Luentoja,
esseitä, kirjoittamista kynä sauhuten, istumista tietokoneen ääressä, kirjaston
pölyisten hyllyjen välissä nyhjäämistä, ilmoitustaulujen tarkkailemista
päivästä toiseen..juu, ei meidän elämä täällä Malawissa oikeasti näin tylsää
ole vaikka se siltä kuulostaakin. Tuossa alussa vain tuli lueteltua niitä
juttuja joiden parissa arkiviikot tulee yleisesti ottaen vietettyä. Toki mukaan
mahtuu myös muutakin opiskelujen lisäksi, mutta töitä täytyy oikeasti tehdä jos
haluaa saada tuloksia aikaan. Tällä hetkellä työn alla on ainakin kolmisen
esseestä, jotka todellakin vievät aikaa, joka kymmenes sekunti täytyy tarkistaa
jokin sana netistä tai sanakirjasta. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen,
että olen saanut jo yhden esseen palautettua, tosin pelon sekaisin tuntein
odotan arvostelua sosiologian laitoksen proffalta. Nyt samalla näpyttelen tässä
koneella kahta muuta esseetä sekä yritän sivusilmällä lueskella kahta
artikkelia Etiopian intensiivikurssia varten (tulen kertomaan kyseisestä
reissusta sitten enemmän joulukuussa). Aihealueet kursseilla ovat olleet
todellakin mielenkiintoisia, ei mitään valittamista. Aiheet ovat liittyneet
esim. sosiologian teorioihin ja filosofeihin, sukupuoleen, feminismiin,
maaseudun kehitykseen, urbanisaatioon, ympäristöön, terveyteen ja sairauksiin
yhteiskunnassa jne. Kaikkiin kyseisiin aiheisiin keskitytään sosiologisesta
näkökulmasta katsottuna ja tarkastellaan esim. nimenomaisesti ihmisryhmien
vaikutusta kyseisiin aihealueisiin, niin ja siis tarkastelun kohteena ovat
Afrikan valtiot. Itse olen mielenkiinnolla kuunnellut luennoilla sekä lukenut
aiheisiin liittyvää kirjallisuutta. Yksi asia tosin harmittaa, nimittäin se,
että kampuksen kirjaston kirjavalikoima on niin sanotusti aika vanhanpuoleista.
Suurin osa kirjallisuudesta on 80- ja 90- luvuilta eikä nykyajan teoksia ole
oikein käytettävissä. Toki tiedon saaminenhan se pääasia on, mutta kaipaisin
silti uudempaa materiaalia opetukseen. Tässäkin asiassa siis on havaittavissa
se, että olen opiskelemassa kehitysmaassa.
Hehkutin
viime blogi- päivityksessäni sitä miten tykkään malawilaisten yhteisöllisestä
kulttuurista ja ”Sister
& Brother”-
ajattelutavasta. Nyt kuitenkin melkein kahden kuukauden aikana olen huomannut,
että käytös
meitä valkoisia kohtaan
täällä on osiltaan tekopyhää ja ihmiset osaavat näytellä hyvin ystävällisyytensä.
Olen oppinut huomaamaan
tutustuessani uusiin ihmisiin, että ketkä oikeasti haluavat tutustua minuun
ihmisenä eivätkä vain
oleta, että valkoinen nainen on ”helppo tapaus”. Eräs afrikkalainen ystäväni
kertoi
minulle, että ”siskot ja veljet”-
ajattelumalli on vain oikeasti mustien ihmisten välinen juttu. Ihmiset, jotka
täällä kutsuvat meitä
siskoikseen eivät siis oikeasti tarkoita sitä, se on vain yleistä mielistelyä
valkoihoisia
kohtaan, että sillä
tavalla. Me suomalaiset olemme myös edelleenkin kohdanneet rasismia täällä
Zomban
pikkupitäjässä, ”mazungu”- huuteluita
on tullut vastaan yhä enemmän sekä niihin liitettynä mm. naisiin
kohdistuvia alentavia
sanoja( you know what I mean). Tosin joillakin tyypeillä ei ole pokkaa huudella
törkeyksiä meille, kun
liikumme ulkona porukassa jossa on myös miespuoleisia kavereita. Kuitenkin
painotan edelleen sitä,
että on rasismin kohtaaminen on silmiä avaava kokemus, jokaisen tulisi kokea se
edes kerran elämässään.
Ihan oikeasti.
Seuraavaksi myös pieniä
huomioita ihmisten puheeseen sekä erilaisiin ääniin liittyen. Hassu juttu on
se, että
miten
malawilaiset täälläpäin ääntävät l- kirjaimen puhuessaan r- kirjaimeksi.
Kuulostaa hieman typerältä, mutta voisin kertoa yhden hauskan esimerkin eräältä
luennolta. Sillä kertaa luennon alussa oli taas jotain säätämistä
kurssiaikataulujen kanssa ja oppilaat melusivat taas yhteen ääneen. Itseäni
alkoi yhtäkkiä kauheana huvittamaan se, kun opettaja kysyi oppilailta mihin
aikaan luento voitaisiin pitää. Jokainen oppilas huuteli sanaa: ”Crash!”. Olin
hieman hämilläni, että mitä ihmettä? Miksi oppilaat huutavat murskata sanaa,
kun opettaja kysyy sopiiko jos luento on silloin tai tällöin? Huuteluiden
jatkuttua ymmärsin mistä on oikein kysymys, oppilaat siis itse asiassa huusivat
sanaa ”class” eli tunti tai luento, miten se halutaan ymmärtää eikä sanaa
”crash”. He vain äänsivät l- kirjaimen r- kirjaimeksi ja kuulosti niin kuin
h-äänne olisi ollut sanan lopussa. Tosi hassua, mutta ihan totisinta totta,
Malawissa jotkin ihmiset ääntävät nimenomaan nuo kyseiset kirjaimet tällä
tavoin. Olen törmännyt myös kaupungilla ym. paikallisiin, jotka myös ääntävät
jotkin sanat samoin tavoin. Nyt kuitenkin omat korvani ovat alkaneet tottua
tuohon ja osaan jo tunnistaa mikä sana on milloinkin kyseessä.
Toinen aika
huvittava, mutta tavallaan myös hyvin rasittava juttu on ”käärmeen suhina”
(taas kerran näitä meidän suomi-tyttöjen nimityksiä kaikille pöljille jutuille
täällä). Antakaas kun hieman kerron mitä tämä kyseinen nimitys tarkoittaa, se
siis liittyy huomion kiinnittämiseen kahden ihmisen välillä. Kuvitelkaa
tilanne, jossa olette esim. kävelemässä kadulla jonkin hedelmäkojun ohitse tai
kampuksen kirjastolla laukkujen säilytyspisteen ohitse (sellainen todellakin on
Chancossa). Yhtäkkiä kuulette joko jommalta kummalta puoleltanne tai takaanne
”sss”-suhinamaista ääntä, sellaista vähän niin kuin käärmeen ääntelemistä.
Kiinnitätte huomion tuohon outoon suhinaan ja käännytte katsomaan, että mistä
se tulee. Kenties hengenvaarallinen tappajakäärme on kannoillanne tai ehkä se
jo kiemurtelee jaloissanne. Harmiksenne kuitenkin toteatte, että tuon suhisevan
äänen takana onkin vain malawilainen miespuoleinen henkilö. Kyseinen tyyppi
suhisee käärmeen tavoin kiinnittääkseen huomionne ja saadakseen teidät
katsomaan sekä kuuntelemaan hänen asiaansa. Myönnän, että kyseinen tapa tosiaan
toimii, kuin itsestään sitä havahtuu tuohon käärmemäiseen suhinaan ja huomaa,
että nyt jollain on jotain asiaa. Tähän ilmiöön törmää siis useimmiten kaikkialla
Malawissa, ainakin Zombassa aina. En tiedä mistä tuo kyseinen äänne on
peräisin, miten se on alunperin muodostunut ja mikä on sen syvempi merkitys vai
onko semmoista ollenkaan. Ehdottaisin kuitenkin kyseisiä suhisijoita
lähettämään oman suhina demo-nauhansa lähimpään äänitys-studioon. Sillä voisi
avautua paikka vaikka seuraavana ”käärmeen ääntelijänä” Avara Luonto-
dokumentin tuleviin jaksoihin..
Nyt sitten on
jatkoa luvassa listalle, joka käsitteli tapoja joilla voi päästä hengestään
täälläpäin. Anteeksi, mutta rakastan mustaa huumoria. Viimeksi esittelin kolme
esimerkkitapausta kuoleman kanssa leikkimisellä ja nyt kyseinen lista saa
jatkoa ainakin kahdella uudella tapauksella:
4. Uuden
kämppämme makuuhuoneessa oleva valokatkaisija antaa oikein kunnon
sähköshokkihoitoja sitä tarvitsevalle. Eräänä iltana olin tulossa suihkusta ja
aikeissa sammuttaa valot kylpyhuoneesta. Laittaessani etusormen valokatkaisimen
päälle ja painaakseni sen alas sain hyvin tuntuvan sähköiskun.
Yksityiskohtaisesti selittäen sormeni jäi vähäksi aikaa katkaisimen päälle ja
tunsin kuinka sähkövirta kulki pitkin vasenta kättäni aiheuttaen huonon olon
sekä ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Onni onnettomuudessa ei käynyt pahemmin,
sain itseni irti virtakatkaisimesta. Sydämen pysähdys ei tosin olisi ollut
kaukana mikäli volttien määrä olisi ollut suurempi.
5. Olen
kävelemässä innoissani aamutuimaan kämpiltä taas kerran kampukselle
opiskelemaan, jee. Kävellessäni tien vasenta puolta niin kuulen kuinka takaani
tulee lujaa vauhtia auto, tarkemmin ottaen iso lava-auto eli matola. Pienikin
virhe askel oikealle sivulle niin olisin jäänyt pyörimään kuin märkä rätti
auton renkaiden alle. Kyseinen matola kaahasi ohitseni tyyliin muutaman sentin
päästä oikeasta käsivarrestani melkein hipaisten sivupeilillään sitä, hurjaa
menoa.
Jos joku
nyt yrittää päteä ja väittää, että kyseiset tapaukset olisi voinut välttää
esim. sillä tavoin, etten olisi heti suihkusta tullessani koskenut
valokatkaisimeen (sormissani oli vielä vesipisaroita) tai olisin kävellyt tien
toista puolta, koska kävelin väärää puolta viitaten vasemman puoleiseen
liikenteeseen täällä. Niin kyseinen henkilö voi nauraa itsensä kipeäksi
lukiessaan tätä tai sitten samaistua näihin tapahtumiin tunnetasolla ja
osoittaa myötätuntoa/häpeää minua kohtaan. Arvostan joka tapauksessa molempia
tekoja kiltin luonteeni vuoksi, kiitos.
Jatkoa (ehkä)
luvassa…
Voisin
vielä myös hieman jatkaa niinkin mukavan aiheen kuin ’kuolema’ parissa. Itse
asiassa Malawissa kuolemaan suhtaudutaan yllättävän kevyellä ja joka päiväisiin
tapahtumiin kuuluvalla asenteella. Tottahan on se, että kuoleminen on
yleisempää täällä ja siihen suhtaudutaan hyvin normaalina juttuna. Kerran
näin kaksi kuolinilmoitusta kampusalueen
käytävällä. Toinen kuollut henkilö oli yliopiston henkilökuntaan kuuluva
tyyppi, joka oli siis menehtynyt liikenneonnettomuudessa. Toinen oli taas nuori
miespuolinen opiskelija, jonka kuolinsyy oli kuulemani mukaan alkoholimyrkytys.
Juttelin erään afrikkalaisen kaverini kanssa kyseisen opiskelijan kuolemasta
(kaverini siis tunsi kyseisen tyypin, olivat hyviä ystäviä) ja hän kertoi
ystävänsä kuolemasta hymyssä suin. Se oli kyllä hieman ihmeellistä näin
suomalaisena, tuntui aika oudolta, niin kuin mitään ei olisi edes tapahtunut.
Ystävä vain kuoli tuossa viime viikonloppuna ja that’s it. Mielestäni
nimenomaan tähänkin asiaan liittyy malawilaisten elämäntapa ja eritoten
uskonnollisuus. He ajattelevat, että jokaisen ihmisen pois meno on ennalta
määrätty ylimmältä tahdolta ja sen vuoksi he eivät ehkä sure niin voimakkaasti
jonkun kuolemaa. Tämä on siis vain omia päätelmiäni ja pohdintojani asiaan
liittyen, voin toki olla väärässäkin.
Niin ja
vielä yksi asia erikoinen asia, josta ajattelin avautua tässä blogissa, se asia
liittyy hiuksiini jos se nyt jotain kiinnostaa. Niin kuin taas aiemmin jo
kerroinkin, että otin kolmisen viikkoa sitten pikkulettejä hiuksiini. Silloin
se vaikutti siistiltä ja hauskalta idealta, mutta lettien pois ottamisen
jälkeen olin taas itkun partaalla. Odottakaapa, kun hieman avaan kyseistä
aihetta enemmän. Letit minulta otti pois eräs afrikkalaisen kaverini kaveri,
joka on siis ihan ammattilainen lettien teossa ja poistamisessa. Lettien
poistoon meni noin kaksi tuntia, koska kaverini kaverin lisäksi lettejäni pois
otti kaksi muuta naista (nämä naiset olivat itse asiassa asuintalomme
pihavartijoita). Vola, viimeisimmänkin letin pois oton jälkeen olin saanut
kivan afro- lookin tai käkkärä- permiksen, miten sen nyt haluaa tulkita. Okei,
siinä loppuilta tulikin ihasteltua tätä uutta permistä ja huokaisten
helpotuksesta, kun painavat letit oli poistettu (kaiken lisäksi ne kutittivat
päänahkaa ja haisivat aika ”imartelevalle”). Päätin käydä illasta vielä
suihkussa, jotta tämä permis sitten latistuisi yön aikana, itse asiassa toivoin
aamulla herääväni jälleen samanlaisessa kuosissa kuin ennen lettejä. Niin ja tosiaan
aamulla herätessäni olikin jo kyyneleet silmissä, hiukset totaalisen takussa
sekä sängyssä kauhea pallero päästä irti lähteneitä hiuksia. Hiukseni olivat
myös ohentuneet aikalailla, sanotaanko että entisistä paksuista hiuksistani oli
jäljellä vain ohut hiirenhäntä. Siinä vaiheessa päätin kirota kyseisen
kampaamon (missä otin letit) alimpaan maan kolkkaan ja lupasin itselleni, että
ei enää ikinä pikkulettejä tai tekohiuksia. Se lupaus tulee pitämään, ainakin
kun katsoo hiuksiani nyt. Jouduin tämän episodin myötä palaamaan siihen
hiusmalliin, jonka omistin ollessani 8-vuotias pikkutyttö ala-asteella.
Peruspolkka kyllä pukee ihan hyvin, mutta vieläkin haikeana muistelee niitä
pitkiä kutreja, jotka omisti ennen lettejä. Hyvä juttu on se, että hiukset
kuitenkin kasvavat aina takaisin eli eiköhän tässä vielä toivo elä tämänkin
asian kanssa.
Ajattelin
myös nostaa blogissani esille joitain Malawin yhteiskuntaan ja ajankohtaisiin
ilmiöihin liittyviä juttuja. Aiemmin taisinkin jo pohtia hieman alustavasti
naisten asemaa täälläpäin sekä sitä miten naispresidentin valinta on tuonut
muutoksia naisten asemaan Malawin yhteiskunnassa. Seuraavaksi haluan tuoda
esiin huomioitani liittyen lasten asemaan täällä sekä iloisiin että vähän
ikävimpiinkin aihealueisiin takertuen. Olen laittanut merkille kävellessäni
Zomban keskustassa, Blantyressa ja minibussilla matkustaessani, että teiden
varsilla (virastojen, kahviloiden, yleisten ilmoitustaulujen jne.) on isoja
mainos- bannereita/ julisteita, jotka liittyvät lapsikaappauksiin ja lapsien
seksuaaliseen hyväksikäyttöihin. Tuntuu, että kyseinen aihe on hyvinkin
pinnalla malawilaisessa yhteiskunnassa ja sen ehkäisemiseen halutaan puuttua.
Olen myös havainnut lukiessani paikallista sanomalehteä aamuisin, että monesti
lehdissä on ollut uutisia esim. lasten kaappauksista ja salakuljetuksista rajan
yli Mosambikiin. Eräs uutinen kertoi köyhästä malawilaisperheestä, jossa lasten
isä oli lähtenyt salakuljettamaan kahta pientä poikaansa Mosambikiin
työskentelemään seksiorjina. Kyseinen perhe oli hyvin vähävarainen ja isä oli
halunnut myydä poikansa pois, jotta perhe saisi rahaa elämäänsä Malawissa.
Tuota uutista oli todellakin kuvottava lukea ja teki hyvin huonoa, lapsiin
kohdistuva väkivalta sekä hyväksikäyttö ovat maailman hirvittävimpiä asioita. Malawissa
on kuitenkin useita järjestöjä, jotka kampanjoivat kyseisen aiheen parissa ja
tuovat esille lapsikaappauksiin liittyviä faktoja. Aihe on myös pinnalla
Malawin yhteiskunnan päättäjien ja ylimmän johdon keskusteluissa mm. miten
lasten salakuljetus sekä ihmiskauppa saataisiin lopetettua.
Nyt on taas
ihan pakko laittaa kuva yhdestä herkusta, jota tulee ostettua yleensä market
placelta. Kyseinen hedelmä on nimeltään sweet apple (itse asiassa, en tiedä
onko kyseiselle hedelmälle jotain tarkempaa nimitystä, mutta paikalliset
kutsuvat sitä makeaksi omenaksi sen ulkomuodon ja maun perusteella.) Makea
omena on nimensä mukaisesti hyvinkin makea, jopa hieman imelän makea.
Sisällöltään sen hedelmäliha on pehmeää ja omenan sisällä on yleensä neljä isoa
siementä, niin kuin kuvasta näkyy. Olen herkkusuu, joten sen vuoksi TYKKÄÄN NIIN
näistä herkku- postauksista.
Huomenna viikonlopun viettoon hieman Zombaa isompaan mestaan eli toisin sanoen Blantyreen, take care!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti