Lero, dzulo & m'mawa Seikkailu Afrikan sydämessä: Lake Malawi & Cape Maclear

Cape Maclearin idyllinen ranta- alue, taustalla Thumbi- saari.

Nyt on sitten aika kauan odotetun Lake Malawi- postauksen aika. Jokainen paikallinen voi täällä olla onnellinen siitä, että me olemme onnistuneet vihdoin ja viimein vierailemaan Malawin ylpeyden aiheessa, Malawi- järven hohtavilla rannoilla. Itse asiassa rannoilla, jotka itse maailmankuuluisa tutkimusmatkailija David Livingstone löysi vuonna 1859 ja nimesi Cape Macleariksi (aika kliseinen tieto tähän väliin, koska tämä päivitys ei tule mitenkään liittymään tutkimusmatkailuun, mutta Livingstone kuulostaa hyvältä tässä yhteydessä). Tämä postaus tulee siis sisältämään paljon upeita kuvia, hyvää musiikkia sekä mielenkiintoisia kertomuksia, joten olkaa hyvat!

(http://www.infoplease.com/atlas/country/malawi.htm

David Livingstonen kamppailut leijonan kanssa, ainakin julistemuodossa. Bongattin tällainenjuliste Malawi- järven luonnonpuiston yhteyteen kuuluvassa museossa.

Aivan aluksi lähdimme matkaan kohti Lilongwea 21. joulukuuta ja vietimme siellä kolmen päivän hengähdystauon ennen matkan jatkumista kohti järveä. Lilongwessa tuli taas hulinoitua yöelämässä sekä yövyttyä hyvin kalliissa hotellissa (ensimmäistä kertaa elämässäni), mutta hei tulipahan sekin kokeiltua. Kohti lopullista päämäärämme eli Cape Maclearia lähdimme sunnuntaina 23. joulukuuta Lilongwen bussiasemalta. Päätimme tietysti taittaa tuon melkein viiden tunnin matkan isolla bussilla, koska se olisi ollut tuskaa rakkailla minibusseillamme, anteeksi suharit. Otimme bussin joka matkasi Cape Maclearille Saliman kautta sekä sieltä Monkey Bayhin. Monkey Baysta jatkoimme matkaa taksilla kohti Cape Maclearia, mutta kerron siitä enemmän myöhemmässä vaiheessa. Ensinnäkin kipusimme bussiin Lilongwesta, joka oli aivan täpötäynnä porukkaa ja sen vuoksi me suomi- tyttäret jouduimme (vai pitäisikö jopa sanoa pääsimme) istumaan bussin etuosaan kuskin viereen. Oikeastaan istuimme siis ilmeisesti vaihteistolaatikon päällä, anteeksi autoekspertit jos käytän väärää sanaa, en ole asiantuntija. Heti alkuun saimmekin kunnon naurut ennen kuin bussi oli edes startannut matkaan, kun eräs bussin rahastajapoika tuli luokseni kädessään nippu isoja kuminauhoja ja kysyi minulta:” Antaisitko minulle luvan käyttää näitä?”. Niin siis istuimme siinä bussin etuosassa kuskin vieressä ja tämä kyseinen tyyppi tuli siinä seisomaan eteeni sekä esittämään tuon kysymyksen. Menin tietysti hämilleni ja kysyin häneltä, että mitähän oikein mahdat tarkoittaa. Poika toisti saman kysymyksen uudelleen vielä kohteliaammalla äänensävyllä. Me suomi- tytöt katsottiin toisiamme huvittuneina ja ihmeteltiin, että mitähän kyseinen tyyppi nyt oikein haluaa. Sanotaanko, että en ole suostuvainen mihinkään aikuisten eroottisiin sitomisleikkeihin täpötäydessä bussissa, jossa metrin päässä istui äiti pikkulapsineen. Kyseinen poika näki, että emme oikein olleet kartalla hänen toivomuksistaan kunnes hän hyppäsi ylitsemme kuskin takana sijaitsevan laukkukasan luokse (jossa oli siis myös rinkkamme pinottuna kasan päällimmäiseksi). Sitten näin miten poika alkoi sitomaan laukkuja toisiinsa kiinni niillä isoilla kuminauhoilla. Hän kääntyi sen jälkeen puoleeni ja katsoi minua huvittuneena sekä odottaen vastaustani. Sanoin pojalle nauraen, että okei nyt ymmärsin mitä oikein tarkoitit, olisit vain sanonut sen suoraan etkä käyttäen vihjailevaa kysymysmuotoa. Tuon episodin jälkeen oli kyllä nauru ja hymy herkässä, kun mietti millainen väärinkäsitys tuostakin asiasta oli todellakin syntynyt. Niin tai ehkä kaikki vain johtui likaisesta mielikuvituksestani sillä hetkellä, pahoitteluni. Tosin olihan se bussin rahastajapoika ihan hyvännäköinen, ei siinä mitään..

VIP- tyyppien ranta Cape Maclearilla. Kyseisille rannoille pääsi vain tyypit, jotka kuuluivat purjehdusklubiin..niin me yritimme mennä muovipusseinemme ja chitengat päällä syömään kyseisen VIP- alueen ravintolaan, mutta saatiin lähtöpassit heti ovelta, pitäkööt herrat hienon ravintolansa.

Kalastajia työssään Malawi- järven vesillä, perinteisesti puukanooteilla mennään ja verkot luodaan veteen käsin.

Oli myös kivasti aikaa rentoutua rannalla löhöillen, varpaat kiittivät.

Viiden tunnin bussimatka Lilongwesta Monkey Bayhin sujui odotettua leppoisammin vaikka välillä oli hieman epämukavat oltavat johtuen istumapaikasta. Bussin vaihteistolaatikon päällä istuminen aiheutti todellakin jonkin asteisia palovammoja takapuoleeni ja matkan jälkeen housut olivat ihan hiestä läpimärät. Kuitenkin bussissa oli mukava tunnelma niin kuin malawilaisen kulttuurin osalta voidaan olettaa. Bussin rahastajat ja sisäänheittäjät ostivat matkan varrelta kasan banaaneja joita he sitten tarjosivat matkustajille. Olimme aika yllättyneitä ja kiittelimme kovasti niistä. Bussin rahastaja kertoi meille, että Malawissa ihmisillä on tapana jakaa asioita yhteisöllisestä kulttuurista johtuen. Bussissa matkusti myös eräs herttainen mummeli, joka suoraan sanoen ”syötti” meille kryzo- naksuja (sellaisia malawilaisia maissinaksuja) ja jutteli kaikenlaisista asioista kanssamme. Mummeli myös opasti meitä saapuessamme Monkey Bayhin, että millä pysäkillä meidän tulisi jäädä pois ja niin edes päin. Henkilökohtaisesti tykkäsin todellakin bussimatkasta vaikka se olikin hieman tuskastuttavaa kuumuudesta ja matkan hitaudesta johtuen. Oli hienoa olla osana malawilaisten bussimatkustajien yhteisöä ja kokea taas kerran välitön sekä kiireetön tunnelma.

Paikallisten poikien bändi Cape Maclearilla. Kyseiset pojat kiertelivät pitkin ranta- aluetta ja esiintyivät turisteille pientä maksua vastaan, osasivat myös tanssia hyvin joten rytmiä veressä niin kuin kaikilla malawilaisilla.

Perinteiden ja nykyajan kohtaaminen. Pikaveneitä kiitää nykyään Malawi- järveä pitkin hyvinkin usein ja perinteiset kanootit kalastajineen matelevat siinä sivussa.

Hauskan bussimatkan jälkeen saavuimmekin Monkey Bayhin, jossa bussista ulos astuessamme joukko ”hyeenoja” hyökkäsi kimppuumme (tiedättehän ketä he ovat) ja alkaen kysellä mihin jatkaisimme matkaa Monkey Baysta. Sanoimme menevämme Cape Maclearille ja haluaisimme matkata sinne matolan kyydissä, mutta siihen hätään ei matolia ollut näkyvillä. Niinpä hyppäsimme taksin kyytiin kolmen malawilaisen miehen kanssa. Niin siis siihen taksiin oli tarkoitus tulla meidän lisäksemme vain kuski, mutta mukaan lyöttäytyi myös kaksi muuta ihmeheppua. Matka Monkey Baysta Cape Maclearille kesti noin 45 minuuttia ja saimmekin kuulla jo kaiken oleellisen siitä mitä Cape Maclear tarjoaa taksimatkamme aikana. Eräs takapenkillä meidän kanssa istunut rastapäinen heppu oli jo hyvin ”heikossa” kunnossa, mutta jaksoi selittää omia juttujaan varmaan viisi kertaa uudestaan koko matkan ajan. Tietysti yritimme kohteliaasti kuunnella mitä kyseisellä tyypillä oli sanottavanaan, mutta jossain vaiheessa ei vain enää jaksanut. Kuitenkin saavuimme lopulta majapaikkaamme Taipei Garden Lodgeen, joka oli puitteiltaan kelpo paikka majoittua. Henkilökunta oli tosi ystävällistä vaikka välillä meinasikin mennä hermot esim. kokin kanssa. Tarkoitan sitä, että kerran jouduimme odottamaan illallistamme melkein kolme tuntia kyseisessä paikassa, koska kokki oli kuulemma hämmentynyt siitä mitä haluaisimme syödä. Miten voi olla hämmentynyt jos näkee selvästi mitä menussa lukee mustaa valkoisella?! Annettakoon se kuitenkin anteeksi, ruoka oli todella hyvää kyseisessä majapaikassa ja tunnelma kodinomainen. Yhden kerran menin lodgen keittiöön mukanani pussillinen banaaneja ja yksi mango kysyäkseni kokilta apua hedelmäsalaatin teossa. Sain lainaan veitsen ja kulhon sekä opastusta siihen miten mango kuoritaan (kuulostaa tyhmältä, mutta ylikypsän mangon kuoriminen ja pilkkominen on vaikeaa, lopputuloksen on vain kädellinen mäskääntynyttä mangon hedelmälihaa). Meillä oli myös oma ”henkivartijamme” lodgessa, joka odotti meitä aina niin uskollisesti huoneemme oven edustalla sekä seurasi meitä lähtiessämme kylän keskustaan. Kyseessä oli siis hellyyttävä koira nimeltään Tomtom <3. Tykästyin myös Taipei Lodgen ravintolan stereoihin ja äänentoistolaitteisiin, tarkoitan siis että kyseisessä paikassa soi aina musiikki täysillä. Itse kehu voi nyt haista, mutta sain myös toimia Taipeissa DJ:nä, kun vein ravintola baarimikolle muistitikkuni ja sanoin, että laita soittolista pyörimään. Kaikki tykkäsivät biiseistäni, itse asiassa saan kiittää niistä erästä malawilaista naispuoleista kaveriani, joka onnistui lataamaan uusimpia tanssihittejä tikulleni. Pääosin alkuviikko Cape Maclearilla meni tutustuessa alueeseen, lodgeihin, ravintoloihin, rantabaareihin, Cape Maclearin kylään jne.

Yleiskuvaa Taipei Garden Lodgen ranta- alueesta.

Lintuset ovat lähteneet vesille ihan omalla paatillaan.

Voittajafiiliksen kera rantautuneena Thumbi- saaren rannalle. Taka- alalla näkyy lodgemme ranta- alue, joten matka oli todellakin työläs kajakoida, ainakin seuraavana päivänä kipeät lihakset muistuttivat tuostakin kokemuksesta.

Onnen hetkiä tuli myös koettua eräänä päivänä kun olin ottamassa aurinkoa ranta- alueella meidän lodgemme edessä. Taustalla alkoi soimaan Phil Collinsin parhaimmat kappaleet, olin oikeasti niin onnellinen <3 Tuli hyräiltyä mukana Philin kipaleiden tahtiin ja nautittua auringon lämmittävistä säteistä, tosin tuloksena taas palaneet olkapäät ja yläselkä. Ehdimme myös tehdä viikon alkupuolelle kajakointi- reissun Cape Maclearin yhteen saareen (Thumbi- saari), joka sijaitsee Taipei Garden Lodgen edustalla. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin koittanut kajakointia, mutta hyvinhän se meni. Tosin tuli siellä Malawi- järvellä mentäessä huudeltua niitä kirosanoja suomeksi kun välillä kajakin ohjauspolkimet eivät meinanneet toimia laisinkaan. Oli kuitenkin tosi voittajafiilis kun pääsimme rantautumaan Thumbi- saarelle, jossa sitten tuli syötyä eväät ja nautittua maisemista. Käytiin vielä kajakoimassa kierros Thumbi- saaren toisella puolen jossa näkyikin paljon hienoja lintuja. Muutaman tunnin kajakointi- reissun jälkeen rantauduttiinkin takaisin lodgemme rantaan, vaatteet märkinä ja nenänpäät palaneena auringon paahteesta. Niin ja siis Malawi- järvessähän esiintyy bilharzia- nimistä tautia, joka tarkemmin ottaen on mato joka tunkeutuu ihon läpi verenkiertoon ja sitä kautta maksaan. Pitemmän päälle kyseinen mato elimistössä on vaarallinen ellei sitä hoideta ajoissa. Niin siis itsehän en halunnut koskea varpaillanikaan Malawi- järven veteen, mutta tuon kajakointi- reissun jälkeen olinkin saanut maistaa Malawi- järven bilharzia- vettä ihan tarpeeksi. Katsotaan miten käy, itse asiassa käytiin hakemassa lääkäristä kajakointi- reissun jälkeen valmiiksi jo lääkkeet mahdollista bilharziaa varten. Kyseinen lääke pitää ilmeisesti syödä vasta Malawista lähdön jälkeen, joten mato on voinut tehdä jo tuhojaan elimistössäni..tuntuu jo nyt, että se luikertelee maksassani, glup. En kuitenkaan halua olla hysteerisen pelokas, onneksi on lääkkeet keksitty useimpiin trooppisiin sairauksiin ja tauteihin.

Upea auringonlasku Cape Maclearilla.

Cape Maclear on itsessään hyvin pieni ja köyhä kylä, jossa tyypillisesti kulttuuri on malawilaiseen tapaan yhteisöllinen sekä uskonnollinen. Sairaudet yhdistettynä hyvin alhaiseen elintasoon ovat romahduttaneet merkittävästi Cape Maclearin asukkaiden oletettua elinikää. Malawi- järvi toimii pääosin paikallisten tulonlähteenä mm. kalastuksen osalta. Turismi on myös yksi nykyajan tulonlähteistä Cape Maclearin asukkaille. Järvi tarjoaa myös kaiken muun oleellisen esim. paikalliset peseytyvät järvessä, pesevät pyykkinsä ja astiansa järven vedellä (tämä tosin on syynä juuri bilharzian kaltaisiin ongelmiin), hakevat kasteluvetensä järvestä jne. Malawi- järvi on siis paikallisille paljon enemmän kuin vain järvi, se on heidän koko elämänsä. Ilman järven vaikutusta elinympäristöön kaikki olisi toisin mm. kuivan maaperän ja puutteellisten kastelujärjestelmien vuoksi.

Kun on jääkylmää fantaa ja parhaita ystäviä ympärillä niin mitä muuta sitä haluaisikaan?

Nuori tyttö kantaa Malawi- järvessä pestyjä astioita tyypillisesti afrikkalaiseen tapaan päänsä päällä. Malawi- järvi toimii Cape Maclearin asukkaiden elinkeinona joka suhteessa.

Pienestä pitäen tehdään paljon töitä, pikkutyttö on isoveljensä apuna pesemässä astioita Malawi- järven rannalla, näin siis Cape Maclearissa.

Muita muisteltavia juttuja joita Cape Maclearilla tuli koettua viikon aikana olivat mm. elämäni HAUSKIN JA PARHAIN matola- kyyti ikinä!! Oli todellakin mahtava kokemus! Matkasimme siis yhtenä päivänä nostamaan rahaa Monkey Bayhin, koska Cape Maclearilla ei ole sen pienuudesta johtuen pankkiautomaatteja lähimaillakaan (itse asiassa jouduimme kuitenkin ottamaan minibussin Monkey Baysta Mangochiin, koska kävi ilmi että Monkey Bayn automaatit eivät toimineet laisinkaan). Kuitenkin hyppäsimme ison lava- auton kyytiin Cape Maclearilta, jossa meidän lisäksi lavalla matkasi yksi hauska työmies. Pääsimme (tai siis halusimme) seisoa koko matkan ajan ja pitää kiinni lava- auton kopin takapuolella olevista metallikaiteista. Matola matkasi kovaa vauhtia pitkin Cape Maclearin mutkittelevia teitä ja ylä- sekä alamäkiä tuli vähän väliä vastaan, otti mukavasti siis vatsanpohjasta ja naurua piisasi sen jälkeen. Oli ihanaa tuntea virkistävä tuuli kasvoilla ja koko kehossa, hikihän siinä kuivui mukavasti kun tuuletus toimi hyvin. Matola- kyydin jälkeen oli hiukset pahemman kerran takkupesiä täynnä, mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen fiilikseen mikä sen jälkeen oli. Rakastan yli kaiken matolalla matkustamista, harmi vaan ettei sitä Suomessa voi tehdä sen vaarallisuudesta johtuen. Nyt pitää vain nauttia siitä viimeisiä kertoja Malawissa. Ai niin, ja päätin myös hieman vaihtaa hiustyyliäni taas kerran oleskellessani Cape Maclearilla. Otin toiselle puolelle päätäni cornrows- letit, jotka kestivät ihan hyvin viikon ajan kunnes jouduin ottamaan ne pois. Ajattelin kuitenkin vielä Malawissa ollessani koittaa ottaa cornrows- letit koko päähän, katsotaan miltä näytän sen jälkeen, hah.

Jouluaatto meni juhliessa ja nauttiessa itse tekemiämme pina colada- drinkkejä rannalla. Ajattelimme siis juhlistaa jouluaattoa hyvinkin eri tavalla kuin Suomessa mikä olikin ihan hauskaa. Poksauttelimme alkuillasta cracket- nimisiä paukkukarkkeja (en tiedä miten selittää paremmin, mutta varmaan tiedätte ne brittiläisille tyypilliset paperiset karkit joita revitään molemmista päistä kunnes ne ”poksahtavat” ja niiden sisältä lentää yllätyksiä, tässä tapauksessa muovisia pikkuleluja). Pääosin jouluaatto tuli vietettyä istuskellen rannalla, katsellen upeaa tähtitaivasta ja hengailen ympäri Cape Maclearin kylää. Osallistuimme myös joulupäivänä jouluruokailuun Mgoza nimisessä lodgessa. Alkupalana oli tarjolla tulisi pinaattikääryleitä tomaattisalsan kera. Pääruoka sisälsi perunamuusia, bataattia, sienimuhennosta, jotain lihaa (en ole täysin varma oliko vuohen vai naudan lihaa), pekonin kaltaista lihaa ja paistettua aprikoosia. Jälkiruokana saatiin hedelmäpalojen kera suklaavanukasta. Hassua, mutta syödessä kyseistä jouluateriaa tuli mieleen koti- Suomen jouluruoat. Jotenkin samanlaisia makuyhdistelmiä ja kaiken kruunasi ihana Coca- Cola, jota yleensä tulee jouluna juotua perheen kanssa. Olin hyvin tyytyväinen kyseiseen ateriaan ja vieläkin muistelen sitä ilolla, alapuolella kuva kyseisestä herkkupläjäyksestä:

Joulupäivän herkullinen ateria

Voisin kertoa myös eräästä ilmiöstä, joka on ikävä kyllä rantautunut pysyvästi myöskin Malawin Cape Maclearille, nimittäin seksiturismi. Syynä tämän ilmiön nykyaikaisuuteen Cape Maclearilla ovat sen suosion nousu ulkomaalaisten turistien keskuudessa, alueen köyhyyden vuoksi sekä alueella vallitsevan rasta- kulttuurin vuoksi. En halua taaskaan kerran yleistää mitään, tietysti seksiturismia on ollut Cape Maclearilla aiemminkin vuosikymmenien ajan, mutta sen näkyvyys on tullut jäädäkseen uudemman kerran kyseiseen paikkaan. Monille paikallisille nuorille naisille ja miehille seksipalveluiden tarjoaminen on ainoa keino selviytyä sekä saada lisäansioita paremman elämän toivossa. Mainitsin myös rasta- kulttuuriin näkyvyyden Cape Maclearilla, joka on siis alkujaan rantautunut Afrikan mantereelle Jamaikalta. Niin siis rastat ovat tyyppejä, jotka pääosin hengailevat päivät rannalla, omistavat rastat( yllätys), elävät omalla tavallaan boheemia elämää jne. Itselläni huomio kiinnittyi siihen, että nimenomaan rastat ovat henkilöitä, jotka tekevät bisnestä seksiturismin ympärillä ja selityshän heillä asialle on ”rakkauden jakaminen”. Okei, myönnän itsekin tutustuneeni muutamiin rastoihin kyseisellä reissulla, mutta tutustuminen ei todellakaan tapahtunut mitenkään syvällisellä tasolla jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Satuin vain uuden vuoden yönä ajautumaan erääseen rantabaariin, joka on siis rastojen suosiossa Cape Maclearilla. Rannalla roihusi nuotio, välillä raketit sinkoilivat taivaalle, chamban tuoksu täytti ilman ja rummutus jatkui koko yön ajan. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt siinä paikassa, pääsin itsekin kokeilemaan djembe- rummun rytmejä ja ensikertalaiseksi olin aika vakuuttavan hyvä. Olisin voinut kuunnella rummutusta ja laulua vaikka aamuun asti rannalla, mutta jossain vaiheessa väsymys alkoi painaa päälle. Kuitenkin tuo yö oli todellakin ikimuistoinen ja ehkä parhain uuden vuoden yö tähän mennessä, tulen muistamaan sen aina.

Kaunis kuutamo valaisi uuden vuoden yön juhlintaa.

Uuden vuoden yönä tuli myös koettua se mitä todellinen ”Real Africa” pitää sisällään. Sain nimittäin tai sanotaanko uskalsin vierailla Cape Maclearilla paikallisessa yökerhossa (yleensä valkoihoiset eivät ole tervetulleita tai suostuvaisia menemään kyseisiin paikkoihin, kohta selviää miksi ei). Chibuku- yökerho sijaitsee siis tavallaan turistialueen ulkopuolella ja pääosin paikalliset menevät viettämään sinne iltaansa. Itse koin todellakin tietynasteisen shokin astuessani tuohon kiviraunioissa sijaitsevaan paikkaan, jossa tanssilattia oli hiekkatasanteella sekä yökerhon laitamilla istui riveittäin paikallisia, siis vain miespuoleisia henkilöitä. Malawissa naista, joka menee yökerhoon ilman miestään pidetään lutkana, anteeksi suorasanaisuuteni asian todenmukaisuuden kertomiseksi. Hiekkatasanne oli täysin peitossa pahvisten Chibuku- oluttölkkien osalta ja maassa oli muutenkin ties minkälaisia roskia. Ilma oli harmaana tupakan ja chamban savuista, yökerhon sivulla sijaitsi yksi biljardipöytä, jonka eteen oli kerääntynyt joukoittain paikallisia miehiä pelaamaan kyseistä peliä. Astuessani sisään kyseiseen yökerhoon tuntui kuin kaikki olisivat kääntyneet katsomaan (ja niin tosiaan tapahtui, koska olin ainoa valkoihoinen siellä) suu auki sekä hämmästyneenä. Kuulin heti vaisuja mazungu- huutoja jostain sekä jotkut miehistä vislasivat tyypilliseen tapaan nähdessään valkoisen naisen. Näin myös muutamia naisia yökerhon laitamilla lyhyineen minihameineen ja paksuineen meikkeineen, joten arvata saattaa mitä kyseiset henkilöt tekivät työkseen. Katselin ympärilleni hämilläni ja tuli olo, että en todellakaan kuulu tänne. Kestin noin 10 minuuttia ja poistuin kyseisestä paikasta. Ulkopuolella muutamat känniset paikalliset mieshenkilöt tulivat avautumaan minulle elämästään ja tuntui, että viinan/oluen haju tarttui myös itseeni (kyseiset tyypit tulivat keskustelemaan noin sentin päähän kasvoistani). Itseäni ällötti Chibuku- yökerhon tunnelma, mutta toisaalta kiehtoi nähdä se mitä ”turistiparatiisien” ulkopuolella oikeasti on eli se todellinen malawilainen elämä niin kuin mistä kerroinkin jo Nkopola- päivityksessäni viime syksynä. Cape Maclearin lodge- alueet on rakennettu tavallaan suljetuiksi alueiksi joissa turistit muodostavat keskenään yhteisönsä sulkien ulkopuolelleen kyläläiset. Useimmat saapuvat Cape Maclearille hienoilla katumaastureillaan läpi köyhän kylän, aivan samoin kuin Nkopolassa. Köyhimmät kyläläiset kerjäävät almuja ohitse ajavilta turisteilta, mutta turhaan. Turisteilla on kiire päästä tuhlaamaan rahansa hienojen majapaikkojensa tarjontaan, hyvään ruokaan ja huvitteluun. (Toisaalta kyläläiset hyötyvät lodge- alueen sijainnista kylän vieressä mm. turismin ja matkamuistojen myynnin kannalta.) Juuri tämän vuoksi halusin itse hieman tehdä toisin ja päätin lähteä paikallisten matkaan katsomaan miten todelliset malawilaiset viettävät uuden vuoden yötään. Kylän teiden varsilla lapset lauloivat ja tanssivat sekä ilakoivat uuden vuoden vaihtumisesta. Ikävä kyllä teiden varsilla heilui myös paljon humalaisia henkilöitä, jotka myös rähinöivät keskenään (hyvin tyypillistä Suomen uuden vuoden yössä joten miksei myös toisella puolen maailmaa).

Pääsin myös todistamaan Cape Maclearin nuorison uuden vuoden juhlintaa kun kylän nuoriso lähti ”bileveneellään” vesille. Oli hauska seurata rannalta nuorten ilakointia ja hauskaa heillä todellakin näytti olevan. Huuto ja nauru raikasivat veneestä kun nuoriso lähti etenemään sillä kohti järveä. Tässä todisteena muutama kuva tuosta bileveneen tunnelmasta:

Cape Maclearin nuorison bilevene lähdössä vesille alkuillasta, hauskaa näytti olevan

Bongattiin myös monia upeita liskoja Cape Maclearin Otter Pointin kallioilla, yläkuvissa sinihäntäinen lisko sekä toinen mustakeltainen- lisko, vikkeliä pikkuotuksia.

Anteeksi siitä jos ja kun kerron seuraavaksi yhden hyvin järkyttävän tapahtuman minkä näin uuden vuoden yönä kävellessäni kylän läpi kohti paikallista yökerhoa(ei sovi eläinrakkaille ihmisille, etenkään koiria rakastaville ihmisille). Näin tienvarressa joukon lapsia, joista nuorimmat olivat ehkä noin 5- vuotiaita ja vanhimmat 12- vuotiaita, joukkiossa oli siis tyttöjä ja poikia. Ihmettelin sitä mitä lapset huusivat ja ”ilakoivat” tienvarressa, lapset olivat siis kerääntyneet piirimäiseen muodostelmaan tienvarrelle lähelle erään asuintalon kuistia. Näin lähestyessäni, että kahdella nuorella noin 10- vuoden iässä olevilla pojilla oli käsissään kaksi isoa puukeppiä/lankunpätkää. Pojat hakkasivat lankuilla maahan tai jotain joka oli maassa, mutta en nähnyt kauempaa mitä oli kyseessä. Oletin lasten pelaavan jotain malawilaisille tyypillistä peliä, jossa käytettäisiin keppejä/lankkuja. Ympärillä olevat lapset siis huusivat pojille kannustushuutoja ja luulin, että äänet olivat ilakoinnin ääniä. Sattuessani lapsiseurueen kohdalle näin vihdoinkin mitä he oikein touhusivat olin pyörtyä järkytyksestä sekä oksentaa siltä seisomalta keskelle tietä: pikkupojat hakkasivat maassa makaava puolitajuissaan olevaa koiraa (näin selvästi, että koira oli hyvin tuskissaan ja kärsi suuria kipuja hakkaamisen seurauksena), jonka yläruumis oli veressä sekä päälaki haljennut hakkaamisen seurauksena. Pojat vain jatkoivat hakkaamista siihen saakka kunnes koira oli kokonaan kuollut sekä ilmeisesti lapset aikoivat syödä koiran sen kuoltua. Käänsin pääni pois heti kun näin mitä koiralle tehtiin, peitin kasvoni käsillä ja aloin itkemään. Kyseinen näky oli niin oksettava, että en halua enää nähdä mitään sellaista. En ole kovin eläinrakas ihminen, mutta pidän koirista lemmikkieläiminä. En voi käsittää miten ihmiset kehitysmaissa kohtelevat eläimiä, ne eivät merkitse mitään paitsi ravintoa. Kaikkein köyhimmillä ei ole varaa ostaa lihaa markkinoilta, joten heidän täytyy saada sitä jollain keinoin ja mikä vain liha kelpaa ravinnoksi. Ikävää, mutta täysin totta.

Pääsimme myös todistamaan viikon huipennuksena itse Malawin nykyisen presidentin Mrs. Joyce Bandan vierailua Cape Maclearilla. Kaikki kylän ihmiset olivat kokoontuneet kylän laitamalla sijaitsevalle aukiolle odottamaan presidentin saapumista sekä juhlistamaan sitä malawilaisille tyypillisellä tavalla eli tanssilla ja musiikilla. Oli todella hienoa päästä seuraamaan ihan lähietäisyydeltä Cape Maclearin asukkaiden juhlintaa, kylän vanhemmat naiset olivat pukeutuneet presidentin kasvoin koristeltuihin chitengoihin ja miehillä oli yllään presidentin kasvoin koristeltuja paitoja. Mrs. Joyce Banda edustaa Malawissa ”peoples party”- nimistä puoluetta. Presidentin pääasiallinen tarkoitus vierailulle oli uuden kyläsairaalan avaaminen Cape Maclearille sekä kyläläisten kuuleminen siitä miten köyhyys vaikuttaa suuresti Cape Maclearin asukkaiden elämään. Tarkemmin ottaen aiemmin lähin sairaala sijaitsi Monkey Bayssa saakka, johon matkaa Cape Maclearista on noin 30 km. Toisin sanoen monet ihmiset ehtivät kuolla matkalla sairaalaan matkan pituuden ja teiden huonon kunnon vuoksi, kuulin tämän siis eräältä paikalliselta joka on asunut koko ikänsä Cape Maclearilla. Nyt kuitenkin asiaan on tullut muutos uuden kyläsairaalan myötä sekä klinikan joka sijaitsee lähellä turistivyöhykettä. Klinikalla työskentelee siis lääkäreitä Euroopasta saakka ja sitä pyöritetään vapaaehtoistyövoimin sekä hyväntekeväisyys rahaston varoilla.

Aitoa kuva- ja videomateriaalia presidentti Mrs. Joyce Bandan vierailusta Cape Maclearilla ennen uutta vuotta, pahoittelut videopätkästä, suoraan sanottuna aika amatöörimäinen suherrus, mutta pääasiana on äänten kuuluminen taustalta..

Toinenkin huolta ja surua Cape Maclearilla aiheuttava asia on hyvin paha hiv/aids- tilanne kylässä. Lähes jokaisella tai ainakin suurimalla osalla Cape Maclearin asukkaista on kyseinen sairaus eli yksi maailman tappavimmista sairauksista. Kuulin tämän eräältä naispuoleiselta Cape Maclearilla asuvalta tuttavaltani, joka kertoi itsekin käyneen testeissä, koska epäili saaneensa tartunnan joltain. Onneksi hänen testituloksensa osoittautui kuitenkin negatiiviseksi ja tuttavani oli silmin nähden helpottunut niin kuin arvata saattaa. Hiv/aids- tilanne on vakava myös siinä mielessä, että yhä useampi kylän lapsista jää orvoksi pian syntymänsä jälkeen, koska molemmat vanhemmat ovat kuolleet hiv/aids vuoksi. Useimmat lapsistakin voivat mahdollisesti kantaa hiv- virusta jo syntymästään saakka mikäli virus on tarttunut äidistä lapseen synnyttämisen yhteydessä. Olisi hienoa saada tulevaisuudessa mahdollisuus työskennellä hiv/aids- tilanteen parissa sekä pyrkiä kehittämään keinoja sairauden parantamiseen etenkin kehitysmaissa.

Kaiken kaikkiaan viikko Cape Maclearilla oli omanlainen seikkailunsa sekä virkistävä kokemus nähdä miten eri tavoin ihmiset elävät tässä yhdessä maailmassamme. Toivon todellakin kaikkea hyvää ihmisille, joita tapasin kyseisessä paikassa, heidän elämänsä ei ole todellakaan helppoa. Jokainen päivä on omanlainen selviytymistaistelunsa, mutta ihmisluonne on luotu taistelemaan sekä hyvässä että pahassa. Näin kuitenkin iloa Cape Maclearin asukkaiden kasvoissa, kyläläiset muodostavat tiiviin yhteisön keskenään ja ihmiset ovat alueella kuin yhtä suurta perhettä. Toisten ihmisten rakkaus, tuki ja turva ovat eräitä asioita, jotka auttavat kaikkein vähävaraisimpia jatkamaan elämäänsä päivästä toiseen.

Tässä loppuun vielä hieman kuvia Cape Maclearin luonnonpuistosta, joka kuuluu siis yhteen UNESCON maailmanperintökohteista (Lake Malawin luonnonpuisto on siis maailman ensimmäinen fresh water- luonnonpuisto, WWF toimii sen suojelijana). Vierailimme luonnonpuistossa Otter Point- nimisessä paikassa, joka oli siis muodostelma kivikallioita Malawi- järven rannalla. Paikka oli hyvin kaunis ympäristöltään, bongattiin sieltä kauniita lintuja sekä värikkäitä kaloja. Malawi- järven vesi on ihanan turkoosia, rakastin todellakin valokuvata kaikenlaista nättiä tuolla alueella. Itse asiassa ei ole valehtelua sanoa, että Malawi on yksi maailman luonnonkauneimmista paikoista, sitä se todellakin on kaikilta osin. Toivottavasti lopputulokset ovat katsomisen arvoisia: