohittaakseni sen matkalla keskustaan. Tullessani myyntikojun kohdalle katsahdin heitä silmiin ja sanoin korrektin ystävällisesti ”Hello” heille. Miehet vastasivat takaisin ”Hello” imelään sävyyn sekä virnuillen toisilleen poikamaisesti. Yhtäkkiä toinen kyseisistä tyypeistä hyppäsi ylös myyntikojunsa takaa ja tuli niin sanotusti ”iholleni kiinni” hokien ”I love you”- lausetta. Tarkoitan siis, että kyseinen tyyppi käveli takanani vähän aikaa ja tuli melkein selkääni kiinni sekä samalla hokien rakastavansa minua. Tunsin oloni aika epämukavaksi ja käskin tyyppiä pysymään kaukana sekä huikkasin hänelle lopulta takaisin: ” Sorry but i do not love you”. Jatkaessani matkaa kuulin kuinka tyypit nauroivat ja matkivat ääntäni sekä toistaen lausetta jonka sanoin heille. 

Toinen melkein samanmoinen tapaus sattui ehkä noin viikko sitten, kun me suomi- tytöt olimme palaamassa kaupasta kämpillemme. Olimme viettäneet päivän nettikahvilassa lukien artikkeleita terveys- kurssin kokeeseemme sekä sen jälkeen käyneet viikon ruokaostoksilla Shopritessa. Siinä sitten tallustelimme pitkin kylänraittia käsissämme painavat ostoskassit. Jonkin matkaa käveltyämme meitä vastaan tuli kaksi nuorta miestä, jotka juttelivat keskenään kovaan ääneen. He huomasivat meidät jo kauempaa kunnes toinen heistä alkoi huudella meille jotain chichewan kielellä lähestyessään meitä. Me suomi- työt katsottiin toisiamme hieman huvittuneina ja ajattelimme, että ehkä kyseinen henkilö on humalassa tai jotain. Tullessaan kohdallemme tyyppi puhui edelleen chichewaa meille ja yritti ottaa minua kädestäni kiinni (niin siis käsivarrestani, koska käsissäni oli ne ostoskassit, mutta riuhtaisin käteni irti hänen otteestaan. Vastasimme, että emme ymmärrä mitä sanot ja yritimme vain kävellä hänen ohitseen. Tyyppi kuitenkin lähti seuraamaan meitä ja sanoin hänelle, että jätä meidät rauhaan. Tyyppi alkoi hokemaan minulle, että ”take it easy” ja yritti ottaa uudestaan käsivarrestani kiinni estääkseen minua  etenemästä. Pysähdyin ja sanoin herralle ”päästä irti kädestäni, en nyt halua jutella kanssasi koska minulla kiire kotiin”. Kyseinen tyyppi ymmärsi irrottaa otteensa sekä kääntyi pois. Me suomi- tytöt jatkoimme matkaa aika suivaantuneina tapahtuneesta ja ihmettelimme, että mikä näitä ihmisiä vaivaa täällä. 

Viimeisin tapaus sattui meille jo silloin alkuaikoina, kun saavuimme Zombaan lokakuun alussa. Kerran kävellessämme kampukselta takaisin kämpillemme tienvarrella meitä vastaan tuli poikajoukko, iältään kyseiset pojat olivat ehkä noin 10- vuotiaita. En ole varma olivatko kyseiset lapsoset katulapsia, mutta ainakin heidän ulkomuotonsa perusteella voisin päätellä, että olivat (laihoja, reikäiset ja likaiset vaatteet päällä, yhdellä kädessään pussi jossa ruoantähteitä). Ohittaessamme pojat he tuttuun tapaan ojensivat kätensä suuntamme samalla hokien ”give me money”- lausetta. Katsahdimme poikia ja sanoimme ystävällisesti, että emme anna rahaa tai emme pysty nyt antamaan rahaa. Pojat jäivät virnuilemaan tienvarteen ja katsoen meitä pitkään, kun kävelimme heidän ohitseen. Sitten muutama poika kyseisestä joukosta huudahti vielä peräämme: ”Do you wanna sex with me?”. Niin ja he huudahtivat tuon lauseen kovalla äännellä muutamaan kertaan (että varmasti ne kaikki muutkin ohikulkijat kampukselle päin kuulivat sen HYVIN selvästi). Käännyimme katsomaan taaksemme järkyttyneinä ja mietimme, että kuulimmeko nyt ihan oikein nuo huudot vai kuvittelimmeko. Ikävä kyllä sanoa, että emme kuvitelleet, sen verran selvästi ne pikkupojat huutelivat tuota kysymystä.

Ensinnäkin en henkilökohtaisesti pidä siitä mikäli joku täysin tuntematon henkilö lähtee seuraamaan minua sekä vaatien pysähtymään. Toiseksi en todellakaan pidä siitä mikäli joku käy suoraan sanoen ”käsiksi” minuun ilman mitään varoitusta tai huutelee minulle jotain törkeyksiä. Kaiken kukkuraksi tilanteen vielä ahdistavammaksi tekee se mikäli se käsiksi käyvä tai huuteleva henkilö on miespuoleinen, pikkupojista puhumattakaan. Mielestäni nämä kertomani esimerkit omista kokemuksistani kuvaavat hyvin sitä miten miehet tässä kulttuurissa suhtautuvat naisiin, etenkin meihin valkoihoisiin. Sanotaanko, että valkoihoinen nainen nähdään jonkinasteisena objektina, jota tavoitellaan itselleen ja jonka avulla on hyvä kehuskella kavereilleen omistavansa sen. Kuvottava ajatus, mutta hyvinkin paikkansa pitävät, sen olen ihan henkilökohtaisten kokemusteni kautta todistanut. Kuvottavaa on myös se, että miten jo pienet pojat tarkemmin ottaen ne pienet miehen alut huutelevat jotain noin alentavaa valkoihoisille naisille seksiin tai naisia alentaviin sanoihin liittyen (niitäkin on huudeltu meille muutamia kertoja). En voi käsittää sitä minkälainen asema naisella todenmukaisesti on tässä kulttuurissa jos pienet pojat oppivat käytöksensä aikuisilta miehiltä, tarkemmin sanoen heidän roolimalleiltaan ja ihailun kohteiltaan. En osaa varmuudella sanoa millaista käytös on paikallisia eli malawilaisia naisia kohtaan, mutta itsestäni tuntuu ettei paikallinen nainen saa niin paljon törkyä niskaansa kuin valkoinen nainen. Valkoisena naisena on ehkä mahdollisuus saada enemmän kunnioitusta mikäli olet naimisissa oleva perheen äiti sekä hyvässä virassa, mutta sekään ei ole täysin varma asia. Jos ja kun olet taas nuori opiskelijatyttönen niin olet helppo kohde miehille, jotka haluavat yrittää saada valkoista naista itselleen.

Valkoisen naisen taakka on raskas kantaa eikä siitä pääse todellisuudessa eroon koskaan vaikka esim. menisi naimisiin malawilaisen miehen kanssa. Se on karu totuus, joka on vain hyväksyttävä mikäli tekee mieli elää tässä kulttuurissa normaalia elämää.  Aina taustalla on se epäileväinen asenne, kun on kyse erilaisesta ihmisestä  joka  ei ole yksi heistä. Opetus on se, että kaikki jutut ei mene aina niin kuin Disney- leffoissa, vaikkakin haluaisi uskoa menevän kuin Kiaran ja Kovun tarinan (vaikka kyllähän ne melkein joskus menee..) 

Saimme myös mahdollisuuden noin pari viikkoa sitten eräänä arki- iltana vierailla malawilaisessa kodissa, joka oli itsessään kiva kokemus. Meidän miespuolinen opettajamme kutsui vaimonsa kanssa meidät suomi- vaihtarit illalliselle heidän kotiinsa.  Heidän poikansa, joka opiskelee myös sosiaalitieteitä Chancossa oli mukana illallisella. Opettajamme koti oli todellakin upea sisustukseltaan, hyvin afrikkalaistyylinen joka miellytti omaa silmääni. Illallisella tarjoiltiin riisiä, lihapataa, papuja, avokado- salaattia ja höyrytettyjä vihanneksia. Ruoka oli tyypillistä malawilaista ruokaa kaikkineen lisukkeineen, ai niin ja jälkiruoaksi jokainen sai oman mangon syötäväkseen. Niin ja se mango piti myös itse kuoria. Kuoriminenhan ei tuottanut ongelmia, koska nykyään olen mestari mangon kuorinnassa, hah miettikääpä sitä.  Me suomi- tytöt päätettiin myös hyvin tyypilliseen suomalaiseen tapaan viedä isäntäperheen emännälle tuliaisiksi kahvipaketin. Kiittelivät kovasti siitä ja muutenkin ilta meni mukavasti jutustellessa sekä nauraessa meidän opettajamme vitseille, hyvin hauska persoona: )

Ajattelin myös tässä yhteydessä esitellä erään hyvin mielenkiintoisen lehden, jota on tullut aina välillä lueskeltua täälläpäin. Lehden nimi on ”The Big Issue” ja sen pystyy ostamaan mistä tahansa esim. kadulta, kaupasta tai vaikka hotellin vastaanotosta. Kyseistä lehteä voisi verrata Suomen Kuvalehteen, jutut ovat ainakin yhtä kiinnostavia ellei jopa kiinnostavampia. Lehden hinta on 500kw ja osa lehden tuotoista menee hyväntekeväisyyteen, joten hinta ei ole siihen verrattuna todellakaan päätä huimaava. Lehdessä on ollut artikkeleita liittyen mm. minibussien ”sisäänheittäjien” tekemistä rikoksista, presidentin toimien arvostelusta, hiv/aids- tutkimuksesta jne.  Tässä vielä kuvia lehden sisältämistä artikkeleista, ehkäpä näistä näkee jopa hieman lukea mitä lehden jutut pitävät sisällään.

 

Ai niin ja ihan viimeisimmäksi kuvia hirviöstä, joka asustaa meidän kämppämme keittiössä. Syynä hirviön olemassa oloon on likainen keittiö, likaiset astiat(jotka lötköttävät aina viikon siellä tiskialtaan pohjalla), ruoan tähteet lattialla jne. Tässä pari kuvaa tuosta ällöttävästä otuksesta eli jättitorakasta joka asustaa keittiössämme ja aina pimeän tullen se hiippailee piilostaan tiskialtaalle. Niin ja kerran pari tällaista torakkaa oli myös moskiittoverkkoni sisällä (en tiedä miten olivat sinne joutuneet tai ylipäätään miten niitä oli meidän makuuhuoneessa). Heräsin vain yöllä siihen kun tunsin että jokin verkon sisällä tipahti päälleni tai kuulin sellaisen vaimean kops- äänen. Sitten tunsin myös kuinka jokin kipitti ihan korvani vierestä jonnekkin. Heräsin ja kömmin ulos verkkoni sisältä, laitoin valot päälle ja näin kuinka kaksi isoa torakkaa kipitteli pitkin moskiittoverkkoani, niin siis sen sisäpuolella. Tosi ällöttävää, me suomi- tytöt yritettiin sitten paniikissa tappaa kyseisiä hirvityksiä, en henkilökohtaisesti pysty liiskaamaan mitään torakkaa (joten jätin sen työn ystäväni hoidettavaksi). Tekee pahaa kuulla se rusahtava ääni, joka lähtee siitä kuoresta ja kun ne sisälmykset purskahtavat ulos torakasta (ai niin älkää sitten syökö mitään samalla kun luette tätä). Mut hei, näihin torakoihin, jättihämähäkkeihin ja ylisuuriin koppakuoriaisiin tulee tottua mikäli mieli tekee elää Afrikassa, niistä ei pääse eroon täällä..joten kaikki ötökkä- kammoiset, ehkä kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin päättää lähteä tänne. Se oli vitsi, kyllä niistä selviää, ei ne niin pahoja otuksia ole..

Hauskaa alkanutta viikkoa vain kaikille!