Vielä viimeisiä
kertoja tulee käveltyä ja kierreltyä pitkin Chancon kampuksen kirjastoa, etsien
sieltä niitä tiedon antajia eli kirjoja, kirjoja ja aina vaan kirjoja.
Loppukokeet lähestyvät uhkaavasti ja itselläni on stressitaso huipussaan.
Pitäisi vaan muistaa kaikki sanat sekä se mitä luennoilla on opiskeltu
viimeisen lukukauden aikana. Tuntuu niin kuin olisi valmistautumassa
ylioppilaskirjoituksiin, onhan siitäkin jo vierähtänyt aikaa. Tosin
valmistautuminen terveys- kurssin ja sukupuoli- kurssin kokeisiin on ihan
mukavaa, koska aiheet kyseisillä kursseilla ovat olleet todella
mielenkiintoisia. Innolla ollaan oltu aina mukana luennoilla sekä
pohdittu/keskusteltu luentojen aiheista keskenämme myös vapaa- ajalla. Nyt
kuitenkin lisää vain pänttäämään sanoja, sanoja ja vielä kerran sanoja. Ei
turhia sanoja vaan niitä kaikkein oleellisimpia.
Eräs kerta
käsittelimme terveys- kurssin luennolla sairauksia ja niiden aiheuttajia
kehitysmaissa, eritoten Malawin yhteiskunnassa. Opettajamme kertoi meille
esimerkin Blantyren alueella sijaitsevasta alueesta nimeltään Ntopwa, joka on
ilmeisesti tavallaan slummi- alue. Kyseisellä alueella ihmiset asuvat
slummimaisissa asunnoissa ilman kunnollisia sanitaatio- järjestelmiä eli
vessoja. Senpä vuoksi alueelle on muodostunut ongelmaksi käsite ”flying
toilets” eli suomennettuna ”lentävät vessat”.
Toisin sanoen nämä lentävät vessat ovat muovipusseja, joiden sisältö on
sitä itseään, ulostetta ja virtsaa. Ihmiset Ntopwan alueella tekevät tarpeensa
muovipusseihin, jotka he sitten heittävät katujen varsille tai suoraan aamulla
ikkunasta ulos. Oikeastaan tarpeensahan voi hoitaa muovipussien avulla missä
vain vaikka ihan siinä matkalla kouluun. Saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta
todellisuudessa nämä ”lentävät vessat” aiheuttavat sairauksia ja ongelmia
ympäristölle. Niistä on tullut todellinen ongelma Ntopwan alueella sekä myös
muualla slummeissa ympäri Afrikkaa. Sen vuoksi sanitaatio- järjestelmiä,
viemäröintiä sekä yleisten vessojen rakentamista tulisi kehittää Ntopwan
kaltaisilla alueilla. Riski sairauksien leviämiselle on hyvin suuri jos ja kun
ihmisulosteita on yleisesti ottaen
”heiteltynä” kaikkialle.
Seuraavaksi haluaisin
kertoa siitä mihin valkoisen ihmisen ylipäätään tulisi varautua mikäli tekee
mieli matkustaa Malawiin tai mihin tahansa kehitysmaahan. Tarkemmin ottaen
haluaisin kertoa siitä miten täällä todellakin valkoisia ihmisiä röyhkeästi
”kustaan silmään” (pahoittelut sana valinnoistani, mutta se on ainoa keino
kertoa asiat todenmukaisesti). Eräänä lauantaina pari viikkoa sitten sain totaalisesti
kokea erään tapauksen jossa katukauppias yritti huijata oikein olan takaa.
Vietimme erään viikonlopun Lilongwessa ja minulla oli suunnitelmissa ostaa
itselleni kotiin viemisiksi djembe- rumpu. Löysin juuri sopivan djembe- rummun
eräästä katukaupan myyntikojusta ja päätin alkaa keskustelemaan rummun hinnasta
kauppiaiden kanssa (nämä juipit olivat siis sellaisia pojankloppeja niin
sanotusti tai suhareiden tapaisia, miten sen nyt ottaa). Kyseinen juippi sanoi
keskikokoisen djemben hinnaksi 25000kw siltä seisomalta ennen kuin edes ehdin
aloittaa hintojen kyselyjä. Katsoin tyyppiä suu auki ja kysyin uudestaan
järkyttyneenä: ”Sanoitko 25000kw, mitä ihmettä?!”. Kyseinen tyyppi nyökytteli
päätän ja toisti hinnan uudestaan. Me suomi-tytöt katsottiin uudestaan
toisiamme järkyttyneinä ja sanoin tyypille, että ehei nyt taidat poika huijata
meitä oikein kunnolla. Kerroin kyseiselle herralle, että olimme edellisellä
viikolla käyneet matkamuistomyymälässä Zombassa ja siellä samanmoiset rummut
maksoivat noin 2000kw. Juippi kuitenkin intti vastaan ja käski kavereitaan
puolustamaan häntä sekä kuulemma todistamaan, että 25000kw on sopiva hinta
keskikokoiselle djembelle. Heilautin kättäni tyypille ja puuskahdin
ärsyyntyneenä hyvästit. En todellakaan osta rumpua tuollaiseen hintaan, älä
poika kuvittele. Nimittäin 25000kw on euroissa lähemmäs 60€, joka on AIVAN
LIIKAA keskikokoisesta, kainaloon mahtuvasta djembe- rummusta.
Me suomi- tyttäret
lähdettiin paikalta nopeasti pois ja juostiin kadun yli ostoskeskukselle.
Kuulimme kuinka katukauppiaat huutelivat vielä jotain peräämme ja käskivät
tulla takaisin juttelemaan hinnasta. Menimme suivaantuneina ja vihaisina
kauppakeskukselle tekemään ostoksemme jonka jälkeen jäimme seisoskelemaan erään
pikaruokapaikan edustalle. Yhtäkkiä tämä eräs juippi, joka oli myymässä rumpua
minulle tuli paikalle juosten. Ilmeisesti hän oli seurannut meitä sinne ja
odotellut ostarin liepeillä kunnes tulisimme ulos kaupasta. Hän halusi jutella
kanssani edelleenkin rummun hinnasta ja sanoi, että sovitaan 25000kw sopivaksi
hinnaksi. Vastasin tiukkaan sävyyn, että älä unelmoi sellaisesta poika, koska
en tule todellakaan maksamaan semmoista summaa rummusta. Hän sanoi, että okei
ehdota jotain hänelle sopivaa hintaa, jotta pääsisimme sopuun asiassa. Sanoin
vihaiseen äänensävyyn, että ostan rummun 2000kw tai 2500kw, sen enempää ei
tipu. Kyseinen tyyppi yritti edelleenkin vängätä vastaan ja tiputti hintaa
10000kw ja siitä edelleen 8000kw. Pysyin tiukkana mielipiteessäni ja ilmoitin
maksavani 2500kw, ota tai jätä. Itse asiassa toistin hintaa papukaijamaiseen
tyyliin jolloin poika luovutti ja sanoi, että okei saat rummun 2500kw hintaan.
Siinä sitten lyötiin kättä päälle ja käskin poikaa sormia napsauttamalla
juoksemaan katukauppaansa sekä tuomaan rummun ostarille. Kyseinen tyyppi teki
työtä käskettyä ja vähän ajan päästä hän saapuikin jo djembe- rumpu käsissään.
Olin niin ylpeä itsestäni tuon rumpu- tapauksen jälkeen, olin ylpeä siitä että
pidin pintani enkä alistunut huijattavaksi. Itse asiassa mikäli emme olisi
edellisessä viikolla käyneet Zomban matkamuistomyymälässä katsomassa rumpujen
hintoja niin varmaan olisin tyhmänä maksanut sen 25000kw djembestä Lilongwessa,
voi luoja..Tämäkin tapaus osoittaa sen miten paikalliset täälläpäin huijaavat
valkoisia turisteja aika hävyttömästi. Nyt kuitenkin on oppinut huomaamaan
milloin jostain jutusta vedetään ylihintaa ja mikä hinta on tavallaan ”fair
price”. Ymmärrän kuitenkin sen miksi katukauppiaat yrittävät huijata, kun
tietää minkälaista elämää he elintasoltaan elävät. Kuitenkaan se ei oikeuta
törkeisiin huijauksiin jos sattuu omistamaan valkoisen naamakertoimen.
Tuon Lilongwen
viikonlopun jälkeen me suomi- tytöt lyötiin ylävitoset voittajien tyyliin ja
naureskeltiin, että meitä tyttöjähän ei enää juipit huijaa. Ehei , ei
todellakaan...
Tässä vielä biisi,
joka on omistettu meidän ihanille jupeille ja suhareille, ilman teitä meidän
reissu Malawissa ei olisi mitään, vai mitä pojat? vai pitäisikö sanoa ” For Sure?”
Painotan taas tässä
loppusuoralla sitä, että tämän blogin tarkoitushan nimenomaan on olla vaihto-
opiskelustani kertova blogi, mutta haluan mielenkiinnostani pohtia täällä myös
Malawin yhteiskuntaan liittyviä juttuja (niin kuin aiemminkin olen jo
pohtinut). Etenkin naisten asema malawilaisessa kulttuurissa kiinnostaa itseäni
ja seuraavaksi pohdinkin taas kerran naisen asemaa tässä kulttuurissa, tosin
keskittyen valkoisen naisen asemaan malawilaisessa kulttuurissa. Tämä kyseinen
aihe on hyvinkin läheinen itselleni. Olenhan tällä hetkellä juuri se valkoinen
nainen Malawissa (niin ja tietysti ystäväni myös, joten meitä ”uhreja” on
kaksi).
”Naiset ovat kuin autoja, näet erilaisia joka päivä”.
Kyseinen legendaarinen teksti bongattu minibussista, saa kyllä feministisen
puolen kiehumaan raivosta. Kyseinen ajattelutapa on hyvinkin yleinen kaikkialla
maailmassa, mutta hei jätkät, ottakaa iisisti ja keskittykää vain niihin
”autoihin”, senhän te parhaiten osaatte, haha.
Jep, niin..tuota noin
mitenhän sitä edes pystyisi aloittamaan tämän aiheen pohtimisen, koska siitä
todellakin riittää kokemuksia kerrottavaksi (yritän kuitenkin tiivistää kaiken
oleellisen lyhyesti). Tässä viimeisten neljän kuukauden aikana on tullut
todellakin koettua kantapään kautta se minkälainen rooli valkoisella naisella on
malawilaisessa kulttuurissa. Voisin vaikka aloittaa kertomalla siitä, että
malawilainen kulttuuri on miesvaltainen vaikkakin nykyään maan presidentti on
naispuoleinen henkilö. Hienosti sanottuna malawilaisessa yhteiskunnassa toimii
patriarkaalinen systeemi, enemmistöltään miehet tekevät yhteiskuntaa koskevat
päätökset sekä heille suodaan mahdollisuuksia enemmän mm. ammatillisesti.
Malawilaisessa kulttuurissa mies on perheen aivot ja hän tekee suurimmilta osin
perhettä koskevat päätökset. Nainen perheessä on se kodinhengetär (taisin
kertoa tästä aiheesta jo silloin viime syksyn blogipäivityksissäni) ja siellä
”nyrkin ja hellan välissä” niin sanotusti. Miehillä on lupa lähteä viettämään
iltaa ulos ystäviensä kanssa sekä juomaan muutamat oluet baariin. Miehillä on
lupa myös pettää vaimoaan ja mikäs sen parempi väline siihen on kuin ”helppo
valkoinen nainen”, ikävä kyllä. En siis
vihjaa millään tavalla siihen, että olisin tuo ”helppo valkoinen nainen”, joka
on pettänyt jotain jonkun kanssa. Kerron vain yleismaailmallisesti omien
havaintojeni kautta, että tällaista todellakin tapahtuu nykyaikana
malawilaisessa kulttuurissa (niin kuin varmaan muuallakin maailmassa, ei mikään
yllätys siis).
Sanotaanko, että
jokaisen afrikkalaisen miehen unelmana olisi saada mahdollisuus seurustella tai
pitää hauskaa valkoisen naisen kanssa. Erilaisuus kiehtoo ja valkoinen ihminen
nähdään eksoottisena olentona tässä maassa, niin kuin toisin päin mustat ihmiset
Euroopan mantereella. Sen huomaa jopa siinä, kun menee ostoksille malawilaiseen
apteekkiin ja luo katseensa kassan tiskillä olevaan kondomipakkaus- hyllyyn.
Jokaisessa pakkauksessa on viettelevä kuva valkoihoisesta blondista tai
brunetesta, tietysti lähikuva zoomattuna
öljyttyihin rintoihin tai peppuun. Jos ja kun valkoinen nainen astuu yksin (tai
toisen valkoisen kaverinsa kanssa) malawilaiseen baariin ilman miestään tai
malawilaisia naispuoleisia kavereitaan voi olla varma siitä ettei saa hetken
rauhaa miespuoleisten henkilöiden ahdisteluilta. Valkoinen nainen, joka menee
yksinään baariin saa heti tietynlaisen roolin astuessaan sisään. Toisin sanoen
hänet merkataan maksulliseksi naiseksi ja ”lupaus seikkailusta”- leima otsassa
onkin hyvä sitten viettää iltaa yöelämässä, kun joka toinen miespuoleinen
henkilö tulee vihjaavasti kysymään, että ”paljonko maksaa?”. Valkoisen naisen tulisi mukautua
malawilaisten miesten mieltymyksiin ja ennakko- oletuksiin, jotka he ovat muodostaneet
pikkuaivoihinsa katselemalla länsimaalaisia aikuisviihde- leffoja tai kuvia
valkoisista supermalleista nettipalstoilta. Kuitenkin aina se aito malawilainen
nainen on se paras nainen loppupeleissä, turvallinen ja kanaemon- luonteen
omaava ”Sugar Mama”. Valkoinen naikkonen on vain oiva piristysruiske keski- iän
kriisissä rämpivälle, kaljuuntuvalle ja kaljaa kittaavalle perheen isälle.
Kerron myös tähän väliin
muutamia tapauksia, jotka antavat osviittaa siitä mikä miesten suhtautuminen
valkoihoisiin naisiin on malawilaisessa kulttuurissa. Tapaukset, jotka tulen
nyt kertomaan ovat sattuneet itselleni täällä Zombassa, missäs muuallakaan.
Lähdin eräänä iltapäivänä käymään Zomban keskustassa aikeissani ostaa
apteekista nenäsuihketta itselleni (meidän guest housen kämpässä on
todennäköisesti hometta joka aiheuttaa itselleni nuhaa, tällainen tieto tähän
väliin). Kävelin tuttuun tapaan reittiä jota yleensä aina käytämme kulkiessamme
kämppä- keskusta väliä. Matkan varrella ohitin erään myyntikojun tienvarressa,
jossa yleensä pari nuorta miestä (ehkä omanikäisiäni) myyvät hedelmiä sekä
recharge- kortteja. Kyseiset tyypit huomasivat minut jo kaukaa kun lähestyin
heidän myyntikojuaan ohittaakseni sen matkalla keskustaan. Tullessani
myyntikojun kohdalle katsahdin heitä silmiin ja sanoin korrektin ystävällisesti
”Hello” heille. Miehet vastasivat takaisin ”Hello” imelään sävyyn sekä
virnuillen toisilleen poikamaisesti. Yhtäkkiä toinen kyseisistä tyypeistä
hyppäsi ylös myyntikojunsa takaa ja tuli niin sanotusti ”iholleni kiinni”
hokien ”I love you”- lausetta. Tarkoitan siis, että kyseinen tyyppi käveli
takanani vähän aikaa ja tuli melkein selkääni kiinni sekä samalla hokien
rakastavansa minua. Tunsin oloni aika epämukavaksi ja käskin tyyppiä pysymään
kaukana sekä huikkasin hänelle lopulta takaisin: ” Sorry but i do not love
you”. Jatkaessani matkaa kuulin kuinka tyypit nauroivat ja matkivat ääntäni
sekä toistaen lausetta jonka sanoin heille.
Toinen melkein
samanmoinen tapaus sattui ehkä noin viikko sitten, kun me suomi- tytöt olimme
palaamassa kaupasta kämpillemme. Olimme viettäneet päivän nettikahvilassa
lukien artikkeleita terveys- kurssin kokeeseemme sekä sen jälkeen käyneet
viikon ruokaostoksilla Shopritessa. Siinä sitten tallustelimme pitkin
kylänraittia käsissämme painavat ostoskassit. Jonkin matkaa käveltyämme meitä
vastaan tuli kaksi nuorta miestä, jotka juttelivat keskenään kovaan ääneen. He
huomasivat meidät jo kauempaa kunnes toinen heistä alkoi huudella meille jotain
chichewan kielellä lähestyessään meitä. Me suomi- työt katsottiin toisiamme hieman
huvittuneina ja ajattelimme, että ehkä kyseinen henkilö on humalassa tai
jotain. Tullessaan kohdallemme tyyppi puhui edelleen chichewaa meille ja yritti
ottaa minua kädestäni kiinni (niin siis käsivarrestani, koska käsissäni oli ne
ostoskassit, mutta riuhtaisin käteni irti hänen otteestaan. Vastasimme, että
emme ymmärrä mitä sanot ja yritimme vain kävellä hänen ohitseen. Tyyppi
kuitenkin lähti seuraamaan meitä ja sanoin hänelle, että jätä meidät rauhaan.
Tyyppi alkoi hokemaan minulle, että ”take it easy” ja yritti ottaa uudestaan
käsivarrestani kiinni estääkseen minua
etenemästä. Pysähdyin ja sanoin herralle ”päästä irti kädestäni, en nyt
halua jutella kanssasi koska minulla kiire kotiin”. Kyseinen tyyppi ymmärsi
irrottaa otteensa sekä kääntyi pois. Me suomi- tytöt jatkoimme matkaa aika
suivaantuneina tapahtuneesta ja ihmettelimme, että mikä näitä ihmisiä vaivaa
täällä.
Viimeisin tapaus
sattui meille jo silloin alkuaikoina, kun saavuimme Zombaan lokakuun alussa. Kerran
kävellessämme kampukselta takaisin kämpillemme tienvarrella meitä vastaan tuli
poikajoukko, iältään kyseiset pojat olivat ehkä noin 10- vuotiaita. En ole
varma olivatko kyseiset lapsoset katulapsia, mutta ainakin heidän ulkomuotonsa
perusteella voisin päätellä, että olivat (laihoja, reikäiset ja likaiset
vaatteet päällä, yhdellä kädessään pussi jossa ruoantähteitä). Ohittaessamme
pojat he tuttuun tapaan ojensivat kätensä suuntamme samalla hokien ”give me
money”- lausetta. Katsahdimme poikia ja sanoimme ystävällisesti, että emme anna
rahaa tai emme pysty nyt antamaan rahaa. Pojat jäivät virnuilemaan tienvarteen
ja katsoen meitä pitkään, kun kävelimme heidän ohitseen. Sitten muutama poika
kyseisestä joukosta huudahti vielä peräämme: ”Do you wanna sex with me?”. Niin
ja he huudahtivat tuon lauseen kovalla äännellä muutamaan kertaan (että
varmasti ne kaikki muutkin ohikulkijat kampukselle päin kuulivat sen HYVIN
selvästi). Käännyimme katsomaan taaksemme järkyttyneinä ja mietimme, että
kuulimmeko nyt ihan oikein nuo huudot vai kuvittelimmeko. Ikävä kyllä sanoa,
että emme kuvitelleet, sen verran selvästi ne pikkupojat huutelivat tuota
kysymystä.
Ensinnäkin en
henkilökohtaisesti pidä siitä mikäli joku täysin tuntematon henkilö lähtee
seuraamaan minua sekä vaatien pysähtymään. Toiseksi en todellakaan pidä siitä
mikäli joku käy suoraan sanoen ”käsiksi” minuun ilman mitään varoitusta tai
huutelee minulle jotain törkeyksiä. Kaiken kukkuraksi tilanteen vielä
ahdistavammaksi tekee se mikäli se käsiksi käyvä tai huuteleva henkilö on
miespuoleinen, pikkupojista puhumattakaan. Mielestäni nämä kertomani esimerkit
omista kokemuksistani kuvaavat hyvin sitä miten miehet tässä kulttuurissa
suhtautuvat naisiin, etenkin meihin valkoihoisiin. Sanotaanko, että
valkoihoinen nainen nähdään jonkinasteisena objektina, jota tavoitellaan
itselleen ja jonka avulla on hyvä kehuskella kavereilleen omistavansa sen.
Kuvottava ajatus, mutta hyvinkin paikkansa pitävät, sen olen ihan
henkilökohtaisten kokemusteni kautta todistanut. Kuvottavaa on myös se, että
miten jo pienet pojat tarkemmin ottaen ne pienet miehen alut huutelevat jotain
noin alentavaa valkoihoisille naisille seksiin tai naisia alentaviin sanoihin
liittyen (niitäkin on huudeltu meille muutamia kertoja). En voi käsittää sitä
minkälainen asema naisella todenmukaisesti on tässä kulttuurissa jos pienet
pojat oppivat käytöksensä aikuisilta miehiltä, tarkemmin sanoen heidän
roolimalleiltaan ja ihailun kohteiltaan. En osaa varmuudella sanoa millaista
käytös on paikallisia eli malawilaisia naisia kohtaan, mutta itsestäni tuntuu
ettei paikallinen nainen saa niin paljon törkyä niskaansa kuin valkoinen
nainen. Valkoisena naisena on ehkä mahdollisuus saada enemmän kunnioitusta
mikäli olet naimisissa oleva perheen äiti sekä hyvässä virassa, mutta sekään ei
ole täysin varma asia. Jos ja kun olet taas nuori opiskelijatyttönen niin olet
helppo kohde miehille, jotka haluavat yrittää saada valkoista naista itselleen.
Valkoisen naisen
taakka on raskas kantaa eikä siitä pääse todellisuudessa eroon koskaan vaikka
esim. menisi naimisiin malawilaisen miehen kanssa. Se on karu totuus, joka on
vain hyväksyttävä mikäli tekee mieli elää tässä kulttuurissa normaalia elämää. Aina taustalla on se epäileväinen asenne, kun
on kyse erilaisesta ihmisestä joka ei ole yksi heistä. Opetus on se, että kaikki
jutut ei mene aina niin kuin Disney- leffoissa, vaikkakin haluaisi uskoa
menevän kuin Kiaran ja Kovun tarinan (vaikka kyllähän ne melkein joskus
menee..)
Saimme myös
mahdollisuuden noin pari viikkoa sitten eräänä arki- iltana vierailla
malawilaisessa kodissa, joka oli itsessään kiva kokemus. Meidän miespuolinen
opettajamme kutsui vaimonsa kanssa meidät suomi- vaihtarit illalliselle heidän
kotiinsa. Heidän poikansa, joka
opiskelee myös sosiaalitieteitä Chancossa oli mukana illallisella. Opettajamme
koti oli todellakin upea sisustukseltaan, hyvin afrikkalaistyylinen joka
miellytti omaa silmääni. Illallisella tarjoiltiin riisiä, lihapataa, papuja,
avokado- salaattia ja höyrytettyjä vihanneksia. Ruoka oli tyypillistä
malawilaista ruokaa kaikkineen lisukkeineen, ai niin ja jälkiruoaksi jokainen
sai oman mangon syötäväkseen. Niin ja se mango piti myös itse kuoria.
Kuoriminenhan ei tuottanut ongelmia, koska nykyään olen mestari mangon
kuorinnassa, hah miettikääpä sitä. Me
suomi- tytöt päätettiin myös hyvin tyypilliseen suomalaiseen tapaan viedä
isäntäperheen emännälle tuliaisiksi kahvipaketin. Kiittelivät kovasti siitä ja
muutenkin ilta meni mukavasti jutustellessa sekä nauraessa meidän opettajamme
vitseille, hyvin hauska persoona: )
Ajattelin myös tässä
yhteydessä esitellä erään hyvin mielenkiintoisen lehden, jota on tullut aina
välillä lueskeltua täälläpäin. Lehden nimi on ”The Big Issue” ja sen pystyy
ostamaan mistä tahansa esim. kadulta, kaupasta tai vaikka hotellin
vastaanotosta. Kyseistä lehteä voisi verrata Suomen Kuvalehteen, jutut ovat
ainakin yhtä kiinnostavia ellei jopa kiinnostavampia. Lehden hinta on 500kw ja
osa lehden tuotoista menee hyväntekeväisyyteen, joten hinta ei ole siihen
verrattuna todellakaan päätä huimaava. Lehdessä on ollut artikkeleita liittyen
mm. minibussien ”sisäänheittäjien” tekemistä rikoksista, presidentin toimien
arvostelusta, hiv/aids- tutkimuksesta jne.
Tässä vielä kuvia lehden sisältämistä artikkeleista, ehkäpä näistä näkee
jopa hieman lukea mitä lehden jutut pitävät sisällään.
Ai niin ja ihan viimeisimmäksi kuvia hirviöstä, joka asustaa meidän
kämppämme keittiössä. Syynä hirviön olemassa oloon on likainen keittiö,
likaiset astiat(jotka lötköttävät aina viikon siellä tiskialtaan pohjalla),
ruoan tähteet lattialla jne. Tässä pari kuvaa tuosta ällöttävästä otuksesta eli
jättitorakasta joka asustaa keittiössämme ja aina pimeän tullen se hiippailee
piilostaan tiskialtaalle. Niin ja kerran pari tällaista torakkaa oli myös
moskiittoverkkoni sisällä (en tiedä miten olivat sinne joutuneet tai ylipäätään
miten niitä oli meidän makuuhuoneessa). Heräsin vain yöllä siihen kun tunsin
että jokin verkon sisällä tipahti päälleni tai kuulin sellaisen vaimean kops-
äänen. Sitten tunsin myös kuinka jokin kipitti ihan korvani vierestä jonnekkin.
Heräsin ja kömmin ulos verkkoni sisältä, laitoin valot päälle ja näin kuinka
kaksi isoa torakkaa kipitteli pitkin moskiittoverkkoani, niin siis sen
sisäpuolella. Tosi ällöttävää, me suomi- tytöt yritettiin sitten paniikissa
tappaa kyseisiä hirvityksiä, en henkilökohtaisesti pysty liiskaamaan mitään
torakkaa (joten jätin sen työn ystäväni hoidettavaksi). Tekee pahaa kuulla se rusahtava
ääni, joka lähtee siitä kuoresta ja kun ne sisälmykset purskahtavat ulos
torakasta (ai niin älkää sitten syökö mitään samalla kun luette tätä). Mut hei,
näihin torakoihin, jättihämähäkkeihin ja ylisuuriin koppakuoriaisiin tulee
tottua mikäli mieli tekee elää Afrikassa, niistä ei pääse eroon täällä..joten
kaikki ötökkä- kammoiset, ehkä kannattaa miettiä pari kertaa ennen kuin päättää
lähteä tänne. Se oli vitsi, kyllä niistä selviää, ei ne niin pahoja otuksia
ole..
Hauskaa alkanutta viikkoa vain kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti